Minusta tuo kansalaisaloite esteettömyydestä on aivan älytön
"Kansalaisaloitteessa esitetään yhdenvertaisuuslakiin lisättäväksi säännös, jonka mukaan kaikkien julkisten ja yksityisten yleisölle avoimien tai yleisölle tarjolla olevien tilojen, tavaroiden, tuotteiden ja palveluiden on oltava sellaisia, että mahdollisimman moni voi käyttää niitä riippumatta erilaisista toimintarajoitteista."
Käytännössä tuo tarkoittaa sitä, että jokaisen pikkukaupan yrittäjän on rangaistuksen uhalla rakennettava pyöräramppeja ja laajennettava oviaukkoja, jotta ei syyllistyisi syrjintään. Minusta tuo on kohtuuton vaatimus, enkä edes ole yrittäjä.
Kommentit (32)
Tässäkin on kyllä menty yli. Meillä on kasapäin vanhoja rakennuksia, joihin ei ole esteettömyyttä. Kaikki nykyiset julkiset rakennukset rakennetaan esteettömiksi. Aikaa ei voida kääntää kellossa taaksepäin ja vaatia, että tilat muutetaan esteettömiksi. Ne muuttuvat koko ajan, kun saneraarataan ja rakennetaan uutta.
jos julkisiksi tiloiksi lasketaan yritykset, moni laittaisi lapun luukulle.
jotain rajaa kaikkeen mitä vaaditaan.
Miten vaikkapa vanha Porvoo? Suojeltu osa kaupunkia eikä mitään käytännön mahdollisuuksia tuohon.
Arvostaisin vanhoilla päivilläni (mikäli elän niin kauan) että rollaattoriin turvautuessani pääsisin vaivattomasti kauppaan sisälle.
Kun tyttäreni kasvaa aikuiseksi, jos häntä kohtaisi vakava onnettomuus ja joutuisi pyörätuoliin, toivoisin hänellekin samanlaista mahdollisuutta.
Vierailija kirjoitti:

Minä taas hyväksyisin sen tosiseikan, että en pääse pyörätuolilla ihan kaikkialle enkä vaatisi museoviraston suojelemiin tai muuten historiallisiin kohteisiin muutostöitä. Ruokakaupat, virastot, sairaalat ja uudiskohteet on tietysti asia erikseen.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Miten vaikkapa vanha Porvoo? Suojeltu osa kaupunkia eikä mitään käytännön mahdollisuuksia tuohon.
On tehtävä esteettömäksi ellei halua sakkoja.
Vierailija kirjoitti:
Miten vaikkapa vanha Porvoo? Suojeltu osa kaupunkia eikä mitään käytännön mahdollisuuksia tuohon.
No siis, oma lapseni on pyörätuolissa niin ratkaisu on ollut pysyä tuollaisista paikoissa poissa. Ei kai siinä muuta.
Minusta tämä systeemi on hyvä, että uusi rakennetaan esteettömäksi. Kuitenkin sellaiset paikat missä on välttämätöntä asioida tulisi olla esteettömiä liikuntarajoitteisillekin. Joku kahvila Porvoossa ei ehkä ole sellainen.
Pakko muuten kehaista miten hyvin pyörätuoleilla pääsee nykyään festareillakin liikkumaan, erityisesti Tuskan järjestelyt on toimivat.
Saamarin invalidit aina ulisemassa
Vain kohtuus on kohtuutonta ja mahdoton mahdotonta.
Esteettömyys koskee myös digitaalisia palveluita, kaikki eivät voi niitä käyttää, joten myös perinteistä asiakaspalvelua tarvitaan.
Nämä esteettömyyshommat on kyllä välillä aika outoja.
Minulle tuli joku esteettömyyskysely, jossa ei alussakaan selvitetty, minkä tyyppistä esteettömyyttä siinä tarkoitettiin, ja kysymykset olivat sellaisia, joista ei ottanut tällainen esteellinen ihminen mitään tolkkua. Siinä ei ollut mahdollisuutta kertoa kokemuksistaan omin sanoin. Minulle monivalintatehtävät ovat haasteellisia, koska vastausvaihtoehdot ovat usein hyvinkin tulkinnanvaraisia, ja aina ei ole sellaista vaihtoehtoa, joka olisi mielestäni oikea tai hyvä vastaus annettuun kysymykseen.
