Onko muita jotka jäi "nalkkiin" laastarisuhteen (tai muun ei-niin-vakavaksi ajatellun) kanssa?

Miksi et käyttänyt ehkäisyä?

Vierailija kirjoitti:

Miksi et käyttänyt ehkäisyä?

No hetken huuma & vahvasti orastava vauvakuume 😬

Jäin nalkkiin. 

No siis joo, kaipasin hetken piristystä n. vuosi avioeron jälkeen. Jäin traumatisoivaan seksi/parisuhteeseen narsistisen manipuloijan kanssa, joka on saanut minut tuntemaan elämäni tyhjäksi ilman häntä. Mies on pettäjä ja pahantahtoinen pohjimmiltaan ja minä en pääse irti. Uskomatonta. Adhd:ni ja lapsuuskokemukset ilmeisesti altistavat minut tämmöisille dopamiinifikseille ja aivoni luulevat kipua rakkaudeksi. Riippuvuushan tämä on. Enkä kehtaa tunnustaa kenellekään, paitsi näin nimettömänä...

Vierailija kirjoitti:

No siis joo, kaipasin hetken piristystä n. vuosi avioeron jälkeen. Jäin traumatisoivaan seksi/parisuhteeseen narsistisen manipuloijan kanssa, joka on saanut minut tuntemaan elämäni tyhjäksi ilman häntä. Mies on pettäjä ja pahantahtoinen pohjimmiltaan ja minä en pääse irti. Uskomatonta. Adhd:ni ja lapsuuskokemukset ilmeisesti altistavat minut tämmöisille dopamiinifikseille ja aivoni luulevat kipua rakkaudeksi. Riippuvuushan tämä on. Enkä kehtaa tunnustaa kenellekään, paitsi näin nimettömänä...

Olen ollut samassa tilanteessa. Yksin pärjään oikeasti hyvin, kunhan siitä alun surusta pääsee yli.

Siinä alussa koen surua siitä, etten osaa hakeutua terveeseen parisuhteeseen, vaan päädyn aina huonoon tilanteeseen. Mutta mitä enemmän aikaa kuluu, niin huomaan sen yksinolon olevan oikeasti ihanaa.

Nyt tosin vaan en voi lähteä deittailemaan edes testimielellä. Pidän liian todennäköisenä, että nopeasti olen taas tuollaisessa tilanteessa.

Minullakin on turvattomia lapsuudenkokemuksia, joiden takia sitten tutuimmalta tuntuu nuo ahdistavat tilanteet.

Ja sinä pääset irti. Kerro edes yhdelle läheiselle, mikä tilanne on oikeasti.

Googlatkaa limerenssi! Kun osaa nimetä jonkun asian, käsittää oman käytöstavan kaavamaisuuden ja siten pystyy oppimaan siitä pois. Kyse on juuri riippuvuudesta rakkaudentunteeseen, ei itse rakkauteen. Onhan se koukuttavaa, kun menee jalat alta, on perhosia vatsassa ja pään täyttää euforia. Se on koukuttavaa, ja siksi rakastaa tuota tunnetta eikä itse tunteiden kohdetta. Mulla oli limerenssiä teinistä asti, kunnes tapasin mieheni. Hänen seurassaan en koskaan kokenut tuollaisia reaktioita, vaan rentouduin! Pystyin rauhoittumaan hänen kanssaan. Omaa "saamattomuuttani" jäin tähän suhteeseen, vaikken tuntenut koskaan mitään isompia kehollisia tunteita. Ne harmittivat mua pitkään, ikävöin sitä tunnetta, kunnes törmäsin termiin limerenssi ja hoksasin jotain hyvin isoa. Tässä suhteessa rakastan miestäni, enkä sitä tunnetta, mitä hän minussa herättää.

Vierailija kirjoitti: Mulla oli limerenssiä teinistä asti, kunnes tapasin mieheni. Hänen seurassaan en koskaan kokenut tuollaisia reaktioita, vaan rentouduin! Pystyin rauhoittumaan hänen kanssaan. Omaa "saamattomuuttani" jäin tähän suhteeseen, vaikken tuntenut koskaan mitään isompia kehollisia tunteita. 

 

 

Miten kykenet nauttimaan seksistä hänen kanssaan? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti: Mulla oli limerenssiä teinistä asti, kunnes tapasin mieheni. Hänen seurassaan en koskaan kokenut tuollaisia reaktioita, vaan rentouduin! Pystyin rauhoittumaan hänen kanssaan. Omaa "saamattomuuttani" jäin tähän suhteeseen, vaikken tuntenut koskaan mitään isompia kehollisia tunteita. 

