Lue keskustelun säännöt.
Mä en ymmärrä kaverisuhteita :(
15.12.2025 |
Miten te jaksatte ylläpitää niitä? Läpi elämäni kavereiden hankkiminen ja pitäminen on ollut niin työlästä, epävarmaa ja kikkailua, että multa vain loppuu mehut enkä jaksa enää. Nykyään on vain pari äiti"kaveria", joiden kanssa tavataan lasten takia satunnaisesti ja jutellaan ainoastaan lapsista tai jotain pinnallista.
Kommentit (16)
En jaksa niitä vaatimuksia, mitä osa asettaa kaverilleen. Pitäisi pitää ykköskaverina (mitä se ikinä tarkoittaa), pitää olla yhteydessä vuorotellen, pitää nähdä säännöllisesti, pitää olla vähän huonompi kuin toinen. Haluaisin vaan olla ja jutella rauhassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun ystävät on aidosti kiinnostavia ihmisiä, joihin on mahtavan kiva pitää yhteyttä. Kaikki pakkopullaihmiset olen karsinut pois.
Joo, ei vain riitä nykyään jotenkin enää voimat solmia uusia kaverisuhteita. Kokoajan pitäisi olla tavoitettavissa ja valmis lähtemään johonkin. Ja jos ei ole valmis nyt, niin täytyisi tarkkaan tietää päivämäärä ja kellonaika, milloin olisi. Ihan vain siksi, ettei toinen suutu. Ei jaksa enää näin 35-vuotiaana.
Vierailija kirjoitti:
En jaksa niitä vaatimuksia, mitä osa asettaa kaverilleen. Pitäisi pitää ykköskaverina (mitä se ikinä tarkoittaa), pitää olla yhteydessä vuorotellen, pitää nähdä säännöllisesti, pitää olla vähän huonompi kuin toinen. Haluaisin vaan olla ja jutella rauhassa.
Toisinsanottuna kaipaat kavereita tasapainoisista ihmisistä.
En jaksakaan muuta kuin satunnaisesti. Sen takia minulla on mieluummin muutama hyvä ystävä kuin läjä kavereita
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on ainakin täysin energiat huvenneet niin etten jaksa harrastaa mitään usean kaverin juttuja. Ihmettelen kyllä miten joskus olen jaksanut harrastaa kaveri A:n kanssa jotain ja sitten B:n kanssa heti perään jotain muuta. Nyt hyvä kun yhdenkään kanssa jaksaa.
Ystävät on mulle rakkaita ihmisiä, enkä todellakaan koe yhteydenpitoa taakkana, päinvastoin. Kaverit tuo mulle iloa, syviä keskusteluja, mukavaa seuraa. Ne on luotettavia, ja tiedän että ne on mun tukena mitä tahansa tapahtuukin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 38-vuotias ja ekaa kertaa mulla on naispuolinen kaveri joka on ihan helmi. Ollaan tarpeeksi samanlaisia. Viestittelyitäkin kun lukee niin tavallaan hassua kun melkein kuin kirjoittelisi itsensä kanssa. 😅 Voi olla pidempi tauko yhteydenpidossa jos jotain hässäkkää ja juttu jatkuu kuin ennenkin. Voi heittää läppää, voi nauraa, voi puhua myös vakavista asioista.
Hyvät jutut jaksaa naurattaa. P@skat jutut menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä ne on nykyään..aikoinaan kaikonneet taikka kuolleet jotain viellä jäljellä.En välitä, ihmisiä on ja niiden kanssa voi jutella ja olla tarvittaessa tilanteen mukaan.Pääasia on että löytyy arkun kahvoihin muutama käsi kun meikäläinen lasketaan aikoinaan monttuun.
Bestisjutut tässä päälle kolmenkymmenen kuulostaa aika teiniltä, suorastaan sellaiselta kiristyskonstilta että koska tässä nyt bestis olen niin minulla on tiettyjä velvoitteita. Jos alan lipsumaan niin en enää ole bestis ja etukortti otetaan minulta pois. Itse en ainakaan jaksa laittaa kavereita mihinkään tiettyyn järjestykseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niinkuin Irwin aikoinaan lauloi, kyllä ennen riitti viinaa ja naista, laulut aina soi, nyt elämä on paskamaista valittaa vain voi.Kaveri piiri on huvennut kuin sotaveteraanit konsanaan, no en valita mulla on kuitenkin kaikki ok.
Ei tarvitse olla mitään elämänmittaista parasta kaveria. Minulla on kavereita eri asioihin liittyen.
On lentopalloharrastuskavereita. Siellä yhden ikäiseni naisen kanssa jutellaan välillä syvällisempiäkin mm. parisuhteista yms.
Sitten on pari kaveria, joiden kanssa käyn vuorollaan koiralenkillä. Toisen kanssa puhutaan aika paljon perhe- ja työasioita ja tietenkin koirajuttuja toisen kanssa enemmän matkustelusta ja koirista.
Siskon kanssa on omat juttumme jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En jaksa niitä vaatimuksia, mitä osa asettaa kaverilleen. Pitäisi pitää ykköskaverina (mitä se ikinä tarkoittaa), pitää olla yhteydessä vuorotellen, pitää nähdä säännöllisesti, pitää olla vähän huonompi kuin toinen. Haluaisin vaan olla ja jutella rauhassa.
Tällaiset vaatijat ovat omasta elämästäni lentäneet hevon kuuseen.
Samaa vikaa, vaikken ole ylläpitoa tai kavereiden hankkimista pitänyt työläänä. Mulle vaan aina ilmestyy kavereita. Ykskaks huomaan, että jaha tuokin alkanut olemaan yhteyksissä viikottain..
Itse vaan olen huono pitämään yhteyksiä yllä ja tietty luotettavuus puuttuu. Mä en jotenkin osaa pitää salaisuuksia tai tajua ne liian myöhään.. En mä ole pyytänyt olemaan kenenkään luotettu. Semmoinen ahdistaa, että tullaan sitten supisemaan, että on pettänyt miestään tuon tuon ja tuon kanssa. Mä samalla pieteetillä sitten kerron jollekin toiselle, että joo sekin "kaveri" on pettänyt.. Oho ja taas pitää selvitellä, kuka sano ja mitä. Kun loppupeleissä ei v*ttujakaan kiinnosta. En pyytänyt, että mulle kerrotaan yhtään mitään luottamuksella.
Oli muutama hyvä vuosi, kun e ollut kavereita. Oli vaan tuttavia, sukua ja työstä tuttuja. Nautin semmoisesta pintapuolisesta. En mäkään kellekään kerro omista jutuistani, niin ei tarvi mullekaan tulla kertomaan. En tarvii bondaamista. Käydään nyt vaan keikalla ja pidetään hauskaa.
Nyt joulun alla huomannut, että mulla on taas uutta (työperäistä)ystävää. Voi helvata. Pitää ottaa etäisyyttä. Joululomalla (kolme viikkoa!!) en vastaa, enkä treffaille. :)
Kaverit asuu muilla paikkakunnilla, riittää kun viestitellään ja soitellaan silloin tällööin. Ei ole raskasta, jaksan hyvin.