Lue keskustelun säännöt.
Asperger/ADHD diagnosoimattomana aikuisella
17.01.2026 |
Hei, minulla on uudehko suhde, ja olen syvässä ihmetyksen tilassa miehen käytöksen suhteen. Mies on saanut noin 3kk-6kk välein suhteettoman raivarit oudoista asioista. Ei kuuntele järkipuhetta silloin, ja tuntuu tulkitsevan muiden tekemisiä tai sanomisia aivan omituisesti. Raivokohtaukset kestävät päiviä ja saavat aina uutta tuulta purjeisiinsa.
Vika on aina muissa, ei itsessä. Saattaa kyllä uhriutua, tyyliin "kai mä sitten olen niin paska", mutta ei tosissaan kykene minkäänlaiseen itsereflektioon. Syyttää lapsiaan, joskus myös minun lapsia mutta puutun niin kiivaasti ja poistutaan omaan kotiin, että tilanteet eivät pääse kehittymään.
Miehellä on jonkin asteisia arjenhallinnan ongelmia esimerkiksi siivoukset, töiden ja arjen asioiden aikataulutuksen kanssa.
Olen käsittänyt, että hänellä on jopa diagnosoitu nuo otsikossa olevat, mutta kokee diagnoosit virheelliseksi. Itse olen alkanut uskoa että ne ovat ihan oikeat hänelle.
En oikein tiedä mitä tehdä suhteen kanssa. Jos toinen ei kykene itsereflektioon ja saa yllättäen suhteettomia raivareita joiden aikana ei kykene normaaliin elämään, niin tuskin suhdetta kannattaa jatkaa. Yrittäisittekö vielä puhua diagnooseista tässä tapauksessa miehen kanssa, vai juoksisitteko ja kovaa? 😅 Emme asu yhdessä joten on helppo vaan lopettaa suhde. Tuntuu kirjalle, kun olen yrittänyt rauhallisesti ratkoa tilanteita ja saan vaan syyttelyä tai kylmyyttä osakseni.
Kommentit (17)
Kuulostaa kyllä joltain muulta. Autismikirjo/adhd ei yleensä toimi siten että päiväkausiksi menee herneet nenään. Yksi eksä oli sellainen ja se oli täysi luonnevikainen narsisti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa kyllä joltain muulta. Autismikirjo/adhd ei yleensä toimi siten että päiväkausiksi menee herneet nenään. Yksi eksä oli sellainen ja se oli täysi luonnevikainen narsisti.
No tätäkin olen miettinyt. Lisäksi alussa oli todellakin lovebombing. Olen ollut koko suhteen ajan hiukan varuillaan, koska kaikki tuntui ekat 10kk liian hyvältä ollakseen totta.
Vierailija kirjoitti:
En ottaisi enää asiaa puheeksi vaan lopettaisin suhteen. En halua kumppania, jolla on ongelmia vihanhallinnan, itsereflektion ja arjenhallinnan kanssa. Ihan sama, mikä syy tällaisen käytöksen taustalla on. Aina ei kannata yrittää ymmärtää vaan ottaa jalat alle ja pelastaa itsensä. Itselleen sokea ihminen ei ole valmis eikä motivoitunut muuttumaan, koska ei näe käytöksessään mitään ongelmaa. Sellaista ei voi kukaan ulkopuolinen "korjata" tai "parantaa".
Jos tuossa sopassa on vielä lapsia, olen aivan samaa mieltä. Minullekin olisi yhdentekevää mikä diagnoosi, vai onko diagnoosia lainkaan, mutta ko epävakaus on rasittavaa/väsyttävää/pelottavaa. Ja mulla on kuitenkin itsellänikin Asperger.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa kyllä joltain muulta. Autismikirjo/adhd ei yleensä toimi siten että päiväkausiksi menee herneet nenään. Yksi eksä oli sellainen ja se oli täysi luonnevikainen narsisti.
No tätäkin olen miettinyt. Lisäksi alussa oli todellakin lovebombing. Olen ollut koko suhteen ajan hiukan varuillaan, koska kaikki tuntui ekat 10kk liian hyvältä ollakseen totta.
Lisään vielä tuohon ylempään kommenttiin että kyseinen ihminen ei myöskään IKINÄ pyytänyt anteeksi yhtään mitään, eikä mikään ollut hänen vikansa. Aina jonkun muun syy. Joskus oli diagnosoitu masennus mutta "väärä diagnoosi" ja "en käytä lääkkeitä". Todelliset karvat alkoi jälkikäteen mietittynä paljastua jo parin kuukauden jälkeen, mutta meni vuosia ennenkuin tajusin että mistä on oikeasti kyse. Osasi nimittäin aina perustella miksi suuttui ja syytti muita.
Persoonallisuushäiriö ja neurokirjon oireyhtymä eivät sulje toisiaan pois. Samalla henkilöllä voi olla molemmat tai piirteitä molemmista.
