Miten olla sinut sen ajatuksen kanssa, että EHKÄ et tule koskaan löytämään kumppania?
Miten olla sinut otsikon ajatuksen kanssa? Parikymppisenä ajatus ei häirinnyt. Nyt vähän yli kolmekymppisenä pistä mietityttämään.
Kommentit (49)
Vierailija kirjoitti:
Odotahan kun tilanteesi on sama vielä vähän yli nelikymppisenä ja keskustellaan sitten lisää ;)
Miksei siitä voi keskustella jo nyt? :D Voisi valmistautua henkisesti. Tuskin se tästä helpottaa, jollei saa jotain uutta näkökulmaa asiaan.
-ap
Suurimman osan ajasta tää menee ihan ok. Välillä aika lohduttoman yksinäinen.
Olen hyväksynyt asian, sillä luonteeni on särmikäs ja monimutkainen. Kanssani on vaikea elää, kärsisin itse ja tuottaisin kärsimystä myös elämäntoverilleni. Kokemusta on jonkin verran. Itsetuntemusta pitää olla, harhakuvitelmista ei ole apua.
Ajattelin pitkään etten löydä sopivaa kumppania. Sit sattumalta löysinkin ja ikää mulla on 45.
Ajattelet sen silleesti, että se kumppanikaan ei tuu löytämään kumppania, eli sua. Ei sitten kirpaise niin kovaa..
Vierailija kirjoitti:
Olen hyväksynyt asian, sillä luonteeni on särmikäs ja monimutkainen. Kanssani on vaikea elää, kärsisin itse ja tuottaisin kärsimystä myös elämäntoverilleni. Kokemusta on jonkin verran. Itsetuntemusta pitää olla, harhakuvitelmista ei ole apua.
Mun nainen on omien sanojensa mukaan samanlainen. Silti mun rakas.
Ainakin yksi lause pitää valitettavasti paikkansa vaikka Suomi onkin todella hyvä maa elää.
" Suomi on yksinäisten miesten maa"
M46
Muistuttaisin, että että ystävyyttä pidettiin 1800-luvulle asti ihmisen läheisimpänä henkilökohtaisena suhteena, ennen kuin avioliitto otti tämä roolin. Ehkä meidän olisi jo aika päästää keskiaikainen ritari ratsastamaan kohti auringonlaskua ja päivittää itsemme. Työ, harrastukset, läheiset, ystävät, jne tarjoaa meille ihan kyllin hyvän arjen.
Mulla kävi ihan itsestään ajan kanssa. 30-40 v oli kova hätä siitä, että en löydä puolisoa, enkä saa sitten lapsiakaan. 40 v jälkeen sitten alkoi jo esivaihdevuosioireita tulla, ja kiinnostus seksiinkin meni. Yhtäkkiä ajatus siitä ettei ole kumppania oli pelkästään helpottava. Enkä semmoista enää ollenkaan halua, koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Muistuttaisin, että että ystävyyttä pidettiin 1800-luvulle asti ihmisen läheisimpänä henkilökohtaisena suhteena, ennen kuin avioliitto otti tämä roolin. Ehkä meidän olisi jo aika päästää keskiaikainen ritari ratsastamaan kohti auringonlaskua ja päivittää itsemme. Työ, harrastukset, läheiset, ystävät, jne tarjoaa meille ihan kyllin hyvän arjen.
Pornokin on enemmän totta, kuin ne sadut ja elokuvat jotka muokkaavat käsityksiämme elämässä. Niissä opetan tytöille, että poika tuo sen onnen. Miksi juuri naisille tuputetaan parisuhdetta ja tarinoissa naisen rakkaus pelastaa, naisia kannustetaan rakastamaan epätoivoisia örkkejä.
Vierailija kirjoitti:
Muistuttaisin, että että ystävyyttä pidettiin 1800-luvulle asti ihmisen läheisimpänä henkilökohtaisena suhteena, ennen kuin avioliitto otti tämä roolin. Ehkä meidän olisi jo aika päästää keskiaikainen ritari ratsastamaan kohti auringonlaskua ja päivittää itsemme. Työ, harrastukset, läheiset, ystävät, jne tarjoaa meille ihan kyllin hyvän arjen.
Sen oikean metsästys tekee meistä onnettomia.
