Lue keskustelun säännöt.
Onko joillakin ollut niin vaikeaa, ettei oikein enää jaksa stressata? Toteaa vain, että jaaha, eiköhän tästäkin selvitä.
01.12.2025 |
Oma rauhallisuus on kiehtovaa koska en aiemmin ollut tällainen. Elämä on romutettu niin monella tavalla ja perusteellisesti aiemmin, että nykyään kun sitä rakentaa palikoita yhteen, niin eipä siinä monetkaan asiat enää hetkauta jos välillä vähän ne palikat taas kaatuilevat hetkeksi.
Esimerkisi talousasiat on yksi. Kun ei ole rahaa ruokaan niin sitten ei ole. En itke tai romahtele. Yritän vain keksiä keinon saada ruokaa tai sitten paastoan. Mukavaa se ei ole mutta en jaksa aiheuttaa omaan sisäiseen maailmaani juurikaan draamaa sen takia. Muutenkin elämäni on sellaista, että olen yksin, isot velat mutta silti en omista juuri mitään, on tosi tiukkaa ollut. Eri puolella Suomea on muutama hyvä ystävä joita joskus näen mutta aika itsekseni olen. Töissä käyn ja teen sellaisia juttuja mihin voimavarat ja muut resurssit riittävät.
Minun on nykyään vaikeaa valittaa monestakaan asiasta vaikka tiedän, että paremminkin voisi mennä. Silti olen ihan onnellinen. Minusta on ihana herätä joka aamu uuteen päivään, niinkään ei ole aina ollut. Olen muuttunut sisäisesti ja rakastan itseäni niin sen vuoksi vaikka minulla ei paljoa ole ulkoisesti niin tunnen silti olevani rikas tietyllä tavalla kun saan olla elossa.
Kommentit (21)
Viime keväänä oli niin vaikeaa että luulin kuolevani. Sitten tajusin että oma suhtautuminen asioihin ratkaisee. Jos en voi itse vaikuttaa asiaan mitenkään, stressaamisen siitä ei auta mitään. Vähän ajan kuluttua huomasin että stressi katosi kokonaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on vähän sama. Ajattelen niin että on kuitenkin katto pään päällä ja työpaikka ja ihan kiva kotikin. Tiedän ihmisiä joita ahdistaisi elää näin surkeasti. En stressaa siitä tapahtuuko jotain ikävää, jos tapahtuu niin sitä mietitään ja surraan sitten.
Monessa asiassa kyllä mutta en pysty lopettamaan stressaamista asioista, jotka vaatii itseltä ponnistelua kun voimat on vähissä. Asiat joihin ei voi vaikuttaa ei stressaa kyllä yhtään.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa hyvältä. Harva löytää tuollaista
Niin, en osaa sanoa moniko löytää. Ehken vain jaksa enää kärsiä, kyllästyin siihen ja lakkasin taistelemasta itseäni vastaan. Esimerkiksi, että kun voi huonosti ja elämä on "huonoa" niin pakenee humalaan. Ei vain kiinnosta enää, se mitä tulee vastaan niin tulee. Yritän oppia siitä jotain tai miettiä mitä hyvää siitä voi seurata. En ole tunteeton ja jotkut asiat voivat hetkellisesti huolettaa mutta näkökulmani ja asenteeni on silti hyvin erilainen kuin aiemmin eli esimerkiksi yksi huoli ei määritä koko elämää vaan se vain on yksi huoli, jonka kanssa nyt eletään mutta tiedän sen olevan väliaikaista. Minusta elämä on mielenkiintoista kun siinä on näitä eri sävyjä. Olen tyytyväinen/rauhallinen perusolemukseltani suurimman osan ajastani.
Aloittaja
Oi kyllä on, taustalla on lähes kaikki paha mitä ihmiselle voi tehdä ja tapahtua. En ole liikkunut epämääräisissä piireissä ja perhekin on paperilla ihan normaali, mutta kortit nyt on vain sattuneet sellaiseksi, että kaikkea on tullut koettua. Terapiassa käyn ja muutamat traumaterapiat on tehtynä eli ihan ilman apua en ole rämpimässä.
