Voiko nainen kiinnostua miehestä jolla ei ole ystäviä tai niitä on vähän?

Mä olen mies, jolla on jokunen tuttu muttei oikeastaan yhtään kaveria saatika ystävää.

Yhden kanssa kävin kaljalla viimeksi muistaakseni 2019 kerran.

Naisseurasta ei kuitenkaan ole koskaan ollut pulaa.

M43

Kaikki ei ole ylisosiaalisia kyläluutia. Samoin kaikille ei ole laajaa kaveripiiriä. Syitä on niin monia, usein pelkkä sattuma riittää ja yhtäkkiä huomaa ettei niitä kavereita enää olekaan. Jos on koskaan ollutkaan. Introvertillä ei yleensä kavereita liiemmin ole, ainakaan jos puhutaan oikeasta introvertistä eikä trendipelleistä.

Mutta ehkä kaksi samanmoista sopisi paremmin yhteen kuin että toisella on laaja kaveripiiri. Yleenäs ne sosiaalisesti heikommat taidot omaavat kuvittelee muuttuvansa taikaiskusta sosiaalisten verkostojen monitaitureiksi kunhan vaan nainen tuo mukanaan valmiin kattauksen. Ei tule tapahtumaan, jokainen on mitä on. Kumma muuten että taas naisen pitäisi muuttaa kaikki ja mies vaan on...

Naisia riittää, vaikka sosiaalinen elämäni on muuten aika rajoittunut. Ei ole tuntunut ketään oikein haittaavan. Olen vain introvertti ja hyvin kiireinen, enkä jaksa ylläpitää suurta kaveripiiriä. Muuten minulla on hyvät sosiaaliset taidot kaikkiaan ja naiset viihtyvät seurassani. 

Minä voisin. En halua ekstroverttia miestä. Vietän vapaata mieluiten yksikseni, mutta parisuhteessa toki myös sen toisen kanssa. Suuri kaverimäärä olisi vain ongelma.

Sellaisilla miehillä/ihmisillä on yleensä todella huonot sosiaaliset taidot. Sitten kun joku kassaneiti hymyilee normaalia asiakaspalveluhymyä, niin yksinäinen mies luulee, että nyt ollaan kihloissa. Liimaantuu naiseen kuin takiainen eikä hänestä pääse millään eroon, koska naisen pitäisi olla hänelle myös kaveri, äiti, psykoterapeutti jne.

Kyllähän se saattaa kertoa persoonan piirteistä ikävää. Ainakin olisin varuillani jos on vanhempi ihminen.

Voi, jos muuten on asiat hyvin

Vierailija kirjoitti:

Sellaisilla miehillä/ihmisillä on yleensä todella huonot sosiaaliset taidot. Sitten kun joku kassaneiti hymyilee normaalia asiakaspalveluhymyä, niin yksinäinen mies luulee, että nyt ollaan kihloissa. Liimaantuu naiseen kuin takiainen eikä hänestä pääse millään eroon, koska naisen pitäisi olla hänelle myös kaveri, äiti, psykoterapeutti jne.

Ei välttämättä. Jotkut introvertit ja epäsosiaaliset miehet ovat todella hyviä keskustelijoita kaksin. Osaavat tarkkailla, lukea ilmeitä ja ennen kaikkea keskustella dialogeja.  Tutustuminen toki on haastavaa. 

Jotain vikaahan täytyy olla sellaisessa ihmisessä, jonka kanssa kukaan ei halua olla.

Voi ja monille introverteille voi olla plussaakin

Jos nainen on yltiösosiaalinen, niin kestääkö mies sellaista sosiaalista elämää? Tai kestääkö nainen jos mies ei halua osallistua kaikkiin juttuihin? Tämä tietenkin sillä oletuksella, että mies on introvertti. Jos miehellä ei vain ole ystäviä vaikka haluaisi niitä, niin silloin ei tätä ongelmaa ole.

Ei ystäviä, siis todellisia ystäviä, tarvitse olla monta. Yksi tai kaksi riittää. Tuttuja sitten voi olla monia, mutta tuttu ei ole sama kuin ystävä. 

Vierailija kirjoitti:

Naisia riittää, vaikka sosiaalinen elämäni on muuten aika rajoittunut. Ei ole tuntunut ketään oikein haittaavan. Olen vain introvertti ja hyvin kiireinen, enkä jaksa ylläpitää suurta kaveripiiriä. Muuten minulla on hyvät sosiaaliset taidot kaikkiaan ja naiset viihtyvät seurassani. 

