Lue keskustelun säännöt.
Millaista on uskovaisten arkielämä?
23.01.2026 |
Olen ihan vilpittömästi miettinyt tätä otsikon kysymystä. Äkkiseltään tulee mieleen jatkokysymys, että miten usko näkyy arjessa vai näkyykö se?
Joskus yksi uskovainen tuttu sanoi, että uskoa ja muuta elämää on vaikea erottaa toisistaan. Tosin suuntasi tuon lauseen toiselle ilmeisesti uskovaiselle. Taitavat olla lestadiolaisia, mutta en tiedä, mitä suuntausta. Tiedän että on lestadiolainen, koska puhuu seuroista. Ollaan kohdattu ulkoillessa lasten kanssa ja arjesta on virinnyt hyviä keskusteluja, eikä minua siis tosiaan millään tavoin hänen uskonsa haittaa. Kiinnostaa vain, mutta en kehtaa kysellä, vaikka varmaan olis luontevaa jatkaa keskustelua vaikka siinä kohtaa kun kertoo että olivat seuroissa ja sen jälkeen kyläilemässä.
No joo. Mutta tämäkin ihminen vaikuttaa ihan tavalliselta. Oon ajatellut, ehkä tyhmästi, että uskovainen on jotenkin kauhean harras tms. ja vaikka kyllä se usko ja jonkinlainen sisäinen rauhallisuus, hänestä välittyy, niin ei tosiaan ole mitenkään vakavamielinen tai tylsä ihminen.
Voisiko uskovaiset soi kertoa, millaista teidän perhe-elämä on ja kiinnostaisi myös kuulla, mihin seurakuntaan kuulutte? Siis ei paikkakuntaa tietenkään, mutta käytkö esimerkiksi kirkossa vai jossain muualla.
Kommentit (9)
Ihan tavallista elämää elellään perheenä. Molemmat vanhemmat käy töissä ja aika tasaista elämää iloineen ja suruineen. Koetan miettiä kuinka usko meidän elämässä näkyy ja siis näkyyhän se, kun on todellakin itsessään jo peruskallio elämälle.
Olemme vanhoillislestadiolaisia ja ulospäin tämä varmasti näkyy keskivertoa isompana perheenä, siinä että minä en meikkaa, värjää hiuksiani ja minulla ei ole korviksia.
Meillä ei katsota saippuasarjoja tai viihdeohjelmia, mutta lapset katsoo osaa Ylen ohjelmista ja me aikuiset tykätään dokumentti- tyyppisistä jutuista, esimerkiksi oli se joku pariskunta joka osti vanhan kyläkoulun ja remontoi sen sitten. Urheilua seurataan yhteisesti.
Sunnuntai on pyhäpäivä. Seuroissa käydään 1-3 kertaa viikossa, ja noin kerran viikossa on pyhäkoulu pienemmille lapsille tai vähän vastaava mutta isommille suunnattu raamattuluokka. Päiväkerho on ajallisesti semmoisella kellonlyömällä että pienempien iltatoimia on melkeinpä pakko aloittaa joten siellä meiltä ei käy ketään.
Lauletaan ja soitetaan paljon, siionin lauluja, virsiä ja kansanlauluja. Ei kuunnella maailman musiikkia. Joitakin puhe- radio-ohjelmia kuunnellaan puolison kanssa. Kesäisin kohokohdat on tietysti Suviseurat ja opistoseurat, jonne lähdetään joko päiväseltään tai vaunun kanssa. Luetaan ja leikitään, retkeillään ja liikutaan, kyläillään,... Raamattua luetaan pari kertaa viikossa puolison kanssa yhdessä, lapsille on sellainen heille suunnattu kuvaraamattu.
Ehkä näin se sitten näkyy, mutta ajattelisin että ei mitenkään erikoista tai harrasta menoa kuten ap mietit :) Tai varmaan riippuu näkökulmasta. Rentoa, iloista meininkiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen koko elämäni luottanut Jumalaan, mutta miten se näkyy?
Meikkaan, juhlin, en usko että erotun mitenkään kummemmin muista.
