Hyvä kirjoitus ryhmätöistä, miten niitä ei opeteta
https://www.ts.fi/lukijoilta/6832042
"Korkeakoulussa ollaan parhaimmillaan ensimmäisestä kurssista lähtien tekemisissä ryhmätöiden kanssa. Kuitenkin opetus ryhmätyöskentelystä on puutteellista tai sitä ei ole lainkaan. Korkeakoulut tuntuvat elävän harhassa, jossa ryhmätyöskentelyä ei voida opettaa teoriassa, vaan sen voi oppia vain tekemällä.
Tämä tuntuu erikoiselta varsinkin ammattikorkeakouluissa, jotka ovat erikoistuneet malliin, jossa teoria muuttuu käytännöksi."
"Huonoilla ryhmätyövalmiuksilla varustetut ryhmät eivät tue halutulla tavalla oppimista tai kehitä tarvittavia ryhmätyötaitoja. Myös riski kaikille vaarallisille lieveilmiöille, kuten kiusaamiselle lisääntyy.
Opetuksen puutteellisuus ryhmätyöskentelystä saa ryhmätyöt näyttämään laiskalta pedagogiikalta, jossa tarkoitus on vähentää arvioitavien kokonaisuuksien määrää ja vierittää opetuksen vastuuta opettajalta ryhmille."
"Ryhmätyöt eivät ole siis vain opetusmuoto, vaan taito, jota pitää opiskella. Ryhmätyöt eivät ole opiskeluita helpottava asia, vaan ne aiheuttavat uutta opittavaa, eli toisin sanottuna lisää kuormaa opiskelijoille. Ryhmätyöt tulisikin siis laskea suunnittelussa aina raskaammaksi kuin yksilötyöt. Vaikka ryhmätyöt keventäisivät opetushenkilöstön työmäärää, eivät ne sitä opiskelijoille tee."
Kommentit (8)
Joo, ryhmätyöt ei tosiaan kevennä opiskelijan taakkaa. Pahimmassa tapauksessa ainoastaan itse tekee ryhmätyön eteen töitä ja muut lusmuilevat. Kivaa.
Jos olet korkeakoulussa vielä opettelemassa perustaitoja, niin olet täysin väärässä paikassa.
Työskentelen itse opetusalalla ja olen toiminut myös opettajana. Se mitä ole aina ihmetellyt, on se, miten vähän kouluissa opetetaan oppimaan oppimista. Opiskelijat monessa asiassa heitetään syvään päähän selviytymään. Kyseessä on sama ilmiö, että vaaditaan cooperin testiä, mutta ei opeteta juoksemista.
Täysin siis samaa mieltä, että ryhmätyöskentelytaitoja tulee opettaa, sekä opettajan tulee myös ohjata ryhmien työskentyä, eikä passiivisesti hylätä opiskelijoita selviytymään keskenään.
Vierailija kirjoitti:
Jos olet korkeakoulussa vielä opettelemassa perustaitoja, niin olet täysin väärässä paikassa.
Vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja harjoitellaan läpi elämän, ei vaan alakoulussa.
Mahtavaa että joku ottaa tämän asian esille.
Outoa tosiaan, miten ryhmätöiden osaamisen kuvitellaan olevan synnynnäistä.