Muita jotka tulevat ns. Low effort perheestä?

Jep, minun vanhempani muuttivat vieläpä toiseen maahan että oltaisiin mahdollisimman kaukana sukulaisista ja nyt sitten aikuisena, kun en tunne mitään yhteyttä juuriini, syyllistetään siitä sitten. Miten voisinkaan tuntea, kun ei se vanhempani lapsuuskokemus ole minun lapsuuskokemukseni?

Meillä oli koko lapsuuden paljon yhteyksiä sukulaisiin ja yhteisiä juttuja, silti en halua tavata ketään nyt aikuisena.

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli koko lapsuuden paljon yhteyksiä sukulaisiin ja yhteisiä juttuja, silti en halua tavata ketään nyt aikuisena.

Ok? 

Joo onhan tuo vähän rasittavaa. Asun kivenheiton päässä sisaruksestani eikä koskaan olla tekemisissä, koko perhe on jotenkin tällainen ihme jengi täynnä erakkoja jotka elelee omissa oloissaan.

Aloin ihan miettiä, että oliko meillä lapsena juhlia. Minulla ei ollut yksikään synttärijuhlia. Ei ollut kyllä muitakaan juhlia. 

Meidän perhe sukuloi keskenään kun olin lapsi. Muistan ne tuskaiset vierailut kun lapsilla ei ollut mitään tekemistä ja aikuisten höpöttely ei kiinnostanut. Muutenkin tuntui että velvollisuudentunnosta käytiin kylässä. Pikkuhiljaa kyläilyt hiipuivat ja viime vuosina ei vanhemmatkaan ole olleet tekemisissä suvun kanssa kuin muutamaan henkilöön. Esimerkiksi äitini ei ole nähnyt veljeään vuosiin. Miehelläni sama juttu, ei ole oman veljensä kanssa missään tekemisissä. Sen ymmärrän koska veli oli täysin kuspää miestäni kohtaan nuorempana. Itse haluaisin pitää yhteyksiä, mutta ymmärrän ettei kemiat aina toimi niin miksi väkisin yrittää. Surettaa tosin jos omat lapseni kasvavat noin, etteivät ole tekemisissä keskenään aikuisina.

En tule tällaisesta perheestä, mutta olen lukenut ilmiöstä viime aikoina. Surettaa kyllä niiden puolesta, jotka ovat joutuneet kärsimään sen takia, että vanhemmat eivät ole halunneet nähdä vaivaa minkään asian eteen tai millään ei ole oikein ollut mitään väliä. Toisaalta tässä näkyy myös sukupolvien välinen ero: nykyäänhän on erittäin yleistä, että sukulaisiin ja ystäviin ei juuri pidetä yhteyttä, ja ihmiset muutenkin poteroituvat.

Ehkä sellainen kahtiajako ja polarisoituminen on kasvanut tämänkin asian kohdalla. On entistä enemmän niitä, joita ei kiinnosta minkään juhliminen tai juhlistaminen ja joille elämä on aika samanlaista päivästä ja vuodenajasta toiseen, mutta toisaalta on myös näkyvä joukko niitä, jotka panostavat tosi paljon juhlapyhien koristeisiin, sisutukseen, ruokatarjoiluun yms. ja tuovat sitä esille.

Minä olen tuollaisesta suvusta, osittain vanhempien henkisen ja fyysisen sairauden vuoksi, ja kyllä asia on surettanut omien lasten kohdalla. Onneksi puolisoni suvulla on ihania juhlia, mutta vierauden tunne säilyy minulla ehkä aina.

Miksi juhlat nousevat näissä niin keskeisiksi? Meillä ei erityisesti panosteta juhliin, mutta moneen muuhun kyllä. Emme erityisesti pidä juhlista, vaan viihdymme pienemmässä porukassa. 

Vierailija kirjoitti:

Ovatko vanhempasi autistisia?

Täältä sivusta näin autistisuvun jäsenenä, että mun kokemuksen mukaan taas meillä autisteilla sukulaisuussiteet vaikuttaa usein normaalia tiiviimmiltä ja läheisimmiltä. 