Lisään vielä, että kokemuksissani moni mies karttaa seuraani eikä minua tavallisesti oteta mukaan mihinkään. En tosin itsekään kovin aloitteellisesti hakeudu näiden seuraan, joten jään sitten usein luonnollisesti vaille miesseuraa. Mistä tämä kokemani karttaminen johtuu, sitä en osaa sanoa. Olen kaikkiaan ns. tavallinen mies tavallisine mielenkiinnonkohteineen. Aistin silti usein vähän vihamielisiä ja etäisiä tuntemuksia monelta muulta mieheltä. 

Omalla kohdallani riippuu täysin taustalla olevista syistä. Alussa varmasti voi kiinnostua jos kahdenkeskinen vuorovaikutus toimii mutta pidemmässä juoksussa kyllä ne sosiaalisten suhteiden tilanne ja merkitykset tulee esille ja siinä kohtaa ainakin itse tutkailen ja mietin mitä ne kertoo ihmisestä. Onko hän todella vaikka introvertti vai todellinen erakko vai onko hankala luonne vai onko juuri siinä kohtaa kiireinen elämäntilanne.

Yhden tyypin kohdalla paljastui sen verran hankalia persoonallisuuspiirteitä että kavereita ei ollut varmaan siksi lainkaan tosin hän ei niitä halunnutkaan koska kukaan ei ollut tarpeeksi hyvä hänelle. Toinen eli myös sellaisessa omahyväisessä kuplassa mutta ei ollut niin itserakas, hän ei kuitenkaan kyennyt aikuisiällä rakentamaan uusia kaverisuhteita ja nuoruuden kaveriporulla piti vähän säälistä mukana kun huomasivat että tyyppi olisi jäänyt muuten yksin. Kolmas oli sellainen joka ei ollut kovin ulospäinsuuntautunut ja pärjäsi vähemmällä sosiaalisella kanssakäymisellä, hänelle riitti parisuhteen vuorovaikutus ja ajanvietto melko pitkälle. Tämän kolmannenkin kanssa itseä alkoi vähän ahdistaa kuitenkin, koska tuntui että parisuhteelle ja itselle tuli paljon paineita ja tuntui ikävältä jos ja kun halusin itse mennä enemmän kavereiden kanssa, toisaalta ongelma oli myös omassa ajattelussa koska poikakaveri pärjäsi ja viihtyi myös yksin ja hänellä oli omia yksin tehtäviä harrastuksia.

Täyden erakon kanssa en olisi parisuhteessa. Sellaisen joka ei koskaan tapaa muita, ei "omista" kavereita eikä lähtisi minnekään "ihmisten ilmoille" kanssani. 

Voi. Ihmisellä jolla on paljon ystäviä ympärillä, on hovi. Se liittyy narsismiin. Narsisti tarvii paljon väkeä ympärilleen. Eräs salatuimpia syitä on se että narsku piiloutuu ystäviensä taakse, jotta ei paljastuisi.

Mies jolla on vähän ystäviä on yleensä luotettavampi, aidompi ja reilumpi. Hyvää aviomiesainesta. Voi olla hieman ujokin, mikä on suloista. 

Älä vaan ota itsellesi laumaeläintä, miestä jolla on kaverilauma. Sellainen mies on levoton, meluisa, epävakaa ja narsistinen. Suuri riski, joka paljastuu etovaksi narskuksi.

Naiset ovat kuin joitain sunnuntaiveneilijöitä kauniina kesäpäivänä pienen järven pinnan ollessa täysin tyyni, rannan pitää näkyä. Useamman naisen pieni soutuvene purjehtii muutaman sadan metrin päässä rannasta tai tutulta mökkirannalta toiselle, keskiselkää vältellen. Miehet, siis tosimiehet ovat supertankkereita, jotka vuodenajasta tai kelistä piittaamatta navigoivat yksikseen keskellä myrskyävää valtamerta, missä lähin merimerkki tai tuulensuoja on tuhansien kilometrien päässä.  

Mulla ei ole yhtään kaveria. Tätä olen ihmetellyt, mutta tilanne on pysynyt tällaisena jo vuosikymmeniä, niin siihen on turtunur. Käyn päivätöissä, olen kouluakin käynyt (AMK + yliopisto), puhun paljon, yleensä tilanteissa olen se joka on eniten äänessä, enkä pelkää ihmisiä. Perhe minulla on (vaimo ja neljä lasta), parisuhteemme on kestänyt yli 20 vuotta. Olen paljon kontaktissa eri ihmisten kanssa päivittäin eri asiayhteyksissä. Jostain syystä kavereita vaan ei tartu. Minkäs teet. Jukka 82

Vierailija kirjoitti:

Voi. Ihmisellä jolla on paljon ystäviä ympärillä, on hovi. Se liittyy narsismiin. Narsisti tarvii paljon väkeä ympärilleen. Eräs salatuimpia syitä on se että narsku piiloutuu ystäviensä taakse, jotta ei paljastuisi.