Diagnoosilla sinänsä ei ole väliä. Mies on epäkypsä, epätasapainoinen ja arvaamaton. Hänestä ei ole parisuhteeseen eikä hän itse tajua ongelmiensa vakavuutta. Lopeta suhde nyt, kun se on suhteellisen helppoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa kyllä joltain muulta. Autismikirjo/adhd ei yleensä toimi siten että päiväkausiksi menee herneet nenään. Yksi eksä oli sellainen ja se oli täysi luonnevikainen narsisti.
No mun ADHD-diagnosoitu serkku oli tuollainen pitkävihainen ja vain hän oli oikeassa. Katkoi välejä ystäviin ja sukulaisiinkin tuosta vaan ja syy saattoi olla aivan naurettava. Ja harrasti parisuhteissaan lovebombingia. Heti kun oli tavannut mielestään ihanan miehen, niin alkoi suunnitella häitä.
Mäkin luulin että hän on narsisti, mutta se ei käynyt oikein järkeen kun tunsin hyvin hänen vanhempansa. Kun sai lääkkeet niin muuttui aivan eri ihmiseksi, hyvällä tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ottaisi enää asiaa puheeksi vaan lopettaisin suhteen. En halua kumppania, jolla on ongelmia vihanhallinnan, itsereflektion ja arjenhallinnan kanssa. Ihan sama, mikä syy tällaisen käytöksen taustalla on. Aina ei kannata yrittää ymmärtää vaan ottaa jalat alle ja pelastaa itsensä. Itselleen sokea ihminen ei ole valmis eikä motivoitunut muuttumaan, koska ei näe käytöksessään mitään ongelmaa. Sellaista ei voi kukaan ulkopuolinen "korjata" tai "parantaa".
Jos tuossa sopassa on vielä lapsia, olen aivan samaa mieltä. Minullekin olisi yhdentekevää mikä diagnoosi, vai onko diagnoosia lainkaan, mutta ko epävakaus on rasittavaa/väsyttävää/pelottavaa. Ja mulla on kuitenkin itsellänikin Asperger.
Samoin. Ei tuollaista käytöstä millään diagnooseilla selitetä. Ap joutuu jopa puolustamaan ja suojelemaan lapsiaan mieheltä? :/ Kai siinä jo järki sanoo, että mies ulos vaan.
Kamalaa, miten naiset aina yrittävät vaan sietää ja ymmärtää tuollaisia aivan hirveitä miesotuksia. Mutta niin, meidät on valitettavasti usein kasvatettu tällasiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ottaisi enää asiaa puheeksi vaan lopettaisin suhteen. En halua kumppania, jolla on ongelmia vihanhallinnan, itsereflektion ja arjenhallinnan kanssa. Ihan sama, mikä syy tällaisen käytöksen taustalla on. Aina ei kannata yrittää ymmärtää vaan ottaa jalat alle ja pelastaa itsensä. Itselleen sokea ihminen ei ole valmis eikä motivoitunut muuttumaan, koska ei näe käytöksessään mitään ongelmaa. Sellaista ei voi kukaan ulkopuolinen "korjata" tai "parantaa".
Jos tuossa sopassa on vielä lapsia, olen aivan samaa mieltä. Minullekin olisi yhdentekevää mikä diagnoosi, vai onko diagnoosia lainkaan, mutta ko epävakaus on rasittavaa/väsyttävää/pelottavaa. Ja mulla on kuitenkin itsellänikin Asperger.
Sama, olen assinainen, enkä kyllä kuuntelisi aikuisen miehen raivomelttareita tämän tästä.
Mies on jo tullut isäksikin, pitäisi olla elämänkokemusta ja kypsyyttä edes ottaa vastuu käytöksestään.
Ymmärrän sen, että hermosto ei kestä mitä vain, mutta silloin on parempi vetäytyä ja ottaa iisisti. Sen sijaan, että raivostuu tai kääntää selkänsä omalle rakkaalleen.
Mielestäni ap:n kuuluu silti ottaa nämä asiat puheeksi ja keskustella läpi ennen eroilmoitusta. Koska molempien lapsiakin on mukana suhteessa, on tärkeää selittää asioiden saama käänne myös heille.
Ap voi yksinkertaisesti sanoa miehelle, että ei jaksa tämän poukkoilevaa käytöstä. Että se kuormittaa häntä niin, että katsot eron olevan parempi. Voitte toki sopia esim. tauosta suhteessa. Päättäkää jokin määräaika, milloin teette tilannekatsauksen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa kyllä joltain muulta. Autismikirjo/adhd ei yleensä toimi siten että päiväkausiksi menee herneet nenään. Yksi eksä oli sellainen ja se oli täysi luonnevikainen narsisti.