Low effortia voi olla varmaan monella osa-alueella. Olen kokenut aina oman lapsuuteni olleen jotenkin "vajaa" ja "tyhjä" mutta sitä on ollut vaikea selittää ulkopuolisille kun ulospäin ja paperilla asiat näytti hyvältä. Se low effort koski tunnepuolta, siihen ei panostettu ollenkaan, vanhemmat eivät ottaneet asioita vakavasti aivan kuin he eivät olisi ymmärtäneet esim. millaisia vaikutuksia kiusaaminen ja kaverittomuus tekevät. He eivät puuttneet asioihin eivätkä auttaneet tunteiden ja ihmissuhteiden kanssa. Verkostoa oli, mutta nekin perustui lähinnä traditioihin ja siihen että kuuluu sukuun, ei siihen että olisi oltu kiinnostuneita sen syvemmin tuntemaan ketään. Vuosikymmeniä toisteltiin samoja tarinoita niin elossa olevista kuin kuolleista sukulaisista, ei niinkään kyselty mitä oikeasti kuuluu. Siis tosi pinnallista kaiken kaikkiaan. 

Sain juuri lapsen ja en ole suunnitellut pitäväni mitään sukujuhlia tms... Olen vieraantunut suvustani viime vuosina. Tämä aloitus sai minut kuitenkin nyt miettimään asiaa uudestaan. Kiitos :)

Vierailija kirjoitti:

Miksi juhlat nousevat näissä niin keskeisiksi? Meillä ei erityisesti panosteta juhliin, mutta moneen muuhun kyllä. Emme erityisesti pidä juhlista, vaan viihdymme pienemmässä porukassa. 

Juhlien järjestämiseen tarvitaan rahaa. Köyhillä ei ole välttämättä mahdollisuutta järjestää juhlia. Juhlia järjestävät ihmiset haluavat ehkä ajatella juhlien merkitsevän juhliin osallistuvien ihmisten olevan toisilleen läheisempiä kuin sellaisten, jotka eivät osallistu yhteisiin juhliin. He haluavat ehkä korostaa juhlien merkitystä tehdäkseen eroa itsensä ja sellaisten ihmisten välillä, joille juhlien järjestäminen ei ole taloudellisesti mahdollista. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi juhlat nousevat näissä niin keskeisiksi? Meillä ei erityisesti panosteta juhliin, mutta moneen muuhun kyllä. Emme erityisesti pidä juhlista, vaan viihdymme pienemmässä porukassa. 

Juhlat kuitenkin ovat monelle jollain tavalla merkityksellisiä. Ne ovat erityisiä tilanteita ja päiviä, jotka erottuvat tavallisesta arjesta. Ne jäävät yleensä paremmin mieleen kuin tavalliset päivät ja satunnaiset tapahtumat. Ne luovat siis muistoja. Niihin liittyy myös paljon kulttuurisia merkityksiä ja odotuksia, jotka yhdistävät isoja ihmismääriä, usein jopa koko kansaa. Traditiot tuntuvat olevan tärkeitä ihmisille, vaikka niiden merkitys onkin vähentynyt viime vuosikymmeninä. Toki traditioita voi olla ilman juhliakin, ja samalla tavalla yhtenäisyyttä voi tuntea, vaikka ei viettäisikään juhlia tai osallistuisi juhlintaan. 

Ja tosiaan on niitäkin ihmisiä, joita juhliminen ahdistaa tai stressaa juuri siksi, kun niihin liittyy tiettyjä odotuksia ja oletuksia ja toki usein vaivannäköä myös. Ihan ymmärrettävää sekin, mutta itse ajattelen, että lasten kannalta on vähän surullista, jos he eivät pääse kokemaan juhlia ja perinteiden viettoa ollenkaan, kun ovat pieniä. Ei aikuisena vietetyistä juhlista jää samanlaisia tuntemuksia ja muistoja kuin lapsuuden kokemuksista. 

Juhla-sana nyt on muutenkin aika monitulkintainen; sillä voidaan tosiaan tarkoittaa vaikka jotain yksittäistä illanviettoa tai syntymäpäiviä ohjelmineen, mutta myös yleisemmin niitä perinteisiin ja vuodenkiertoon liittyviä tapahtumia.

Romantisoit tilannetta. Monet ihmiset vihaavat perhettään  ja sukulaisiaan. Saattavat viettää aikaa yhdessä, vaikka kaikki kuitenkin vihaavat toisiaan ja puhuvat pahaa selän takana. 

Mikä tuo olisi Suomessa. Meilläpäin ei ainakaan tuollaisesta kukaan puhunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi juhlat nousevat näissä niin keskeisiksi? Meillä ei erityisesti panosteta juhliin, mutta moneen muuhun kyllä. Emme erityisesti pidä juhlista, vaan viihdymme pienemmässä porukassa. 

