Miksi "terapiasta" on tullut joku muotijuttu

Koska kyseessä on keskiluokkaisten lifestyle-harrastus. Oikeiden ongelmien kanssa ei apua heru.

Kyllä terapia ihan jokapäiväisenä ilmiönä tuntuu olevan ihan höpöhöpöä. Ihmiset haluavat pikaratkaisun ongelmiinsa terapiasta. Asiat eivät vain ole niin yksinkertaisia.

Mä kävin joskus 16v koulukiusaamisen takia pari kertaa terapeutilla, kunnes totesin, että tämähän on aivan täyttä bs:ää ja pyysin vanhemmiltani, etteivät vie minua enää sinne.

Ei se ole enää - se oli trendi. Nykyisin kukaan ei oikein enää usko psykoterapiaan. Hidasta, kallista, harvemmin parantaa.

Tuntuu, että ne joilla ei ole suuria ongelmia käyvät terapiassa. Ne joilla on todella vaikeita juttuja taustalla eivät edes osaa sanoittaa koska on liian suurta käsiteltäväksi. Korjatkaa jos olen väärässä. 

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu, että ne joilla ei ole suuria ongelmia käyvät terapiassa. Ne joilla on todella vaikeita juttuja taustalla eivät edes osaa sanoittaa koska on liian suurta käsiteltäväksi. Korjatkaa jos olen väärässä. 

Ei kyllä pidä paikkansa. Mutta jotkut ei saa Kelan avustamaa terapiaa jos Kela katsoo että on "liian huonossa kunnossa". 

Minusta on hienoa, että ihmiset suhtautuu terapiaan normaalimmin kuin aiemmin. 

Vastaamokeissin jälkeeen mua ei saisi kilon kappaleinakaan terapiaan. Yhden kerran kävin työterveyspsykologilla kun kuului asiaan.  Psykologi oli kiva mutta ei mitään apua. Tosin osasi sanoittaa miten työpaikkakiusaamisen kuvio menee ilman että itse kerroin. Samaa kaavaa niissä on kun on työpaikkakiusaamisesta kyse.

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu, että ne joilla ei ole suuria ongelmia käyvät terapiassa. Ne joilla on todella vaikeita juttuja taustalla eivät edes osaa sanoittaa koska on liian suurta käsiteltäväksi. Korjatkaa jos olen väärässä. 

Eiköhän tuo riipu enemmän ihmisen kyvystä sanoittaa ajatuksiaan ja tunteitaan kuin kokemuksista itsessään.

Mistä ihmeestä muuten olet edes saanut ajatuksen että olisi noin? Eihän kaikki kerro miksi siellä terapiassa käyvät, vai käyvätkö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu, että ne joilla ei ole suuria ongelmia käyvät terapiassa. Ne joilla on todella vaikeita juttuja taustalla eivät edes osaa sanoittaa koska on liian suurta käsiteltäväksi. Korjatkaa jos olen väärässä. 

Ei kyllä pidä paikkansa. Mutta jotkut ei saa Kelan avustamaa terapiaa jos Kela katsoo että on "liian huonossa kunnossa". 

Eikö se just silloin kuuluisi?

Ennen sitä hävettiin jos kävi terapiassa ja hullun maine tulo, nykyään sitä pidetään yhtä normaalina kuin ruoanlaittoa.

En pysty avautumaan vieraalle, en edes terapeutille joten mitä hyötyä.

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset haluavat pikaratkaisun ongelmiinsa terapiasta. Asiat eivät vain ole niin yksinkertaisia.

Itse asiassa yhteiskunta haluaa näitä pikaratkaisuja. Ne terapiat mitä yleisesti suositaan ovat tuloshakuisia laastareita sen sijaan että keskityttäisiin tutkimaan ihmisen henkilökohtaista kärsimystä ja sen sisäistä logiikkaa itseymmärryksellisesti.

Yleisesti psyykenlääkkeistä sanotaan että ne hoitavat oiretta ja eivät juurisyytä. Sama pätee myös käyttäytymisterapioihin, myös niiden jalostetummissa muodoissaan.

Ehdottomasti parempi juttu käydä terapiassa, kuin hukuttaa tunteensa esim. alkoholiin.

Itse olen iloinen tästä trendistä. Minä olen viisikymppisenä sitä sukupolvea, jolle terapia oli jotain oikeasti hullujen hommaa, ja sen takia menin terapiaan vasta keski-iässä. Olisi ollut hyvä mennä jo nuorena, ongelmia kun oli paljon. Mutta minä painoin vaan näillä täytyy vaan kestää ja jaksaa, ja vähän viinaa välillä ottaa jos ahistaa -tyylillä. Mun elämä olisi varmaan ollut aivan erilainen, jos olisin terapiassa käsitellyt ongelmani jo nuorena.

Terapia tarkoittaa ihan hirveän monia eri asioita. