En halua olla enää missään tekemisissä liberaalien kanssa,he ovat paljastuneet pahoiksi-luulin toisin
Moraalintajunne on suoraan sanottuna SAIRAS .Hyväksytte ja jopa juhlitte Pride -kulkuein ihmisen moninaista,rikkinäistä,moraalitonta seksuaalisuutta.Mutta iloitsette eri mieltä olevan ihmisen t@ppamisesta. Aktivisti Charlie Kirkin m#rha sai minut näkemään liberaalisten ihmisten oikean luonteen.Se ei ole lähimmäisen rakkautta nähnytkään.
Ensin luulin,että ne olivat valheellisia propaganda juttuja,että liberaalit olisivat juhlineet Kirkin k#olemaa.Mutta järkytyksekseni sain huomata,että se olikin totta.Jopa joku amerikkalainen naispastori hyppi riemusta ja iloitsi tapahtunutta.?! Täytyy kyllä todeta,että hänen kirkossaan taitaa olla musta raamattu käytössä.Oikea Jeesukseen uskova ei käyttäytyisi niin.
Olin itsekin pitänyt Charlie Kirkiä ylimielisenä ylpeänä ihmisenä, mutta en ikimaailmassa olisi toivonut hänelle pahaa.
Nyt minulla on jopa ikävä häntä ja kaikki myötätuntoni on hänen puolellaan .Ymmärrän jopa hänen tarpeellisuutensa.Sillä amerikkalaiset nuoret ovat todella rikkinäisiä ja hukassa ,he tarvitsevat jonkun joka puhuu järkeä ja tervettä oppia ihmisyydestä ja elämästä.
Se että ihminen riemuitsee toisen ihmisen m#rhatuksi tulemisesta on sairaimpia asioita ,mitä voi tehdä.Tässä tapauksessa kun ei edes ollut mitään sellaista,joka auttaisi ymmärtämään näitä iloitsijoita.Kirk ei ollut paha ihminen.Hän ei ole tehnyt kenellekään pahaa.Hänelle tehtiin pahaa.Hänet m# rhattiin, eli pahin mahdollinen tapahtui hänelle.
Ja nämä ihmiset iloitsevat perheen isän k#olemasta ???!!!
En siis halua olla missään tekemisissä enää tällaisten kylmien tunteettomien sydämettömien ihmishirviöiden kanssa.
Sympatiseeraan jopa Trumpiakin nyt, sillä hänetkin yritettiiin m#rhata .
Ettekö tiedä,että toisen ihmisen ku#olemasta iloitseminen on hirvittävä ,paha teko.Pahan sydämen merkki.
Kukaan hyväsydäminen ihminen ei iloitse kenenkään k#olemasta.Miettikää, m#rhata nyt joku hänen mielipiteidensä vuoksi,mitä järkeä siinä on.Ei mitään.Heikon( sairaan) ihmisen merkki,jos ei kestä kuunnella eriäviä mielipiteitä tai anna ihmisten olla eri mieltä kuin itse.
Hävetkää liberaalitl Hävetkää itsenne ja puolue tovereidenne puolesta.Suvaitsevaisuus on tunnusmerkkinne, missä siis oli suvaitsevaisuutenne Charlie Kirkiä kohtaan ym jotka ovat erimieltä kanssanne.
Suvaitsevaisuutenne siis koskeekin vain niitä,jotka ajattelevat samoin kuin te.Hmm,mitä suvaitsevaisuutta se sitten muka on?!Te olette jopa niin suvaisemattomia,että erimieltä olevat kuuluu t#ppaa teidän mielestänne.
Olette suvaitsemattomiampia ihmisiä mitä tiedän.T#ppaminen on suurin tunnusmerkki siitä,ettei suvaitse edes toisen ihmisen olemassaoloa tai siitä iloitseminen.
Luokittelin itseni aiemmin enemmän " suvaitsevien" puolelle, mutta en enää.Näiden totuuden näyttävien tapausten jälkeen minusta tulee vain tiukkapipoisempi ja konservatiivinen perinteisten hyvien, terveiden,tasapainoisen elämäntavan kannattaja.
