Liiallinen eläytyminen leffaan, normaalia?

Omituista. Onko aina ollut?

On normaalia, varsinkin noin erityiselle ihmiselle.

Taidat vaan olla hieman enemmän sekaisin kuin normaalit ihmiset. 

En tiedä onko normaalia, mutta ei se ainakaan haitallista ole. Itse nautin suuresti vahvasta eläytymiskyvystä. Erityisesti kirjaa lukiessa uppoudun täysin tarinaan, sitten ihmettelen miksi yhtäkkiä olenkin 2020-luvun Suomessa kun juuri olin keskiajan Puolassa tai fantasiamaailmassa.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä onko normaalia, mutta ei se ainakaan haitallista ole. Itse nautin suuresti vahvasta eläytymiskyvystä. Erityisesti kirjaa lukiessa uppoudun täysin tarinaan, sitten ihmettelen miksi yhtäkkiä olenkin 2020-luvun Suomessa kun juuri olin keskiajan Puolassa tai fantasiamaailmassa.

Ei tämä itseänikään häiritse, mutta olen utelias kuulemaan, onko muilla samaa! Ainakin sinulla sitten on.:)

Kyllä joskus jokin elokuva vie niin mukanaan, että sen loputtua kestää hetken aikaa, ennen kuin tajuan "palata" takaisin omaan elämääni. Sama kirjojen kanssa. Riippuu toki paljon elokuvasta tai kirjasta, kuinka hyvin se saa tämän efektin aikaiseksi. Läheskään jokaisen teoksen kohdalla tätä pääse tapahtumaan. Epäuskottavuus ja pitkästyttävyys torppaavat tehokkaasti minkäänlaisen mukaansatempautumisen. Se on tietysti sitten jokaisen omassa silmässä, mikä on epäuskottavaa ja pitkästyttävää.

Ajattelen asian niin, että se on kunnianosoitus elokuvan tekijöille, jos joku eläytyy siihen niin vahvasti että unohtaa sen olevan fiktiota :) Luulisin, että tämä on suurimmalla osalla tavoite silloin, kun elokuvaa lähdetään tekemään.

tiettyä herkkyyttä se vain on, ei mitään haittaa jos ei hyötyäkään