Homekoulu ja oireilut
Moi, meidän teini-ikäisen tytön koulussa on todettu vakava sisäilmaongelma, eikä koulu suostu asialle tekemään yhtään mitään. Edellisen vuoden sisäilmatutkimuksessa on löytynyt selkeätä sädesienikasvustoa ja muita haitallisia mikrobeja useista luokista, ja rehtori vaan väittää että oppilaat "kuvittelee oireita", tai että ei se ongelma niin paha voi olla jos vain muutama oppilas oireilee! Totuus on kuitenkin se, että harva tuossa koulussa uskaltaa oireistaan puhua..
Meillä oli tyttö tosi terve ala-asteella ennen kuin meni tuohon kouluun. Ehkä kerran vuodessa yksi pieni flunssa. Mutta nyt kun on altistunut huonolle sisäilmalle ja homeelle niin yhden vuoden aikana on jatkuvasti sairastellut, ollut keuhkokuumeessa, sekä kolme antibioottikuuria jo joutunut vetämään. Aina kun tulee kotiin niin on hirveän huonovointinen ja kasvot ihan punaiset. Antihistamiinien ottaminen jonkun verran auttanut, mutta eihän niitä lääkkeitäkään saisi loputtomiin joka päivä ottaa. Myös erittäin outoja neurologisia oireita, kuten huimausta, puutumista, tuntohäikkää, hengenahdistusta, tms. jatkunut jo useamman kuukauden. Lääkärillä ollaan käyty eikä selkeätä syytä ole löytynyt.
Kotikoulu toki yksi mahdollisuus, mutta tyttö on kova opiskelemaan ja haluisi lukioon päästä yhteishaussa. Onhan se opetus siellä koulussa parempaa kun jos vain yksin kotona opiskelee, ei vain tiedetä että mitä tämän tilanteen kanssa tekis.
Jos on teillä ollut samanlaisia kokemuksia, niin miten olette oireilleet?
Kommentit (4)
Mun lapsella oli päiväkodissa paljon migreeniä,mut loppui melkein kun seinään kun aloitti koulun.
Vaikka asialle tehtäisiin jotain, edessä on ihan ekana odottamista. Sitten koko koulu siirtyisi toisiin tiloihin tai parakkeihin. Realistisesti paras vaihtoehto on siis vaihtaa koulua tai kotikoulu kakkosena.
Ainakin sitä sädesientä on ihan joka paikassa aina jonkun verran. Eihän me sitä silmin nähdä, mutta meidän kaikkien ympärillä pyörii jatkuvasti sellainen saastepilvi bakteereja ettei uskokaan.
Ongelmahan siitä sädesienestä tulee, jos se on villiintynyt.
Jännä juttu, itse en saa näistä juuri mitään oireita, mutta haistan kyllä, kun esim. jonkun purettavan laitoksen sisätiloissa on sellainen oikein, oikein tympeä ja lähes pistävä jokin läyhä.
Tiedän kokemuksesta että usein kouluihin ei ole edes vaihdettu ilmanvaihdon suodattimia vaikka kahteen vuoteen, ja tuloilmasäleiköt on tukossa viime syksyn lehtiä. Eipä siellä juuri ilma sitten kierrä, ja kosteus tiivistyy.
Syy tähän on se, että kaupungeilla jopa se suodattimien vaihto on todella sekavaa. Joku yksittäinen huoltomies-jamppa saattaa vaihtaa yhden suodattimen joskus, mutta siinä koulussa saattaa olla 5 konetta lisää, joihin pitäisi vaihtaa.
Välillä tuo tehtävä on aikoinaan kilpailutettu jollekin muulle firmalle, mutta soppari on jo umpeutunut. Eikä kukaan "virallinen" oikein käy niissä teknisissä tiloissa tarkastuskäynneillä. Ei ole olemassa sellaista käytäntöä.
Tuo rajapinta yksinkertaisesti puuttuu, vaikka muutenhan kaupungin touhuissa rajapintoja riittää ja vähintään 10 näkemystä jousihevosen paikasta.
Onko naapurikunnan koulu vaihtoehto?