Naapuriin muutti mölyävä perhe
Ehdittiin miehen kanssa jo iloita kun rivarinaapurissa teki muuttokuormaa perhe joilla oli aamusta iltaan haukkuva koira, mutta tilalle saatiin apinalauman lailla mölyävä porukka. Ja kyllä, kestän normaalit elämisen äänet mutta jatkuva ryske, kolina ja huutaminen ärsyttää. Tämänkin viesti kirjoittamisen aikana siellä on itketty, huudettu, kolattu tavaroilla ja kerran pamautettu seinään. Lisäksi mies siellä puhuu niin kovalla äänellä että kuuluu meille. Edellinen perhe tuntui elävän ihan normaalia elämää eikä sieltä kuulunut juurikaan muuta kuin sitä koiran haukkua, jota alkaa pikkuhiljaa olla ikävä.
Kommentit (7)
Tosta on vähän vaikea mennä sanomaankaan...mutta pitäisiköhän silti? Voi kyllä aiheuttaa ihan vastaisen reaktion kun toivot, riippuu tietenkin ihmisistä.
Mun mies sanoo aina, että meidät häädettäis kerros- tai rivitalosta... just ton möykkäämisen takia... vanhempi poika kun ei osaa edes puhua hiljaa. Saati sitten kun tapellaan. No, onneks asutaan omakotitalossa, vaikka siltikin varmaan naapurit kuulee :-D
keskellä ei mitään. Naapurissa asuu vanha täti, jonka hermoheikko aikamiespoika käy jouluna ja juhannuksena ja valittaa meidän vahtikoiran haukkumisesta :)
vaikuttavat ihan mukavilta tavallisilta ihmisiltä, mölyävät vaan TOSI paljon. Enkä ole mitenkään ääniherkkä, kyllä meistäkin välillä ääntä lähtee ihan hyvin. Toi jatkuva meteli ja kolina vaan ärsyttää. Ja siis todellakin tarkoitan jatkuvalla sitä että sieltä kuuluu koko ajan jotain. En ajatellut huomauttaa asiasta, naapurisopu on musta tärkeää kaikkien viihtymisen kannalta ja tämän asian takia sitä ei kannata menettää. Tänne ajattelin vaan avautua. Toivottavasti naapureilla olis vaan jotain muuton jälkeistä hässäkkää ja toi möykkä loppuis joskus.
Muutosta aiheutuu yleensä kolinaa, hampaiden kiristystä, lasten itkua (kun eivät saa huomiota), seinän hakkaamista (taulut) ja myös kiistely kuuluu asiaan. Muutoss on hermot usein pinnalla.
Me olemme ainakin ekan kuukauden tosi äänekäs perhe em. syistä mitä olemme pari kertaa ehtineet perheenä muuttaa.
mutta ihmeen hyvin naapurit ovat sietäneet, kun eivät ole kertaakaan tulleet valittamaan. Yritän kyllä hillitä ääniä, mutta lapset tahtovat jatkaa puhumista kiljumalla ja huutelemalla huoneesta toiseen. Minkäs sille voi, kun on kantava ääni? Ei nähtävästi voida, vaikka sitkeästi yritämmekin joka päivä.
Mennään sentään ajoissa nukkumaan ja ollaan yötkin hiljaa, paitsi vauva-aikana ollaan kiusattu naapureita vauvanitkuilla. Patterin kolistelut lopetan alkuunsa ja hyppiminen sisälläkin on ollut hyvin harvoin sallittua.
Naapurin äänetkin kuuluvat meille silloin joskus, kun ovat humalassa, mutta ei se haittaa. Ja taitavat laittaa tv:ä isommalle, kun meillä metelöidään.
Muutimme kuukausi sitten pois kerrostalosta.
Sen jälkeen me kaikki olemme nukkuneet paremmin. Alakerrasta ei kuulu lihavan miehen huutoa keskellä yötä :D
Suosittelen!!
Se siitä naapurisovusta. (ootko jotenkin ääniherkkä?)