 

Mies jolla on vähän ystäviä on yleensä luotettavampi, aidompi ja reilumpi. Hyvää aviomiesainesta. Voi olla hieman ujokin, mikä on suloista. 

 

Älä vaan ota itsellesi laumaeläintä, miestä jolla on kaverilauma. Sellainen mies on levoton, meluisa, epävakaa ja narsistinen. Suuri riski, joka paljastuu etovaksi narskuksi.

Ei välttämättä. Itse tunnen useitakin ihan kunnollisia, persoonaltaan terveitä miehiä joilla on paljon kavereita ja runsaasti sosiaalista elämää; on lapsuus/nuoruuskavereita, opiskelu- ja harrastuskavereita. Kaikki ei toki ole yhtä läheisiä. Mutta ymmärrän minkälaisia tyyppejä tuolla kuvauksellasi tarkoitat mutta se minkälaisia nuo suhteet on luonteeltaan ja mitä ne kertoo siitä ihmisestä kaipaa tarkempaa tutkimista, ei voi heti määrän perusteella sanoa mitään kovin mustavalkoista.

Juu kavereita on joskus ollut, eikä se ole seurustelua haitannut,  toki yksi Ex vaati että pitäsi  olla vain hänen kavereittensa kanssa,  ja mun pitäis jätää omani, ei ollut mun kavereita tavannut, enkä tavannut ikinä yhtään hänen tuttuaan. No ei tämä juttu toiminut muutenkaan oikein millään tasolla.

Aikasempi exä tuli kohtalaisesti juttuun mun kaveriden kanssa, itsellään oli vain yksi. jota tapaili harvakseltaan ja vain keskenään.

Ja selvyydeksi todettakoon että 16v seukkasin ekan kerran ja kumppaneita / kokeiluja ollut 8kpl yhteensä.  kestot kahdesta viikosta- kuuteen vuoteen.

Kouluaikana jos joku ns:kaveri  rupes seurusteleen niin eihän niistä pahimmillaan kuullut mitään kahteen kolmeen vuoteen, yksikin koulukaveri joka kävi aika usein ja puuhasteltiin yhdeässä: katos kolmeksi vuodeksi, löysi naisen teki kaksi tytärtä ja  muutti rivariin paremmalle alueelle..
No toinen ex koulukaveri kävi melkeen viikoittaan näyttämässä uutta hoitoaan, oli sellanen playeri, että ei pahemmasta väliä,  kehuivat amiksen aikana että vuodessa kerkis oleen yli 100 panoa eri naisten kanssa...
siinnä ei sit itelle jäännytkään ketään mahdollisuutta. Kun en kaverin ex:iin seonnut.

Introverttina henkilönä totean että itsellä ollut vain vähän ystäviä  ja pieni kourallinen kavereita, ja  kaikille heille olen antanut mahdollisuuden olla,  jos on vääränlainen  henkilö niin ei mun lähipiiriin ole päässyt.
Muutama entinen koulukaveri roikkui vuosia ( tuttavapiirissä), vaikka sanoin ihan suoraan että ei ole tervetulleet elämääni.

Vuosia sitten oman elämäntilanteeni vuoksi tein raaan ratkaisun ja karistin lähes kaikki ytävät ja kaverit  piiristäni, ihan vain että en heitä satuttaisi. Mutta vuosia on nyt kulunut, pidän heitä edelleen ystävinä ja kavereina vaikka en ole tainnut nähdä heistä ketään 4-5 vuoteen tai ollut edes puheissa. Eivät hekään ole minun perääni kyselleet, joten olimmeko sitten edes koskaan ystäviä, vai oliko se vain  olosuhteet,  kuitenkin parikymmentävuotta olimme vähintään muutaman kuukauden välein tekemisissä ja joskus viikkon kaksikin ydessä koko porukka.

Itse uskon ja tiedän että ystävät voi valita, mutta en käytännössä ole saannut yhtään ystävää sen jälkeen kun olen täyttänyt 25v, ja siitähän on jo 20v, kun mietin niin .... muutamia tuttuja kyllä. 
Tälläistä elämä on, ja olen kyllä sosiaalinen, mutta en todellakaan viihdy jos ympärillä on enemmän ihmisiä joita en tunne.. Ja esiintymis "pelko" on ihan normaalia.

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän se saattaa kertoa persoonan piirteistä ikävää. Ainakin olisin varuillani jos on vanhempi ihminen.

Pitkä parisuhde on voinut karsia sosiaalisia suhteita.