Yritykset ovat jakaneet osinkoina yli 200 miljardia euroa
Suomalaisyritykset ovat jakaneet 2000-luvulla jättimäisen määrän osinkoja eli kaikkiaan yli 200 miljardia euroa.
Helsingin pörssi on ollut yksi maailman parhaimmista osingonmaksajista.
S-Pankin salkunhoitaja Juha Varis sanoo, että yhtiöt jakavat jo noin 70 prosenttia liiketuloksestaan osinkoina.
Kaikkiaan suurimmat suomalaiset pörssiyhtiöt ovat jakaneet 2000-luvun aikana osinkoja peräti 225 miljardin euron verran.
Helsingin pörssin osinkotuotto on pitkällä aikavälillä ollut 45 prosenttia, kun se muualla Euroopassa on ollut kolmisen prosenttia ja Yhdysvalloissa alle sen.
Sijoittaminen | Yritykset ovat jakaneet osinkoina yli 200 miljardia euroa Nyt tälle voi tulla loppu
Kommentit (59)
Selittäkää miksi Suomi indeksirahastojen arvot ovat polkeneet paikallaan (paitsi viime-vuonna +30%), vaikka osinkoja on maksettu rahastoissa olevista osakkeista paljon, indeksirahaston arvoon pitäisi lisääntyä maksetut osingot, joilla rahasto sitten ostaa lisää osakkeita, mutta Suomi indeksirahastot nousivat voimalla vasta viime-vuonna kun osakkeiden arvot nousivat rajusti?
Mitä jos siitä 200 M otettaisi neljännes valtion velan lyhentämiseen? Rikkailla se ei tuntisi missään ja valtio olisi muutamassa vuodessa huomattavasti vähemmän velkaa.
Firmat tekee voittoa. Tätä voittoa jaetaan omistajille.
Lisää uutisia kymmeneltä
Tämän takia kannattaa omistaa osakkeita
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos siitä 200 M otettaisi neljännes valtion velan lyhentämiseen? Rikkailla se ei tuntisi missään ja valtio olisi muutamassa vuodessa huomattavasti vähemmän velkaa.
Sen jälkeen kukaan ei enää uskaltaisi perustaa firmaa Suomeen. Jos joutuu pelkäämään sen puolesta, että valtio varastaa firman tilillä olevat rahat. Tällä tavalla tuhottaisiin Suomen liike-elämä vuosikymmeniksi eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos siitä 200 M otettaisi neljännes valtion velan lyhentämiseen? Rikkailla se ei tuntisi missään ja valtio olisi muutamassa vuodessa huomattavasti vähemmän velkaa.
Vttu te suuhengittäjät olette sekaisin. Osakeyhtiön voitto kuuluu osakkeenomistajille, kuka tahansa voi ostaa pörssiyhtiön osakkeita ja alkaa itsekin saamaan osinkoja.
Tämähän on kaikkien näkökulmasta pelkästään hyvä asia. Kyllä sitä tulosta on vielä jäänyt investointeihinkin. Ja siltä varalta että joku ei tiedä, osingot eivät ole veronmaksajien varoista maksettuja (jotain yksittäistä varustamoa lukuun ottamatta).
Osingot lisääntyy kunhan saadaan paikallinen sopiminen vauhtiin.
Hopi hopi vauhtia nyt niihin ammattiliitoista eroamiseen
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos siitä 200 M otettaisi neljännes valtion velan lyhentämiseen? Rikkailla se ei tuntisi missään ja valtio olisi muutamassa vuodessa huomattavasti vähemmän velkaa.
Siitähän otetaan neljännes...
Vierailija kirjoitti:
Tämähän on kaikkien näkökulmasta pelkästään hyvä asia. Kyllä sitä tulosta on vielä jäänyt investointeihinkin. Ja siltä varalta että joku ei tiedä, osingot eivät ole veronmaksajien varoista maksettuja (jotain yksittäistä varustamoa lukuun ottamatta).
Todellakin on. Veronmaksajien maksamat mittavat yritystuet on vilahtaneet osinkoihin hetkessä, kun on kilahtaneet kassaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos siitä 200 M otettaisi neljännes valtion velan lyhentämiseen? Rikkailla se ei tuntisi missään ja valtio olisi muutamassa vuodessa huomattavasti vähemmän velkaa.
Vttu te suuhengittäjät olette sekaisin. Osakeyhtiön voitto kuuluu osakkeenomistajille, kuka tahansa voi ostaa pörssiyhtiön osakkeita ja alkaa itsekin saamaan osinkoja.