Vierailija kirjoitti:
Suurimman osan ajasta tää menee ihan ok. Välillä aika lohduttoman yksinäinen.
Niin entä sitten? Välillä kaikki tuntuu paskalta, oli sitten suhteessa tai ei.
Vierailija kirjoitti:
Suurimman osan ajasta tää menee ihan ok. Välillä aika lohduttoman yksinäinen.
Olin ennen hyvin sinut asian kanssa. Sitten kun sain pienen maistiaisen siitä mitä voisi olla, niin en enää ymmärrä miten pysyn kasassa sen ajatuksen kanssa että voin olla loppuelämäni yksin. Mikään "ihan ok" -parisuhde ei kiinnosta, mieluummin olen yksin ja pidän itseni vapaana jos kuitenkin se oma tyyppi tulisi vastaan. Silti just nyt surettaa, että ehkä niin ei käy.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Mulla kävi ihan itsestään ajan kanssa. 30-40 v oli kova hätä siitä, että en löydä puolisoa, enkä saa sitten lapsiakaan. 40 v jälkeen sitten alkoi jo esivaihdevuosioireita tulla, ja kiinnostus seksiinkin meni. Yhtäkkiä ajatus siitä ettei ole kumppania oli pelkästään helpottava. Enkä semmoista enää ollenkaan halua, koskaan.
Kiitos kommentista, mutta omaan korvaan toi kuulostaa kamalalta :D Haluan haluta enkä muuttua tunteettomaksi atomiläjäksi joka vaan nyt sattuu olemaan hengissä. Haluan tuntea, rakastaa ja olla rakastettu.
-ap
Minne se 60-luvun hippiliikkeen perintö katosi matkan varrella, "Make love, not war." Kyllä sitä ainakin koko 70-luku pantiin menemään, ei oltu turhan kranttuja. Siinä sivussa sitten samalla seurusteltiin. Kyllähän se sopiva siinä sitten valikoitui. Tolskattiin vahinko ja mentiin naimisiin.
Vierailija kirjoitti:
Muistuttaisin, että että ystävyyttä pidettiin 1800-luvulle asti ihmisen läheisimpänä henkilökohtaisena suhteena, ennen kuin avioliitto otti tämä roolin. Ehkä meidän olisi jo aika päästää keskiaikainen ritari ratsastamaan kohti auringonlaskua ja päivittää itsemme. Työ, harrastukset, läheiset, ystävät, jne tarjoaa meille ihan kyllin hyvän arjen.
Nyt puhut puppua, ystävä jutut on uusi ilmiö.
Mikset parikymppisenä päätynyt parisuhteeseen?
Vierailija kirjoitti:
Minne se 60-luvun hippiliikkeen perintö katosi matkan varrella, "Make love, not war." Kyllä sitä ainakin koko 70-luku pantiin menemään, ei oltu turhan kranttuja. Siinä sivussa sitten samalla seurusteltiin. Kyllähän se sopiva siinä sitten valikoitui. Tolskattiin vahinko ja mentiin naimisiin.
Tää kuulostaa jo hyvältä! :) En tosin vikaa lausetta ymmärtänyt. "Make love, not war" kuulostaa mun tulevalta motolta, kiitos piristyksestä!
-ap
Löysin puolisoni (jo) 28-vuotiaana, mutta en ollut sitä ennen ikinä seurustellut, ja loppuvaiheessa aloin valmistautua ajatuksen tasolla siihen, että varmaan pitää sitten yksin perustaa perhe.
Kaipasin kyllä läheisyyttä ja ajoittain myös seuraa, mutta veikkaan, että jos minulla olisi ollut todella hyviä ja läheisiä ystävyyssuhteita, tuollaista kaipuuta olisi ollut paljon vähemmän. Kenties siis kannattaa panostaa ystävyyssuhteisiin. Yleensä kaiketi ne ovat pidempiä kuin parisuhteet, joten siksikin jo kannattaa. Heterosuhteissa ystävyys ystäviä kohtaan taitaa jopa olla yleensä parempaa kuin ystävyys puolisoa kohtaan.
Iloa elämään voi myös saada harrastuksista ja työstä.
Odotahan kun tilanteesi on sama vielä vähän yli nelikymppisenä ja keskustellaan sitten lisää ;)