Vaikea äitisuhde

Toivoisin kovasti lisää mielipiteitä ja omakohtaisia kokemuksia aiheeseen liittyen. Olen nyt kirjoittanut jo useamman kuukauden ajan kirjettä johon olen kirjannut kaiken mitä olen asiasta mieltä.

Olen huono puhumaan mutta hyvä kirjoittamaan ja kirjoittaminen auttaa myös jäsentelemään pääni sisältöä. Ulos tullessaan (suusta) kun usein menee ihan puuroksi.

Tänään jätin kirjeen heille.

Vielä en ole saanut yhteydenottoa. Tosin kello on vasta niin vähän että taitavat juuri olla vasta kirjeen löytäneet.

ole ollut vastaavassa tilanteessa?

vaan joka kerta kun heidän puoleltaan tuli jotain sanomista tai yrittivät jyrätä mua, niin laitoin vastaan ja musta löytyikin sellainen määrä vihaa etten olis ikinä uskonut. Pari vuotta meidän tapaamiset oli lähinnä sitä, että mä odotin koko ajan, että pääsen sanomaan jotain ilkeää. Vaikka se kuulostaa oudolta, niin se auttoi. Ennen noita tunteenpurkauksia mä olin jo alkanut estämään lapsiani tapaamasta heitä. Tai no, saivat tavata, mutta eivät ilman mua. Nykyään mun vanhemmat osaavat käyttäytyä ja mun lapset voivat mennä yökyläänkin heille. Tosin en mä vieläkään ole päässyt kaunoistani eroon, mutta sen verran, että voidaan elää yhdessä ilman jatkuvaa riitelyä.

vaan joka kerta kun heidän puoleltaan tuli jotain sanomista tai yrittivät jyrätä mua, niin laitoin vastaan ja musta löytyikin sellainen määrä vihaa etten olis ikinä uskonut. Pari vuotta meidän tapaamiset oli lähinnä sitä, että mä odotin koko ajan, että pääsen sanomaan jotain ilkeää. Vaikka se kuulostaa oudolta, niin se auttoi. Ennen noita tunteenpurkauksia mä olin jo alkanut estämään lapsiani tapaamasta heitä. Tai no, saivat tavata, mutta eivät ilman mua. Nykyään mun vanhemmat osaavat käyttäytyä ja mun lapset voivat mennä yökyläänkin heille. Tosin en mä vieläkään ole päässyt kaunoistani eroon, mutta sen verran, että voidaan elää yhdessä ilman jatkuvaa riitelyä.

Olen yrittänyt estää ettemme joutuisi juurikaan tuollaiseen tilanteeseen. Toivoisin että jos saisin paasaukseni pois alta ja heidät ymmärtämään niin suhteemme voisi parantua tai edes palata normaaliksi. Haluaisin todella hoitaa asian ennen joulua ja ennen kuin heidän ensimmäinen lapsenlapsensa syntyy.. Tämä on nyt jo kestänyt vuosia ja tuollainen vuosikausien taistelu jota sinä jaksoit, en välttämättä jaksaisi :(

lapsen synnyttyä. Mietin tässä, että sen takia tuota vihaa olikin varmasti niin paljon, kun siedin heidän käytöstään niin kauan. Mulle ei siis olis mitenkään riittänyt yksi tuuletus. Toivottavasti sulle riittää vähempi vihanpito. Suosittelen purkautumaan ennen lapsesi syntymään. Tosin meillä ainakin vanhempani loukkaantuivat alkuun verisesti, eivät ollenkaan ymmärtäneet mikä mua vaivasi, kun he olivat aina tehneet kaiken mun parhaaksi ja kohdelleet mua niin hyvin plaa plaa plaa ja sitten mä kehtasin käyttäytyä niin rumasti. Eivät ollenkaan ymmärtäneet, että tulivat mun kotiin itse meuhkaamaan ja mun piti vielä anoa heiltä anteeksi antoa, jos olin tehnyt jotain väärin omassa kodissani heidän mielestään.

lapsen synnyttyä. Mietin tässä, että sen takia tuota vihaa olikin varmasti niin paljon, kun siedin heidän käytöstään niin kauan. Mulle ei siis olis mitenkään riittänyt yksi tuuletus. Toivottavasti sulle riittää vähempi vihanpito. Suosittelen purkautumaan ennen lapsesi syntymään. Tosin meillä ainakin vanhempani loukkaantuivat alkuun verisesti, eivät ollenkaan ymmärtäneet mikä mua vaivasi, kun he olivat aina tehneet kaiken mun parhaaksi ja kohdelleet mua niin hyvin plaa plaa plaa ja sitten mä kehtasin käyttäytyä niin rumasti. Eivät ollenkaan ymmärtäneet, että tulivat mun kotiin itse meuhkaamaan ja mun piti vielä anoa heiltä anteeksi antoa, jos olin tehnyt jotain väärin omassa kodissani heidän mielestään.

Ja tuo skenaario minulla mielessä pyöriikin. Sen miten hyvin vanhempiani tunnen, odotan kutakuinkin juuri tuota: hirveää loukkaantumista ja syyllistämistä kun näin kehtaan heille julkeilla. Yllätyn suuresti jos suoralta kädeltä miettisivät asiaa oikeasti ja huomaisivat itsekin oman huonon käytöksensä.

He ovat tehneet tätä jo vuosikausia ja myös molemmille sisaruksilleni, mutta minä olen nyt vain pahin silmätikku arvatenkin koska olen vanhin ja "pahiten epäonnistunut" kaikessa mitä he minulta odottavat/odottivat.

Pelkään todellakin että homma räjähtää käsiin kun esikoinen syntyy. Äitini on nyt jo dominoiva ja syyllistävä ja uskon hänen vain kasvattavan tahtia koska lapsenlapsi on hänelle tosi odotettu juttu.

Suostuivatko vanhempasi koskaan näkemään virheitään vaan jättivätkö sinut vain ns. rauhaan? Mieheni odottaa kovasti vanhemmiltani anteeksipyyntöä jotta välejä voitaisiin parantaa mutta itse olen vähän skeptinen tuon toiveen suhteen.

Vanhemmillani ei ole ollut tapana pyydellä anteeksi "huonommiltaan"..