Mikä olisi hyvä lemmikki?
Eli olemme hankkimassa pojallemme kaveria/kavereita. Poikani on todella kypsä, vastuuntuntoinen ja huolehtiva 7-vuotias, ja haluaisin hänelle lemmikin suoda. Asumme keskikokoisessa kerrostaloasunnossa, ja nyt lemmikkeinä on maakilpikonna ja kolme kesyrottaa (poikasia tiedossa). Suunnitelmissa on hankkia Irlanninsusikoira, ja sen myötä mahdollisesti muutetaan suurempaan asuntoon, eli jos otus tilaa vaatii, niin poikani jaksaa kuulemma muutamankin vuoden odottaa muuttoon. Lemmikin olisi oltava helppohoitoinen, mielellään suunnilleen halpa (eläin itse alle 100€/yksilö, välineet alle 300€), pieni, päiväeläjä, ja ehdottomasti ihmisystävällinen, myös lapsia kohtaan. Seurallisuus ja pienikin koulutettavuus olisi suuri plussa. Jos kyseeseen tulee laumaeläin, niin useamman yksilön hankkiminen ei ole mikään ongelma, jos muut vaatimukset täyttyvät. Poika ei kuulemma halua minkäänlaista kania, marsua, hamsteria tai muuta "tavallista", kun kaikilla kavereilla on jo :) Ei myöskään ns. tylsiä eläimiä, kuten kaloja tai kotiloita. Ja ehdoton EI kissalle, kukaan perheestämme ei koskaan ole erityisemmin niitten puoleen kallistunut. Pääjuttu tässä on se, että kilpikonna on ollut itselläni 13-vuotiaasta, ja kesyrotatkin ovat "minun", eikä näistä lemmikeistä tulisi sitä tunnetta, mikä uuden lemmikin hankkimisesta tulee. Koira taas tulisi olemaan semmoinen koko perheen ystävä ja huollettava, mikä ei myöskään ole sama asia, kuin omassa huoneessa asusteleva mörriäinen. Tiedän, että vaatimukset ovat kovat, mutta tuleeko kenellekään mitään mieleen? Olen itse yrittänyt pähkäillä ja ehdotella, mutta mikään ei oikein tunnu oikealta ): Kiitoksia kaikille vastaamaan vaivautuville :)
Ps. Perheessä ei ole tietääksemme mikäänlaisia allergioita.
Kommentit (16)
Kun paras vaihtoehto on että poika saa rottapoikueesta itselleen pari veljestä. Kun talossa on jo kilpikonna ja rottia, en lähtisi millekkään fretti-linjalle (vaikka muuten olisin suositellut juuri sitä). Oravan kanssakin pitää olla varovainen ettei tule kofliktia rottien kanssa. kovin suuri lajikirjo rajoittaa kaikkien jaloittelua ja sitä kautta hyvinvointia. Meillä rotat ovat olleet päivisin aina vapaana kun on oltu kotona. Tulevat toimeen koiran kanssa, eikä tarvitse edes miettiä kissaa tms.
Miten sitten kun tulevaisuudessa otatte sen koiran, miten paljon tilaa jää oravalle tai muulle sinkku-eläimelle?
Pysykyää nykyisissä lajeissa ja se koira sitten kolmanneksi. Ei kai tavoitteena ole mikään eläintarha?
gerbiili
kääpiösiili
degu
chinchilla
nymfipapukaija
maaorava
fretti
lemmikin etsimiseen kunnolla, eikä pitää riittävänä perusteena,että joku tavaton mitä kellään ei ole.
Käärmettä ei ainakaan kannata miettiä, sille, kun syötetään notia rotanpoikaisia:D
Ei sen lemmikin nyt niin tavaton tarvitse olla, mutta ei mitään kania tai marsua yms. Tämä on siis pojan oma toive. Sen takia paneudun ja yritän selvittää asioita, että tulisi mieleinen lemmikki. Kaikille kun ei kuitenkaan kaikki sovi, ei pojallenikaan. Hän itsekin haluaa harkita asiaa kunnolla ja ajan kanssa, ettei vaan kävisi niin kuin aina varoitellaan, eli lemmikkiin tylsistyminen ja vanhempien hoiviin jättäminen. Ikävää jos näette tämän typeränä ._____.
Ei kannata ottaa.
"Rotujen välillä on suuria eroja siinä, kuinka suuri osuus yksilöistä elää 10 vuoden ikään asti. Kärkipaikka kuolleisuudessa on irlanninsusikoiralla (taulukko 1). Pisimpään taas elävät pohjanpystykorva, bichon havanais ja siperianhusky. Niillä on myös pienin sairastavuus."
http://katariinamaki.com/artikkelit/agria.html
Lapsena asuin parhaimmillaan melkein kahdenkymmenen sellaisen keskellä, lapsuuteni maatilalla. Siitä se rakkaus rotuun kumpuaakin.
Lapsena asuin parhaimmillaan melkein kahdenkymmenen sellaisen keskellä, lapsuuteni maatilalla. Siitä se rakkaus rotuun kumpuaakin.
Chinchilla?
Fretti?
Joku lisko? Parta-agama tai gekko esim.?
Maaorava lemmikkinä? En olekaan ennen kuullut, kiitos vihjeestä, lähden tästä googlettelemaan :D
Mutta toiseen asiaan, koirarotu on jo päätetty, ja koiran hankinta todennäköisesti jossain tulevaisuudessa. Se ei nyt ollut tämän ketjun asia. Tiedän, että irlanninsusikoirat sairastuvat helposti, eivätkä elä pitkään. En ole pakottamassa teitä hankkimaan kyseisen rodun koiraa, joten mikä on ongelma? Tunnen rodun, enkä tarvitse paikalle pätemisentarpeisia, joilla ei ole tarjota uutta tietoa, näin suoraansanoen.
Maaorava lemmikkinä?
Herttainen tapaus:) (molemmat, ystävä ja orava) Muistaakseni se on virallisesti siperialainen maaorava.
-10
Näin ensialkuun orava vaikuttaa oikein hyvältä vaihtoehdolta, koko perhe kiinnostui tietämään enemmän :D Kiitos paljon hyvästä ehdotuksesta!
minunkin ystävällinen on orava. Käydessäni ystävällä, oravaa tuskin näkyy, ne on säikkyjä, ei viihdy kädessä ja katoaa helposti vapaana ollessa rakenteisiin jne, muttei viihdy häkissäkään. Tylsä lemmikki eikä mitenkään opetettavissa.
Myös maaorava, joka jo mainittiin voisi olla kiva.
ei sen sairaampi rotu kuin muutkaan!