No tätäkin olen miettinyt. Lisäksi alussa oli todellakin lovebombing. Olen ollut koko suhteen ajan hiukan varuillaan, koska kaikki tuntui ekat 10kk liian hyvältä ollakseen totta.
Lisään vielä tuohon ylempään kommenttiin että kyseinen ihminen ei myöskään IKINÄ pyytänyt anteeksi yhtään mitään, eikä mikään ollut hänen vikansa. Aina jonkun muun syy. Joskus oli diagnosoitu masennus mutta "väärä diagnoosi" ja "en käytä lääkkeitä". Todelliset karvat alkoi jälkikäteen mietittynä paljastua jo parin kuukauden jälkeen, mutta meni vuosia ennenkuin tajusin että mistä on oike
Joo, tässä tapauksessa myös anteeksipyyntö korkeintaan tosiaan "no anteeksi jos sulle tuli paha mieli MUTTA....". Tässä tapauksessa oli kuin klassiset narsismin merkit ilmassa, mutta 10kk oli ihan auvoa. Sitten tuli ensimmäinen raivokohtaus, kohteena oma lapseni ja hänen lapsensa yhdessä. Asia oli aivan mitätön. Hän pauhasi kaksi päivää asiaa ja oman lapsensa haukkui kusiaivoksi. Olin ihan äimistynyt, että mitä oikein tapahtui. Oli ihan epätodellinen olo että olenko mä nyt ymmärtänyt oikein kaiken.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa kyllä joltain muulta. Autismikirjo/adhd ei yleensä toimi siten että päiväkausiksi menee herneet nenään. Yksi eksä oli sellainen ja se oli täysi luonnevikainen narsisti.
No mun ADHD-diagnosoitu serkku oli tuollainen pitkävihainen ja vain hän oli oikeassa. Katkoi välejä ystäviin ja sukulaisiinkin tuosta vaan ja syy saattoi olla aivan naurettava. Ja harrasti parisuhteissaan lovebombingia. Heti kun oli tavannut mielestään ihanan miehen, niin alkoi suunnitella häitä.
Mäkin luulin että hän on narsisti, mutta se ei käynyt oikein järkeen kun tunsin hyvin hänen vanhempansa. Kun sai lääkkeet niin muuttui aivan eri ihmiseksi, hyvällä tavalla.
Mielenkiintoista, itse en ole koskaan törmännyt linkkiin ADHD:n ja tuollaisen käytöksen välillä, vaikka tunnen muutamia ja olen lukenut aiheesta. Monilla on todella hyvät tunnetaidot ja itsetuntemus, eikä ihmissuhteita pilata omituisilla tavoilla. Itsekin autistina osaan kyllä hillitä ja harkita käytöstäni, ja pidän ihmissuhteita arvossaan. Yksi tuttavani taas muuten vaan käyttäytyy suhteissaan noin, eikä hänellä luullakseni ole mitään neuroepätyypillisyyttä (persoonallisuushäiriöistä en olisi niin varma).
Vaikuttivatko ne serkkusi lääkkeet sitten johonkin yleiseen harkintakykyyn ja mielihyvän saamiseen ns. tavallisistakin suhteista, saattaa olla.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa kyllä joltain muulta. Autismikirjo/adhd ei yleensä toimi siten että päiväkausiksi menee herneet nenään. Yksi eksä oli sellainen ja se oli täysi luonnevikainen narsisti.
Tämä! Kyse ei todellakaan ole mistään muusta kuin luonneviasta. Jos ihminen on itsekeskeinen, huono impulssikontrolli, marttyyri ja vika on aina muissa kuin omassa käytöksessä ja omissa asenteissa, niin kannattaa häipyä ja pelastaa oma mielenterveys. Luonnevikaista ei pysty muuttamaan, eikä hän muuksi muutu, koska ei näe itsessään eikä toiminnassaan mitään vikaa. Tuollainen ei osaa katsoa peiliin eikä sitä taitoa opi ikinä. Tuollainen ihminen rakastaa vain itseään ja ajattelee lähes kaiken oman navan kautta. Eli empatiakykyä ei ole. Tuollaisten kanssa kokee henkistä väkivaltaa eikä fyysinen väkivaltakaan ole harvinaista. Mutta vikahan on aina siinä toisessa, eli se fyysinen väkivalta oikeutetaan itselle, koska toinen oli "ärsyttävä".
Tiedän kokemuksesta, sillä isäni oli tuollainen, ja päädyin pariin otteeseen myös parisuhteeseen tuollaisten kanssa. Sen verran jäi arpia, että valitsin yksinelämisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ottaisi enää asiaa puheeksi vaan lopettaisin suhteen. En halua kumppania, jolla on ongelmia vihanhallinnan, itsereflektion ja arjenhallinnan kanssa. Ihan sama, mikä syy tällaisen käytöksen taustalla on. Aina ei kannata yrittää ymmärtää vaan ottaa jalat alle ja pelastaa itsensä. Itselleen sokea ihminen ei ole valmis eikä motivoitunut muuttumaan, koska ei näe käytöksessään mitään ongelmaa. Sellaista ei voi kukaan ulkopuolinen "korjata" tai "parantaa".