Ulospäin se "näkyy" sekeimmin valinnoissa. Olen uskollinen puoliso, Olen luotettava, En viidy kauaa seurassa jossa kukkii rivous, moraalittomuus tai ilkeys tai karkeus. Valitsen ystäväni tarkasti, en ole joo-ihminen siinä mielessä.
Selkärankaa ja moraalia tulee olla, hyvä omatunto on kaiken aa ja oo. Rukoilen. Tunnustan oman tarvitsevuuteni ja pienuuteni ja avuntarpeeni Jumalan edessä. Tunnustan Kristuksen valon. En kuitenkaan moiti ketään, jokainen olkoon mitä on, ihminen ei ole se lopullinen tuomari toiselle.
Jatkuvaa syntien anteeksipyytämistä ja saamista. Vainoharhoja demoneita ja epäjumalista. Spontaaneja itkukohtauksia.
Näkyy konkreettisesti eniten ehkä siinä että rukoilen päivittäin. En oo luonteeltani sen tyyppinen että viihtyisin missään seurakunnissa sosialisoimassa niin en käy. Yhteisöllisyys tuntuu vähän vieraalta jopa tai en oikein tunne ikinä sopivani joukkoon edes, niin en sellaista kaipaakaan. Päällepäin se uskonnollisuus ei taida juurikaan näkyä, luulen että olisi yllätys monelle tutullekin. Pidän sitä aika henkilökohtaisena asiana jota ei ole tarve tuoda esiin ellei ole tutustutettava toista ihmistä syvemmin itseen. Silloin se on tuotava esiin kun on kuitenkin niin erottamaton osa itseäni. Teologisia ja filosofisia ajatuksia ja kysymyksiä päässä tursuilee koko ajan tietty ihan kaikesta, mutta kyllä se aika vakaan ja rauhallisen pohjavireen tuottaa elämää kohtaan.
Aamulla Messutaan päivällä Messutaan ,illalla Messutaan yöllä Messutaan väliajat tehdään syntiä,jotta olisi messuttavaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen katolilainen äiti. Uskonto näkyy vahvasti elämässä, ollaan ahkerasti kirkon toiminnassa mukana ja pidetään huolta sosiaalisen tuen muodossa myös muista kuin omaan ydinperheeseen kuuluvista ihmisistä, oman jaksamisen mukaan toki. Pyritään olemaan lainkuuliaisia ja muita hyvin kohtelevia ihmisiä. Ollaan pääasiassa siis ihan tavallisia kansalaisia, mutta moraaliset näkemykset esimerkiksi seksuaalisuuden suhteen tai materiaalisten arvojen suhteen poikkeavat valtakulttuurista. Kuten monilla muillakin kristityillä kirkoilla ja seurakunnilla. Sunnuntaisin ja muina velvoittamina pyhäpäivinä käydään kirkossa, ja ennen ehtoollista on pakko käydä ripillä, jos on tehnyt kuolemansynnin.
Synnin teon välttelyä. Tätä ei tosin tarvitse jatkuvasti aktiivisesti muistuttaa, varsinkin jos jo opittu elämään suht hyvin. Aika tavallista muuten. Perus asiat kunnossa monilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Perjantai on aina kalenterissa kalapäivä, paastokäytäntö. Suureen paastoon laskeudutaan 15.2. tänä vuonna. Pääsiäinen on vuoden kohokohta. Aamulla joka päivä rukoillaan aamurukoussarja rukouskirjasta. Lauantaisin on vigilia klo 18. Pyhäpäivisin on liturgiapalvelus klo 10 alkaen. Raamattua luetaan joka päivä hiukan viitteiden mukaan. Ilalla on iltarukoussarja rukouskirjasta. Ei kovin ihmeellistä ole muuten arki, samaa kuin muillakin.
Ihan tavis eämää tässä elellään, iloineen ja suruineen. Ei minusta kukaan vieraampi ihminen tiedä eikä hoksaa että olen uskossa. Paitsi jos tulee sattumoisin uskonasioista puhetta niin kyllä mä itteni ilmiannan. Kirkossa käyn satunnaisesti. Ei usko mun persoonaa ole koskaan mitenkään muuttanut, impulsiivinen olen ja ärsyynnyn helposti :D Usko on mulle turvallinen peruskallio johon elämäni rakennan. Ja ihan ev.lut kirkkoon kuulun.