Juhlien järjestämiseen tarvitaan rahaa. Köyhillä ei ole välttämättä mahdollisuutta järjestää juhlia. Juhlia järjestävät ihmiset haluavat ehkä ajatella juhlien merkitsevän juhliin osallistuvien ihmisten olevan toisilleen läheisempiä kuin sellaisten, jotka eivät osallistu yhteisiin juhliin. He haluavat ehkä korostaa juhlien merkitystä tehdäkseen eroa itsensä ja sellaisten ihmisten välillä, joille juhlien järjestäminen ei ole taloudellisesti mahdollista. 

Jos sen mieltää noin. Pienelläkin budjetilla saa kyllä kivat juhlat aikaan. 

Tulen tälläisestä perheestä,aika pienestä pitäen piti itsestään pitää huolta. Ei autettu koululäksyissä,ei kyselty minne teininä katosin päiviksi. Joulua ja äidin 50v juhlat pidettiin ja joskus tuli pääsiäisenä sukulaisia käymään. Ei ikinä käyty matkoilla,möllötettiin vaan kotona ilman keskusteluja. Läksin 16v omille teilleni ja taakse en ole katsonut. Joakus harmittaa kun ystävät puhuvat kuinka läheiset välit heillä on vanhempiin tai sisaruksiin,sukulaisiin. On tavallaan irrallinen ja outo fiilis,toisaalta aika vapaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi juhlat nousevat näissä niin keskeisiksi? Meillä ei erityisesti panosteta juhliin, mutta moneen muuhun kyllä. Emme erityisesti pidä juhlista, vaan viihdymme pienemmässä porukassa. 

Juhlien järjestämiseen tarvitaan rahaa. Köyhillä ei ole välttämättä mahdollisuutta järjestää juhlia. Juhlia järjestävät ihmiset haluavat ehkä ajatella juhlien merkitsevän juhliin osallistuvien ihmisten olevan toisilleen läheisempiä kuin sellaisten, jotka eivät osallistu yhteisiin juhliin. He haluavat ehkä korostaa juhlien merkitystä tehdäkseen eroa itsensä ja sellaisten ihmisten välillä, joille juhlien järjestäminen ei ole taloudellisesti mahdollista. 

Tämä ei nyt ole raha juttu tällä kertaa.

Mun vanhemmat oli/on tuollaisia low effort -ihmisiä. Eivät olleet vanhempina sellaisia tiedostavia.

Olen ikäni elänyt jonkinlaisessa ahdistavassa tunnetyhjiössä. Eivät ymmärrä, että lapsen kehitykselle on tärkeää vanhemman emotionaalinen läsnäolo, keskustelut, opastaminen, tunnesäätelyn opettaminen, myös lapsen negatiivisten tunteiden hyväksyminen ja opettaminen käsittelemään niitä. Äitini onkin suoraan sanonut, että ei lapsia tarvitse erityisemmin kasvattaa, kyllä ne tuossa menee. Tämä oli hänen mentaliteettinsa. Hän halusi päästä helpolla. Eli low effort.

Minua ei opetettu tekemään kotitöitä, käyttämään rahaa jne. Kuitenkin olettivat kuinka minun tulisi tietää asioista ja osata tehdä asioita, vaikka eivät opettaneet mitään.

Heitä ei kiinnostanut läksyni eikä koko koulunkäyntini, koska heidän mielestään se asia oli minun kontollani. Ihan sama olinko ekaluokkalainen vai seitsemäsluokkalainen.

Kun olin yhdeksännellä luokalla, olisin kaivannut tukea ja keskustelua mihin jatkaisin opiskelua, niin vastaus oli, että tee mitä tykkäät. Olen lapsesta lähtien ollut yksin sellaisten asioiden kanssa joihin olisin kaivannut tukea ja opastusta. On ollut pakko itsenäistyä nuorena ja yrittää selviytyä tämän emotionaalisen tyhjyyden tunteen kanssa. On ollut sellainen orpolapsen olo jopa vielä keski-ikäisenä.

Äitini ei edes ymmärrä sitä, että yhteydenpito on tärkeää. Kerran testasin kauanko hänellä menee, että soittaa minulle. Meni kokonainen kuukausi. Hän ei kuulemma ollut jaksanut soittaa.

Ja se vielä, että emme koskaan käyneet missään. Olimme aina kotona. Elämä oli kovin passiivista. Jos joskus pyysin päästä äitini seuraksi lenkille, niin hän ei huolinut minua mukaan, koska hänen mielestään olin hidaste. Eli ei taaskaan mitään ymmärrystä yhdessä tekemisestä ja yhteisestä lapsivanhempi -ajanvietteestä.

Sori vuodatus.