Kajaanin kissan tapaus on ratkennut "Todella noloa" Kajaanin vapaana ulkoilevan kissan rikostapaus on nyt näillä näkymin loppuunkäsitelty.
Oulun poliisilaitos katsoo, että ulkona vapaana liikkuneen Jellona-kissan omistaja ei syyllistynyt metsästyslain rikkomiseen.
Vielä helmikuussa 2025 Oulun poliisi katsoi, että kajaanilainen kissanomistaja rikkoi lakia päästäessään kissansa kulkemaan vapaana ja valvomatta kotipihansa ulkopuolella.
Kissan omistajan katsottiin alun perin syyllistyneen sekä metsästyslain että haitallisten vieraslajien säännösten rikkomiseen. Hän sai vähäisestä rikoksesta huomautuksen.
Oulun poliisilaitos avasi tutkinnan uudelleen yhdistyksen eduskunnan oikeusasiamiehelle tekemän kantelun jälkeen ja määräsi tapaukseen toisen tutkinnanjohtajan.
Marraskuussa tuli lopullinen päätös, jonka mukaan vapaana ulkoileva kissa ollut heitteillä tai hylätty, eikä metsästyslain säännöksiä ole näin rikottu.
Uuden tutkinnanjohtajan, rikoskomisario Teuvo Nissilän mukaan ratkaisu on nyt kaikkien kohtien osalta lopullinen.
Päätös tarkoittaa sitä, että poliisi jättää esitutkinnan toimittamatta eikä saata asiaa syyttäjän harkittavaksi.

Eläinsuojelurikoksen, eläinsuojelurikkomuksen ja luonnonsuojelurikkomuksen osalta uudessa tutkinnassa päädyttiin samaan ratkaisuun kuin alkuperäisessäkin, eli niissä ei ole syytä epäillä rikosta.
Haitallisten vieraslajien säännösten rikkomista ei kuitenkaan uudelleen avatussa tutkinnassa käsitelty, joten siitä annettu huomautus jää voimaan. Tähän kajaanilaisen Jellona-kissan toinen omistaja Keijo Nevaranta kertoo olevansa edelleen tyytymätön.
Uuden tutkinnanjohtajan, rikoskomisario Teuvo Nissilän mukaan ratkaisu on nyt kaikkien kohtien osalta lopullinen.
Päätös tarkoittaa sitä, että poliisi jättää esitutkinnan toimittamatta eikä saata asiaa syyttäjän harkittavaksi.
Yhdistyksen tiedotteen otsikon mukaan Jellona-kissa tai sen omistaja eivät syyllistyneet rikoksiin Poliisi totesi SEY:n tekemän yksityistä kissanomistajaa ja kissaa koskevan rikosilmoituksen aiheettomaksi.
Asia on nyt loppuunkäsitelty, ja Suomen kissat voittivat, sanoo yhdistyksen puheenjohtaja Hannele Luukkainen Iltalehdelle.
Olen tyytyväinen siitä, että Oulun poliisista löytyi asiantunteva henkilö, joka osaa kissoja koskevat lait. Se siinä on heikkous, että Suomessa eri alueilla poliisit tulkitsevat näitä lakeja eri tavalla. Siksi me laitoimme syksyllä sisäministeri Mari Rantaselle kirjelmän, jossa toivoimme, että poliisit kaikkialla Suomessa saisivat koulutuksen siihen, mitä kissoja koskevat lait tarkoittavat.
Tutkinnan taustalla oli Suomen eläinsuojelu SEY:n tekemä rikosilmoitus.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/274ce944-c69b-4b6c-b066-ef6c8fbe4bb4