Lue keskustelun säännöt.
Vajoan erikoisiin "tiloihin" liikkuessani metsässä.
27.12.2025 |
Se on parempaa kuin päihtymys.
Menen metsään niin kehoni ja mieleni pääsee tilaan, jossa tunnen oloni lähes euforiseksi. Hengitän metsän ilmaa ja energiaa syvälle itseeni ja tunnen rakkautta. Tätä on ollut viimeisen muutaman vuoden ajan. Aiemmin tunsin metsässä pelkoa, nykyään tunnen tuota jonkinlaista juurtumista. Se on ihanaa.
Pääsettekö te tiloihin kun menette luontoon?
Kommentit (16)
Kyllä se jonkinlainen euforia valtaa jos vain saan olla rauhassa ( yksin), tutkia luonnon pieniä ihmeitä ja vaeltaa hissukseen minne jalat vie. Ei tarvitse olla edes polkuja. Mutta auta armias - tupakantumppi, tyhjä pillimehu, karkkipaperi -> tulen rymähtämällä alas kun alkaa ihmisten tyhmyys vituttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut tuossa tilassa vauvasta lähtien. Äiti vei minut vauvana metsään. Kaikki luonnon elementit koskettavat minua syvästi ja jos en pääse jostain syystä metsään sairastun, masennun ja voin todella huonosti. Puiden kaataminen on minulle verrannollinen käden katkeamiseen.
Aivan ihanaa ja ihana äiti kun vei sinua luonnon äärelle jo heti elämäsi alussa. 💖
Minulla valitettavasti luontoyhteys on jäänyt puutteelliseksi mutta olen onnellinen, että olen sitä nyt saanut tärkeäksi osaksi elämääni. Viihdyn myös hyvin kaikkien luontoelementtien äärellä. - ap
No euforia on kaukana, kun rämpii taimikoissa ja talousmetsissä ja aina saa jännittää, milloin mikäkin tärkeä metsä on tällä kertaa tuhottu avohakkuissa.
Metsissä samoilu kiellettävä jos se tuottaa jotain oloja. Ainoat sallitut päihteet tässä maassa on viina ja rööki senkin nistit
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen hyvin yksinäinen, ja metsä on ollut minulle lohduttaja koko elämäni ajan. Voin oikein hyvin kulkiessani yksin metsässä. Pahinta on olla yksin toisten ihmisten keskellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se jonkinlainen euforia valtaa jos vain saan olla rauhassa ( yksin), tutkia luonnon pieniä ihmeitä ja vaeltaa hissukseen minne jalat vie. Ei tarvitse olla edes polkuja. Mutta auta armias - tupakantumppi, tyhjä pillimehu, karkkipaperi -> tulen rymähtämällä alas kun alkaa ihmisten tyhmyys vituttaa.
Kunpa oliskin vain tupakantumppi tai muu roska. Mutta kun näkee lempimetsänsä hakattuna...
Sanat ei vaan riitä.
Mulle metsä on niin jokapäiväinen asia kun takapihalta alkaa sankka kuusikko, asun muuten keskellä koivikkoa ja mäntymetsä on sekin tuossa lähellä pellon takana. Talvisin hiihdän ja lumikenkäilen, syksyisin kerään marjat ja sienet, ja keväisin sekä syksyisin lenkkeilen poluilla tai rämmin umpimetsässä. Keväinen metsä on suosikkini kun luonto herää, linnut saapuvat ja joka päivä näen ja kuulen jotain uutta. Näin on ollut vuosikymmeniä, mutta parina vuonna täkäläinen karhukanta on kasvanut sen verran suureksi, että on pitänyt alkaa liikkua lähempänä kylää kun en halua joutua vastakkain emokarhuun pentuineen tai äreään urokseen haaskalla. Iso harmi jos lenkkeilyt tulevaisuudessa jää kylätien tallaukseksi, vaikka onhan karhun pashkoja näkynyt jo sielläkin, ja kyläläisten pihakameroissa ei vain pashkaa.
Järven ranta on minulle se paikka jossa tunnen oloni onnellisimmaksi. Istun laiturilla, soutelen, käyn uimassa tai vain katselen järvelle. Jäätynyt lumen peittämä järvi puolestaan ei viehätä, ei edes hiihtomaastoksi. Odotan aaltojen liplatusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joillekin tuo vaatii tuulta tai rannan jota kohti mennä. Puron, näköalan, pensaita ja hienoja juttuja. Pelkkä risukko, pystymetsä ja paarmat eivät tuo onnea.
Minäkin itken hakattuja metsiä ja tuhottuja lähteitä. Nykyisin ulkoilen vain suojelluissa metsissä niin tiedän että ne saa olla rauhassa. Voi kun olisi rahaa itse ostaa metsää suojeltavaksi.
Tunnen euforiaa metsässä. Yksin on kuljettava niin sen tunteen tavoittaa. Ja näkee lintuja ja eläimiä kun kulkee hiljaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo tunne tulee minulle varsinkin silloin, kun menen lapsuuteni metsiin.
Pari päivää sitten sieniretkellä pysähdyin lepäämään sammalpatjalle. Katselin pilvien vaeltamista taivaalla ja olin onnellinen.
Suppilovahveroitakin löytyi sen verran, että sain alkupalavoileivät tehtyä vastapoimituista sienistä. Aika harvinaista joulukuun loppupuolella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No euforia on kaukana, kun rämpii taimikoissa ja talousmetsissä ja aina saa jännittää, milloin mikäkin tärkeä metsä on tällä kertaa tuhottu avohakkuissa.
Mullekin tuli paha mieli, kun näin tänään, että lähes omalla takapihalla on metsää merkattu kaadettavaksi iso alue.
Vierailija kirjoitti:
No euforia on kaukana, kun rämpii taimikoissa ja talousmetsissä ja aina saa jännittää, milloin mikäkin tärkeä metsä on tällä kertaa tuhottu avohakkuissa.
Hyvin hoidettu metsä on terve ja kasvava metsä ja se tarkoittaa mm. ajanmukaisia harvennuksia ym. hoitotöitä. Vanha metsä olisi idyllinen säilytettävä, mutta valitettavasti se on altis taudeille ja tuholaisille kuten esim. kirjanpainaja joka levittäytyy kuin rutto ja tappaa puut. Esim. Kolin kansallismaiseman metsä tulee kuolemaan juurikin tuon syyn takia. Kävelkää ikimetsissä jotka toki arvokkaita ja säilyttämisen arvoisia, mutta huomaatte, että se on kuoleva metsä. Jos metsää hoidetaan hyvin, huolehditaan taimenistutuksista ym. meillä on kasvava ja tuottava metsä jota ei tarvitse avohakata, eikä se ole vain riukuja kasvava pöheikkö. Avohakkuu on joskus pakollinen syystä jos toisestakin, mutta ei mene kauaa kun siinä on jo hyvä taimikko ja koko ajan kasvavat puut. Täytyy muistaa, että Suomi elää metsistään. Hoidetaan niitä, mutta jätetään niitä myös suojelluiksi. Niin voittaa ihminen, eläin ja koko luonto.
Olen ollut tuossa tilassa vauvasta lähtien. Äiti vei minut vauvana metsään. Kaikki luonnon elementit koskettavat minua syvästi ja jos en pääse jostain syystä metsään sairastun, masennun ja voin todella huonosti. Puiden kaataminen on minulle verrannollinen käden katkeamiseen.