 

 

Miten kykenet nauttimaan seksistä hänen kanssaan? 

Siis täh?! Koska rakastan häntä! Parempi kysymys olisi, miten pystyin niitä aiempia rakastelemaan. He eivät merkinneet mulle mitään, koska heitä en rakastanut vaan heidän aiheuttamaa tunnetta. Aina tuntui, että jotain puuttui, mutten tiennyt mitä. Nyt tiedän, se oli aito rakkaus.

Vierailija kirjoitti:

Googlatkaa limerenssi! Kun osaa nimetä jonkun asian, käsittää oman käytöstavan kaavamaisuuden ja siten pystyy oppimaan siitä pois. Kyse on juuri riippuvuudesta rakkaudentunteeseen, ei itse rakkauteen. Onhan se koukuttavaa, kun menee jalat alta, on perhosia vatsassa ja pään täyttää euforia. Se on koukuttavaa, ja siksi rakastaa tuota tunnetta eikä itse tunteiden kohdetta. Mulla oli limerenssiä teinistä asti, kunnes tapasin mieheni. Hänen seurassaan en koskaan kokenut tuollaisia reaktioita, vaan rentouduin! Pystyin rauhoittumaan hänen kanssaan. Omaa "saamattomuuttani" jäin tähän suhteeseen, vaikken tuntenut koskaan mitään isompia kehollisia tunteita. Ne harmittivat mua pitkään, ikävöin sitä tunnetta, kunnes törmäsin termiin limerenssi ja hoksasin jotain hyvin isoa. Tässä suhteessa rakastan miestäni, enkä sitä tunnetta, mitä hän minussa herättää.

Tässä taitaa olla paljonkin perää. Oikeastaan jokainen ex elämässäni on sellainen, että jälkikäteen vain mietin, että mitä ihmettä oikein olen ajatellut.

Viimeisimpään exään olen jollain tavalla henkisessä koukussa yhä, mutta onneksi ei pidetä enää mitään yhteyttä. Mutta tämä kertoo itselleni, että missään nimessä en voi edes miettiä uusia suhteita. En tiedä, voinko koko loppuelämäni aikana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Googlatkaa limerenssi! Kun osaa nimetä jonkun asian, käsittää oman käytöstavan kaavamaisuuden ja siten pystyy oppimaan siitä pois. Kyse on juuri riippuvuudesta rakkaudentunteeseen, ei itse rakkauteen. Onhan se koukuttavaa, kun menee jalat alta, on perhosia vatsassa ja pään täyttää euforia. Se on koukuttavaa, ja siksi rakastaa tuota tunnetta eikä itse tunteiden kohdetta. Mulla oli limerenssiä teinistä asti, kunnes tapasin mieheni. Hänen seurassaan en koskaan kokenut tuollaisia reaktioita, vaan rentouduin! Pystyin rauhoittumaan hänen kanssaan. Omaa "saamattomuuttani" jäin tähän suhteeseen, vaikken tuntenut koskaan mitään isompia kehollisia tunteita. Ne harmittivat mua pitkään, ikävöin sitä tunnetta, kunnes törmäsin termiin limerenssi ja hoksasin jotain hyvin isoa. Tässä suhteessa rakastan miestäni, enkä sitä tunnetta, mitä hän minussa herättää.

 

Tässä taitaa olla paljonkin perää. Oikeastaan jokainen ex elämässäni on sellainen, että jälkikäteen vain mietin, että mitä ihmettä oikein olen ajatellut.

Viimeisimpään exään olen jollain tavalla henkisessä koukussa yhä, mutta onneksi ei pidetä enää mitään yhteyttä. Mutta tämä kertoo itselleni, että missään nimessä en voi edes miettiä uusia suhteita. En tiedä, voinko koko loppuelämäni aikana.

Älä koskaan sano ei koskaan! Käy nyt läpi kaikki aiemmat suhteet, kirjoita ihan ylös ja löydät varmasti samankaltaisuuksia. Anna asian muhia ja palauta aina mieleen, kun tapaat jonkun. Sitten kun joku tuntuukin erilaiselta kuin aiemmat, tiiät päässeesi asian kanssa eteenpäin! Oli kiva saada jollekin ahaa-elämys tälle päivälle :) Ja muista, tästäkin voi päästä yli! Mä pääsin, vaikken edes tajunnut sitä kuin vasta vuosien jälkeen!