Jos tuossa sopassa on vielä lapsia, olen aivan samaa mieltä. Minullekin olisi yhdentekevää mikä diagnoosi, vai onko diagnoosia lainkaan, mutta ko epävakaus on rasittavaa/väsyttävää/pelottavaa. Ja mulla on kuitenkin itsellänikin Asperger.
Sama, olen assinainen, enkä kyllä kuuntelisi aikuisen miehen raivomelttareita tämän täst
Mietin samaa. Mietin myös sitä, pitäisikö jatkaa suhdetta puhtaana fuckbuddysuhteena, mutta luulen että musta tulisi leelian lepotuoli hänen ongelmilleen, enkä jaksa sitä ellei ole parisuhdetta vaan ainoastaan seksisuhde. Haluan myös päästä elämässä eteenpäin, eikä exän kanssa fuckbuddysuhde varsinaisesti kuulosta sille.
Ap
Pitäisikö ap ajatella omien lasten hyvinvointia? Ihanko oikeasti altistat lapsesi tuollaisen persoonallisuushäiriöisen henkiselle väkivallalle? Jos haluat olla hyvä ja huolehtiva äiti, niin lopeta tuo suhde, jotta lapsesi ei saa traumoja enempää!
En ymmärrä naisia, jotka laittavat epävakaan äijän lastensa hyvinvoinnin edelle. Onko tässäkin taas kyse siitä, että ei haluta olla yksin? Että mieluummin karsitaan lasten henkisestä hyvinvoinnista ja seesteisestä turvallisesta arjesta kunhan ei itse tarvitse olla ilman miestä?
Nyt niitä kriteerejä vähän korkeammalle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pitäisikö ap ajatella omien lasten hyvinvointia? Ihanko oikeasti altistat lapsesi tuollaisen persoonallisuushäiriöisen henkiselle väkivallalle? Jos haluat olla hyvä ja huolehtiva äiti, niin lopeta tuo suhde, jotta lapsesi ei saa traumoja enempää!
En ymmärrä naisia, jotka laittavat epävakaan äijän lastensa hyvinvoinnin edelle. Onko tässäkin taas kyse siitä, että ei haluta olla yksin? Että mieluummin karsitaan lasten henkisestä hyvinvoinnista ja seesteisestä turvallisesta arjesta kunhan ei itse tarvitse olla ilman miestä?
Nyt niitä kriteerejä vähän korkeammalle!
Meidän arki on pääosin erillään, koska asutaan omissa kodeissamme. Viikonloput ja lomat ollaan pääosin vietetty yhdessä, ei kyllä koko lomaa tai jokaista viikonloppua, mutta osa. Lisäksi me aikuiset nähdään kaksin silloin kun voidaan, aika harvoin.
Sinänsä en siis sanoisi että lapsien arki tai edes viikonloput menee pilalle. Tosiaan kyse oli noin 3-6kk välein toistuvista kohtauksista, ei siis kovin usein ole ollut. Toisinaan lapset eivät edes tiedä niistä, jos raivari on kohdistunut vaan minun käytökseeni. Keskustelen myös lasten kanssa aktiivisesti ja he haluavat nähdä tätä ihmistä. Olen tarjonnut vaihtoehtoa olla erilläänkin.
Kyllä tuollaiselle käytökselle pitää laittaa rajat. Tuo selvästi esille, että et ole kenenkään sylkykuppi. Ja että et hyväksy ja ymmärrä miehen käytöstä. Jos ei halua keskustella asiasta, on vaihtoehdot vähissä.
"Hän pauhasi kaksi päivää asiaa ja oman lapsensa haukkui kusiaivoksi."
Tämä kertoo kaiken täysin oleellisen. KUKAAN järkevä, tasapainoinen ihminen EI hauku omaa lastaan tuolla tavalla. Ainoa kysymys on että miten mies riehuu silloin kun et ole näkemässä.
En ottaisi enää asiaa puheeksi vaan lopettaisin suhteen. En halua kumppania, jolla on ongelmia vihanhallinnan, itsereflektion ja arjenhallinnan kanssa. Ihan sama, mikä syy tällaisen käytöksen taustalla on. Aina ei kannata yrittää ymmärtää vaan ottaa jalat alle ja pelastaa itsensä. Itselleen sokea ihminen ei ole valmis eikä motivoitunut muuttumaan, koska ei näe käytöksessään mitään ongelmaa. Sellaista ei voi kukaan ulkopuolinen "korjata" tai "parantaa".