Tässä kyselyssä selvitettiin, onko tietty palvelu mielestäni yhdenvertaista. Mistä minä voisin tietää, olenko saanut yhdenvertaista palvelua, kun en tiedä, millaista palvelua muut ovat saaneet.
Vierailija kirjoitti:
Tässäkin on kyllä menty yli. Meillä on kasapäin vanhoja rakennuksia, joihin ei ole esteettömyyttä. Kaikki nykyiset julkiset rakennukset rakennetaan esteettömiksi. Aikaa ei voida kääntää kellossa taaksepäin ja vaatia, että tilat muutetaan esteettömiksi. Ne muuttuvat koko ajan, kun saneraarataan ja rakennetaan uutta.
jos julkisiksi tiloiksi lasketaan yritykset, moni laittaisi lapun luukulle.jotain rajaa kaikkeen mitä vaaditaan.
"Kaikkien julkisten ja yksityisten yleisölle avoimien tai yleisölle tarjolla olevien tilojen."
Eli yritykset myös.
Mietin jotain Tampereen vohvelikahvilaakin, joka on tosi ahdas. Jos se muutetaan esteettömäksi, niin asiakaspaikkoja jää ehkä 2.
täällä on kyllä sairasta sakkia..ollaan kateellisia vammaisille ja autisteille ja sateenkaari ihmisille heidän "eduista" . samaan aikaan, kun itse pääsette liikkumaan paikasta toiseen terveillä jaloilla ja pystytte opiskelemaan ja keskustelemaan ihmiset kanssa ilman sosiaalisia vaikeuksia ja voitte olla työpaikalla ilman ahdistelua ja pelkoa väkivallasta tai nöyryyttävästä kohtelusta.
menkää jonnekin empatia kurssille.
Tätä taas allekirjoittaneet ihmiset, joilla ei ole mitään hajua todellisuudentajusta ja rahamenosta, mitä se tarkoittaisi yhteiskunnalle ja olemassa oleville kaupoille.
En sinänsä vastusta esteettömyyttä, mutta minua huvittaa asuntojen esteettömyys. Kylppäreissä tämä toteutuu usein hyvin, mutta makuuhuoneet ovat niin pieniä kopperoita, että ainakaan parisängyn viereen ei pyörätuolilla ole asiaa.
Onhan se kaunis ajatus, mutta toteuttaminen mahdotonta.
Alkakaa remppaamaan. ;) Myös asuntojen tilat esteettömäksi ja huonokuntoisille toimivaksi.
Vierailija kirjoitti:
täällä on kyllä sairasta sakkia..ollaan kateellisia vammaisille ja autisteille ja sateenkaari ihmisille heidän "eduista" . samaan aikaan, kun itse pääsette liikkumaan paikasta toiseen terveillä jaloilla ja pystytte opiskelemaan ja keskustelemaan ihmiset kanssa ilman sosiaalisia vaikeuksia ja voitte olla työpaikalla ilman ahdistelua ja pelkoa väkivallasta tai nöyryyttävästä kohtelusta.
menkää jonnekin empatia kurssille.
Kateellisia? Minusta tuo vaatimus vaan on kohtuuton ja voisi ihan hyvin koskea vain uusia ja jossain määrin remontoitaviakin kohteita. Uudet asuintalot on tehty jo vuosikausien ajan esteettömiksi. Mieti nyt jotain pikkukahvilaa, joka menettäisi tuon myötä suurimman osan asiakaspaikoistaan siksi, että sinne saattaa joskus tulla joku pyörätuolilla.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Saamarin invalidit aina ulisemassa
Sinustakin voi tulla invalidi. Lapsestasi voi tulla invalidi. Sinusta voi tulla vanha. Ai niin, ei voikaan, koska aiot kuolla nuorena, terveenä ja tyylikkäänä.
Onnea vaan Helsingin kivijalkamyymälöiden ja pikkukahviloiden kauppiaille.