Selittäkää miksi joku toimii näin?
Minna on herkkä, kiltti ja lojaali. Auttaa ja ylistää läheisiään. Hän välittää aidosti muista ja kaipaisi ystäviltään vastavuoroisuutta.
Hänen ystävänsä on Matti.
Matti pitää Minnasta ja tietää, että Minna auttaa ja ylistää häntä. Matti tietää, että Minnalle voi aina soittaa ja häneltä voi pyytää apua, Matti voi myös aina päättää mitä he Minnan kanssa tekevät, koska Minna on niin kiltti, että suostuu kuitenkin.
Kun Minnasta alkaa tuntua, että Matti ei välitä hänestä, vaan meneekin omia menojaan ja hyödyntää tarvittaessa, Minna tuskastuu ja ottaa etäisyyttä. Hän yrittää saada muita ystäviä.
Matti ei halua, että Minna lähtee minnekään ja että joku muu olisi tärkeämpi kuin Matti. Matti alkaa taas huomata enemmän Minnaa ja osoittaa välittämistä. Minna palaa takaisin. Matti ei kuitenkaan kauaa jaksa huomata Minnaa, kun on muitakin.
Kun Minna lopulta päättää, että nyt riittää, Matti yrittää vielä pitää ystävyyttä yllä. Kun Minna pitää etäisyyttä yhä eikä taivu Matin tahtoon joka asiassa, Matti alkaa käyttäytyä ilkeästi, haukkuu Minnan ja häipyy lopullisesti tiehensä.
Matti kertoo, että Minna on hullu. Oli rasittava roikkuja alunperinkin. Matti olikin ystävä vain säälistä, Minna on niin surkea, yksinäinen tapaus. Matillahan riittää ystäviä, eikö se nyt ole selvä asia.
Silti Matti kaipaa sitä, että Minna oli hänen ystävänsä. Miksi?
Kommentit (10)
Stoorin keskiössä Minna ja Matti, daah?
En välitä kun en tunne Mattia ja Minnaa.
Minna on kynnysmatto, ei kiltti. Matti haluaa ympärilleen ihailijan, joten harmittaahan sen päättyminen.
Vierailija kirjoitti:
Matti on narsisti.
No niin. Tulihan se sieltä taas.
Problem solved.
Tyypillinen piilonarsisti-narsisti -asetelma. Minnan pitää hankkia omia ajatuksia ja asettaa rajoja
En jaksanut lukea kun en tunne edes Mattia ja Minttua.
Matti on rajatilapersoonallinen (hoitamaton) ja on kohta vonkumassa taas takaisin.
Rajatilapersoonallisuus lasketaan nykyään narsismiin. Toivottavasti Minna lähtee mahdollisimman kauaksi Matista.
Minna Matti Matti Minna.