Lue keskustelun säännöt.
Näytän ulospäin pirteältä ja vahvalta. Mitä jos ihmiset eivät ymmärrä miksi teen vain 50% työpanosta?
22.11.2025 |
Ulospäin olen lähes aina töissä hyväntuulinen ja muutenkin reipas. Tahdon yrittää parhaani ja olla hyvä työntekijä. Minulla on kuitenkin useita uupumuksia ja vakavia masennuskausia historiassa enkä tahdo enää ottaa riskiä, että uusiutuvat. Elän hyvin rauhallista elämää itsekseni. En jaksa omassa arjessakaan mitään ihmeempiä. Menen rauhassa eteenpäin.
Olen alalla, jossa tällaista ei ehkä ymmäretä, että miksi näin aika nuorena ihmisenä työ ei maistu enempää. En haluaisi että minusta tulisi laiska vaikutelma. Tahtoisin olla tehokas ja tehdä töitä paljon jo ihan taloudenkin vuoksi mutta tiedän, ettei se olisi kestävä tie tässä vaiheessa. Nyt ensimmäistä kertaa elämässäni olen oikeasti toipumassa ja olen palannut varovasti työelämään. Ahdistaa mitä muut ajattelevat ja miten itseään täytyy selitellä vaikka tavallaan ei pitäisi.
Kommentit (14)
Koeta sivuuttaa keskittyminen siihen, mitä muut ajattelevat. Sun on elettävä sun elämää, niillä korteilla mitkä sulla on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aivan varmasti ymmärtävät, jos nuoremmista on kyse. Se työelämään hirttäytynyt sukupolvi lähentelee kuuttakymppiä. Multa ei ole kukaan kysellyt muuta kuin että kuinka sulla on varaa tuohon, olen siis matalapalkka-alalla. Lapset ja asuntolaina jo valmiiksi hoidettu, siten.
Aiemmin olen aina ennen tehnyt sen "virheen", että heti kun olen vähän toipunut niin olen alkanut paahtamaan työelämässä. Olen heti mennyt täysillä mukaan ja lopputulos on aina ollut sama. Puolen vuoden päästä tipun korkealta ja olen todella huonossa kunnossa.
Olen sitten ihan kunnolla aloittanut kuntouttamisen ja lääkärit ovat myös puoltaneet sitä, että kannattaa maltillisesti aloittaa. Minun on ollut vaikea hyväksyä se ettei kapasiteettini riitä enempään mutta lopulta olen sen viime aikoina hyväksynyt. Se asia vain on niin. Järjestelen elämääni nyt vielä vakaaksi ja kestäväksi. Ehkä sitten myöhemmin voin tehdä jo täyttä työaikaa. Ap
Vierailija kirjoitti:
Aivan varmasti ymmärtävät, jos nuoremmista on kyse. Se työelämään hirttäytynyt sukupolvi lähentelee kuuttakymppiä. Multa ei ole kukaan kysellyt muuta kuin että kuinka sulla on varaa tuohon, olen siis matalapalkka-alalla. Lapset ja asuntolaina jo valmiiksi hoidettu, siten.
Mä olen sitä työelämään hirttäytynyttä sukupolvea. Olen ollut määräaikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä jo yli 2 vuotta, enkä kysy keltään lupaa. Toipuminen ottaa aikaa. Onneksi ei enää kiinnosta muitten miellyttäminen.
Vierailija kirjoitti:
Se on uupumuksen alku että miettii mitä muut ajattelevat.
Tämän asian ympärillä on vielä työstettävää. Onneksi tiedostan sen. Minä ihmettelen miksi tuottaa niin paljon häpeää kertoa etten oikeasti ole ihan niin tarmokas mitä näytän. Tai jos he ajattelevat minun olevan laiska. Se sattuu ajatuksen tasolla. En haluaisi että minua syrjitään tai vähätellään sen takia koska olen oikeasti tehnyt paljon työtä itseni kanssa, että toipuisin ja tämä työasia on myös yksi osa sitä. He eivät tiedä millaista elämää olen elänyt. Tämän pelon ja ahdistuksen laukaisi nyt se, että kun työkaveri sanoi, että kun asun yksin, ei ole lapsia tai juuri muutakaan elämää niin minähän voin tehdä sitten heillä paljon töitä. Eli kukaan ei ole vielä arvostellut edes vielä etten tee enempää mutta jo tuollainen heitto saa fiiliksen, että ei hitto, mitä jos hän on oikeassa ja minun pitäisi tehdä. Sitten palaan taas maan pinnalle ja mietin, että nyt rakennan ihan toisenlaista elämää kun aiemmin joten rauhassa eteenpäin. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi mietit mitä toiset ajattelee? Teet mitä teet etkä mieti turhia. On nimittäin maailman turhin asia murehtia muiden ajatuksia.