Juu. Mitäs siitä, että työelämä on kurjistettu äärimmilleen, että pystyttäisiin maksamaan niitä osinkoja ja itsekin joutuu raatamaan siellä työelämässä...
Vierailija kirjoitti:
Firmat tekee voittoa. Tätä voittoa jaetaan omistajille.
Lisää uutisia kymmeneltä
Fiksumpaa olisi jakaa enemmän työntekijöille ja investointeihin. Jos noin niin kuin firman tulevaisuudessa tekemä TULOS kiinnostaa...
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos siitä 200 M otettaisi neljännes valtion velan lyhentämiseen? Rikkailla se ei tuntisi missään ja valtio olisi muutamassa vuodessa huomattavasti vähemmän velkaa.
Siitähän otetaan, mielettömät verot tulee tuosta osinkopotista. Joku kyselikin uutisjutun kommenteissa, eikö toimittaja voisi selvittää noista saatuja verotuloja. Toki jos osakkeenomistaja on myynyt myös tappiollisia niin osa veroista on kuittautunut niillä, mutta silti.
Yrityksiä pitäisi kannustaa investoimaan enemmän. Sillä saataisiin talouskasvua. Pitäisi keksiä ohjaavat keinot, joiden avulla osa osinkopotista kääntyisi investoinneiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Firmat tekee voittoa. Tätä voittoa jaetaan omistajille.
Lisää uutisia kymmeneltä
Fiksumpaa olisi jakaa enemmän työntekijöille ja investointeihin. Jos noin niin kuin firman tulevaisuudessa tekemä TULOS kiinnostaa...
Montako osaketta olet valmis ostamaan yrityksestä, joka ei maksa investoinnillesi (osake) tuottoa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos siitä 200 M otettaisi neljännes valtion velan lyhentämiseen? Rikkailla se ei tuntisi missään ja valtio olisi muutamassa vuodessa huomattavasti vähemmän velkaa.
Vttu te suuhengittäjät olette sekaisin. Osakeyhtiön voitto kuuluu osakkeenomistajille, kuka tahansa voi ostaa pörssiyhtiön osakkeita ja alkaa itsekin saamaan osinkoja.
Tässähän se onkin, että suomalaiset jakaantuvat nykyään aika selkeästi kahteen kastiin: niihin, myös taviksiin, jotka omistavat osakkeita ja saavat osinkoja, ja niihin jotka eivät omista koska eivät saisi toimeentulotukea jos heillä on tuloja.
Mun mielestä osinkoja ei pitäisi jakaa, ellei yritykselle jää viivan alle nettotuloja. Nettotuloksesta osinkoja voi sitten jakaa. Mutta missään tapauksessa valtiolta saamia tukirahoja ei saa panna osinkojen maksuun.
Jos yritys ei onnistu saamaan positiivista tilinpäätöstä, niin osinkojen jako pitää jättää siihen ajankohtaan, kun voittoa taas tulee. Ja tietenkin jos yritys tekee negatiivista tulosta, pitää yrityksen johtoa vaihtaa ennemminkin kuin panna suorittavaa porrasta pihalle.
Itselleni tulee vuosittain osinkoja noin 30 eri yrityksestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos siitä 200 M otettaisi neljännes valtion velan lyhentämiseen? Rikkailla se ei tuntisi missään ja valtio olisi muutamassa vuodessa huomattavasti vähemmän velkaa.
Siitähän otetaan, mielettömät verot tulee tuosta osinkopotista. Joku kyselikin uutisjutun kommenteissa, eikö toimittaja voisi selvittää noista saatuja verotuloja. Toki jos osakkeenomistaja on myynyt myös tappiollisia niin osa veroista on kuittautunut niillä, mutta silti.
...vaan toki nuo osinkojen verotuksesta saadut tulot eivät mene valtionvelan lyhentämiseen vaan mm. työikäisten työkykyisten ihmisten kotonaolemisen, asunnon, ruoan, lääkkeiden ym. maksamiseen. Ja nämä kaiken-ilmaiseksi-saavat kehtaavat vielä valittaa.
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos siitä 200 M otettaisi neljännes valtion velan lyhentämiseen? Rikkailla se ei tuntisi missään ja valtio olisi muutamassa vuodessa huomattavasti vähemmän velkaa.
Totta. Meillä ei olisi velan kanssa mitään ongelmaa.
Osinkoja jaetaan, mutta ei investoida mihinkään. Heiltä ei voi ottaa mitään, mutta köyhältä otetaan leipäkin suusta.