En jaksa enää hötkyillä turhista ja pääasiallinen mielentila on rauha ja onnellisuus. Kun taas jotain osuu tuulettimeen niin totean, että on näistä aikaisemminkin selvitty ja jos tämä vie hengen niin se on sen tarkoitus. Ei minua moni täällä jää kaipaamaan, luultavasti vain esimieheni sen takia kun en ole tekemässä töitä. Lapsuuden perheestä ei moni kaipaile, äitini juuri muutama viikko sitten sanoi, että ei edes yleensä muista olemassaoloani. Talous sakkaa välillä, se on elämää, ystävyssuhteet loppuu toisinaan, se on elämää ja aina ei ole ruokaa pöydässä tai puhtaita vaatteita, mutta sille ei sitten voi mitään. Joku ratkaisu on aina löytynyt ja eiköhän jatkossakin aina jokin ratkaisu ole olemassa.
Aamuisin olen levännyt, nautin pienistä asioista elämässä. Parhainta tällä hetkellä on aamukävely ennen kuin muut ovat liikkeellä ja järvi, jossa on sorsia. Mahtavia otuksia ne. Miettii vain, että kun joskus itsekin saisi parisuhteen, jossa voisi olla niin luonnollisesti kuin sorsat on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Moni olisi ikionnellinen kuin olisi edes 1 kaltaisesi ystävä.
Joka ajattelee noin .
Sodankäyneissä ja niistä selvinneissä (esim keskitysleireistä )on jotain juurikin tuollaista tyyntä asennetta. Mikään ei enää horjuta, ollaan vaan elossa ja eletään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No nyt on ollut niin. Olen ihmetellyt merkillistä rauhaa. 🙏🏻
Aiemmin elämässä olen jäänyt yksinhuoltajaksi, sitten on lapsi sairastunut vakavasti, uusi puoliso on kuollut, paljon on ollut pelkoa selviytymisestä ja taloudesta, on ollut ilkeitä ihmisiä ympärillä ja vuosien ahdistusta töiden takia, raskasta elämää ym. Ja nyt kun taas läheinen sairastui ja meni työtkin alta, ei olekaan täysi paniikki enää iskenyt.
Minulla on kuollut viimeisen 3 vuoden aikana 3 lapsuudenperheeni jäsentä ja 5 eläintä. Työelämä on ollut jatkuvaa myllerrystä ja pelkoa töiden loppumisesta, on ollut sairautta ja taloudellisia vastoinkäymisiä.
En edes odota mitään hyvää enää. Kun viimeisin eläin sairastui vakavasti todella harvinaiseen ja hankalahoitoiseen sairauteen, olen vain että jahas.
Oma pakopaikka on matematiikka. Opiskelen harrastusmielessä uutta tutkintoa, joten aina on jotain kursseja ja laskuharjoituksia joita voi tehdä ja saada muuta ajateltavaa.
Tuntuu myös, että tämä tuntemamme elämäntapa vetää viimeisiä vuosiaan joka tapauksessa. Eli oikeastaan on samantekevää miten oma elämäni menee, kun kaikki tuhoutuu lähiaikoina joka tapauksessa sotaan tai amocin pysähtymiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oi kyllä on, taustalla on lähes kaikki paha mitä ihmiselle voi tehdä ja tapahtua. En ole liikkunut epämääräisissä piireissä ja perhekin on paperilla ihan normaali, mutta kortit nyt on vain sattuneet sellaiseksi, että kaikkea on tullut koettua. Terapiassa käyn ja muutamat traumaterapiat on tehtynä eli ihan ilman apua en ole rämpimässä.
En jaksa enää hötkyillä turhista ja pääasiallinen mielentila on rauha ja onnellisuus. Kun taas jotain osuu tuulettimeen niin totean, että on näistä aikaisemminkin selvitty ja jos tämä vie hengen niin se on sen tarkoitus. Ei minua moni täällä jää kaipaamaan, luultavasti vain esimieheni sen takia kun en ole tekemässä töitä. Lapsuuden perheestä ei moni kaipaile, äitini juuri muutama viikko sitten sanoi, että ei edes yleensä muista olemassaoloani. Talous sakkaa välillä, se on elämää, ystävyssuhteet loppuu toisinaan, se on elämää ja aina ei ole ruokaa pöydässä tai puhtaita vaatteita
Tähän pystyin samaistumaan. Kaikenlaista ollut mutta ei jotenkin vain enää edes ota niin hlökohtaisesti asioita, jotka ovat satuttaneet. En hyväksy niitä tekoja enkä pidä ihmisistä, jotka satuttavat mutta sitten kuitenkin katselen näitäkin asioita paljon laajemmalta alueelta ja niin sanotusti lintuperspektiivistä. Voin olla ihan kiitollinenkin tapahtuneista koska ymmärsin jotain tärkeää itsestäni ja elämästä.