Vierailija kirjoitti:
Miksi mietit mitä toiset ajattelee? Teet mitä teet etkä mieti turhia. On nimittäin maailman turhin asia murehtia muiden ajatuksia.
Niinpä, en kyllä oikeasti tiedä. Tämä vähän jopa naurattaa minua kun katson minkä reaktion toisten mielipiteet saa itsessäni aikaiseksi. Sattuu olla toisten arvosteltavana ja se osuu aika kipeästi siihen kohtaan itsessäni mikä tuottaa valtavasti häpeää. Toisaalta olen kasvanut sellaisessa ympäristössä jossa työtä arvostetaan kovasti ja onhan se ihan hieno juttu mutta se aiheuttaa minussa aika paljon sellaista alemmuutta kun tahtoisin itsekin ehkä tehdä enemmän. Sitten kuitenkin on myös se ajatus, että välitän nykyään itsestäni niin paljon, että laitan terveyteni etusijalle ja niin minä teen. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Opettele olemaan itsenäinen ja vähät välitätte muiden mielipiteistä. Netistäkin varmaan löytyy kursseja itsensä arvostamisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivan varmasti ymmärtävät, jos nuoremmista on kyse. Se työelämään hirttäytynyt sukupolvi lähentelee kuuttakymppiä. Multa ei ole kukaan kysellyt muuta kuin että kuinka sulla on varaa tuohon, olen siis matalapalkka-alalla. Lapset ja asuntolaina jo valmiiksi hoidettu, siten.
Mä olen sitä työelämään hirttäytynyttä sukupolvea. Olen ollut määräaikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä jo yli 2 vuotta, enkä kysy keltään lupaa. Toipuminen ottaa aikaa. Onneksi ei enää kiinnosta muitten miellyttäminen.
Toipuminen ottaa aikaa, se on totta. Hyvä, että olet päässyt siihen kiinni. Mä olisin samassa pisteessä ellei elämä olisi jo nuorena järjestänyt niin, että työaikaa piti lyhentää, jotta jaksaisi huolehtia muista. Sen jälkeen ei suorittaminen ja työelämän meriitit enää tunnu miltään tavalla merkittäviltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi sinua kiinnostaa mitä muut ajattelevat?
Työelämässä on valtavasti nuoria mt-ongelmaisia.
Hyvä, että huolehdit itsestäsi.
Minäkin tekisin mielelläni lyhyttä päivää fyysisten sairauksieni vuoksi, mutta ei ole varaa syöpähoitovuosien jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No se varmaan johtuu verotuksellisista syistä ja siitä että arvostat omaa aikaasi.
Vierailija kirjoitti:
Miksi sinua kiinnostaa mitä muut ajattelevat?
No minä taas ihmettelen miten sinua tai monia muita ei kiinnosta mitä muut ajattelevat? Olisi ihanaa jos ei niin hirveästi kiinnostaisi ja tuntuisi vapauttavammalta mutta itse syyllistyn aika helposti ja hermosto sekoaa arvostelevien ihmisten läheisyydessä joten olen puolustuskannalla herkästi ja yritän olla mahdollisimman hyvä/tehokas jotta riittäisin. Olen tätä paljon työstänyt. Rakastan itseäni nykyään ja suojelen eikä minulla ole ongelmia suhteessa itseeni niinkään vaan suhteessa muihin ihmisiin. Pelkään ihmisiä jollain tasolla. Minulla on kyllä hyvin traumaattiset lähtökohdat. Elin päihderiippuvaisten kanssa, seksuaalista hyväksikäyttöä, tosi paljon kaaosta ja draamaa ja nuorena sekä aikuisena edelleen toistin noita traumoja. Kunnes sitten nykyään viime vuosina olen oikeasti alkanut toipumaan mutta kyllä tämä aikansa ottaa ja olen itselleni armollinen. Silti minusta tuntuu, että hermostoni tilaan en voi pelkällä tahdonvoimalla vaikuttaa ja se menee valppaaksi ihmisten kanssa. Ap
Se on uupumuksen alku että miettii mitä muut ajattelevat.