Luulin liberaalien olevan niitä toisia rakastavia ihmisiä, jopa vihollisiaan,kuten Jeesus opettaa.Mutta erehdyin.
Kommentit (13)
Kuvittelet siis ihan oikeasti että muutama netissä "juhlinut" liberaali tarkoittaa että jokainen maailman liberaali on iloinen Kirkin kuolemasta? Onko sinulla suhteellisuudentaju ihan tallella?
Vierailija kirjoitti:
Kuvittelet siis ihan oikeasti että muutama netissä "juhlinut" liberaali tarkoittaa että jokainen maailman liberaali on iloinen Kirkin kuolemasta? Onko sinulla suhteellisuudentaju ihan tallella?
Ei tietenkään.En muutaman tähden.Liberaalit olivat tulleet kadulle juhlimaan tapausta ,siinä oli enemmän kuin muutama.
Vierailija kirjoitti:
Surisitko Putinin kuolemaa?
En iloitsisi, enkä juhlisi.Sillä se olisi sairasta.
Kirk ei kuitenkaan ollut edes paha.Hän ei ole aiheuttanut kenellekään pahaa saati kuolemaa.
Liberaalius on yksi suuri kusetus. Liberaalius on sama kuin woketus, kommunismi ja itsenäisten ihmisten tuhoaminen.
Kirk kuitenkin masinoi kannattajiaan tekemään tappouhkauksia muille, mikä kyllä on laitonta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuvittelet siis ihan oikeasti että muutama netissä "juhlinut" liberaali tarkoittaa että jokainen maailman liberaali on iloinen Kirkin kuolemasta? Onko sinulla suhteellisuudentaju ihan tallella?
Ei tietenkään.En muutaman tähden.Liberaalit olivat tulleet kadulle juhlimaan tapausta ,siinä oli enemmän kuin muutama.
Ketkä on nämä "liberaalit" joista nyt puhut? Onko niitä siis ollut miljoonittain kaduilla juhlimassa? Liberaaleja kun siis on enemmän kuin pari tai parikymmentä.
Vierailija kirjoitti:
Liberaalius on yksi suuri kusetus. Liberaalius on sama kuin woketus, kommunismi ja itsenäisten ihmisten tuhoaminen.
Ilman liberaaleja aatteita joku olisi pakottanut sinutkin elämään jollain muulla tavalla kuin itse haluaisit.
Vierailija kirjoitti:
Surisitko Putinin kuolemaa?
Kyllä, mutta terroristien kuten Noita-Ursulan, pedofiili-Starmerin, sionisti-Merzin ja kynnysmatto-Macronin kuolemaa en surisi, vaan olisin onnellinen jos vain päästäisiin näistä kusipäistä eroon.
Trololloo ja ota ne määrätyt lääkket.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surisitko Putinin kuolemaa?
En iloitsisi, enkä juhlisi.Sillä se olisi sairasta.
Kirk ei kuitenkaan ollut edes paha.Hän ei ole aiheuttanut kenellekään pahaa saati kuolemaa.
No joillain muilla on eri käsitys siitä mitä Kirkin ajamien aatteiden laajeneminen tarkoittaa. Monien mielestä se saa aikaan monelaista pahaa.
Ja ihan samoin olisit voinut ajatella vaikka 20 vuotta sitten että ei Putin nyt kovin paha ole. Mutta mitä kävikään? Moni diktaattori tai vastaava olisi kannattanut pysäyttää jo nuorena eikä sitten ihmetelleä myöhemmin että mitenkäs tämä nyt pääsikään valtaan.
Sinusta Kirk ei ollut paha tai vaarallinen mutta se on vain sinun näkemyksesi. Muilla voi ihan perustellusti olla muitakin käsityksiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liberaalius on yksi suuri kusetus. Liberaalius on sama kuin woketus, kommunismi ja itsenäisten ihmisten tuhoaminen.
Ilman liberaaleja aatteita joku olisi pakottanut sinutkin elämään jollain muulla tavalla kuin itse haluaisit.
Kuka niin muka tekisi, jos niitä itseään liberaaleiksi väittäviä ei olisi?
Surisitko Putinin kuolemaa?