Olen 26-vuotias nainen

Sain kuulla yläasteella olevani saastainen syöpäläinen ja itsetunto on paskottu. Ei ole ylioppilas papereita ja enkä omasta mielestäni ole tarpeeksi hyvä oman alan koulutuksessa. Koska tunnen olevani viittä vaille kuollut, olen pohtinut sitä, että voisikohan ainoa toivo olla politiikassa? Vaikka poliitikot joutuvat kestämään kaikenlaista törkyä, saavat nämä kuin niinsanotusti kipu rahaa eli kansanedustajan palkkion vs peruskoululainen lapsi joka joutui pelkäämään jokapäivä. Nykyään ainoa asia jota pelkään on se, että milloin romahdan täysin pysyvästi.