Rakastan myös luontoa. Luonnossa oleminen, metsässä kävely, nuotion äärellä istuminen, sorsalauma vedessä hitaasti uiden vesivanaa katsellessa kaikki on hyvin. Voin saada henkeä salpaavia kokemuksia vain olemalla metsässä, haistellessa ja kuulleessani sen sisältämää elämää.
Aloittaja
Joo. Ajattelen, että "tämäkään ei ole ikuista" ja annan tilanteen edetä. Ja nimenomaan tuollainen traumakokemus tämän opetti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
😂 Jaha, epävakaalla minä-minä-lässyttäjällä taas kuherruskuukausi oman napanöyhtänsä kanssa
En ajattele, että tästäkin selvitään, vaan että kuolemaa kohti tässä mennään kaiken paskan saattelemana. Ei jaksa enää kiinnostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama täällä. Päätin etten jaksa enää murehtia enkä olla surullinen. Kolme vaikeaa vuotta takana. Kuolemia, riitoja, työttömyyttä, muutto kauas kotiseudulta. Ystävät kaukana. Tajusin että stressi sairastuttaa. Ehkä alkava reuma nyt vaivana. Meditaatio, luonto, musiikki, kirjat, jumppa. Ja yritän nukkua kunnon yöunet. Ikää sen verran että paljon jo koettu. Yritän oppia ajattelemaan vain hyviä ajatuksia.
Onko sulla ollut koskaan niin paha pula ruuasta, ettei jalat enää kanna?
Tavallaan joo. Kun tarpeeksi paljon meni asiat pieleen, lopulta mulle tuli sellainen kohtaus että vain istuin sohvalla ja nauroin pitkään vedet silmillä. Että on tämä ihmis-elo pelkästään vitsi.
Sen jälkeen jotenkin vaan aloin olla välinpitämättömämpi, että mitä se murehtiminen enää auttaa?
Periaatteessa kyllä, saatan ajatella että katsotaan miten tämä menee, mitähän seuraavaksi tapahtuu, antaa tulla vaan... Mutta kun asiat koskevat läheisiä, kuten vakavat sairaudet tai lasten asiat, olen ihan paniikissa hetkessä. Toisaalta yritän aina raivokkaasti, nopeasti ja tehokkaasti tehdä asioille jotain konkreettista, jos se suinkin on mahdollista. Olen kuin 🐈 jolla on 9 elämää, taitaa olla jo 7. menossa.
Vierailija kirjoitti:
Joo. Ajattelen, että "tämäkään ei ole ikuista" ja annan tilanteen edetä. Ja nimenomaan tuollainen traumakokemus tämän opetti
Kuolema poistaa kaikki ongelmat.
Vierailija kirjoitti:
Periaatteessa kyllä, saatan ajatella että katsotaan miten tämä menee, mitähän seuraavaksi tapahtuu, antaa tulla vaan... Mutta kun asiat koskevat läheisiä, kuten vakavat sairaudet tai lasten asiat, olen ihan paniikissa hetkessä. Toisaalta yritän aina raivokkaasti, nopeasti ja tehokkaasti tehdä asioille jotain konkreettista, jos se suinkin on mahdollista. Olen kuin 🐈 jolla on 9 elämää, taitaa olla jo 7. menossa.
Tunnistan tuon saman itsessäni. Tosin sitten kun käy niin että mikään tehokkuus tai tekeminen ei auta, vaan läheiset vain kuolevat ympäriltä, niin siihenkin lopulta alistuu. Kun on pakko.
Kuulostaa hyvältä. Harva löytää tuollaista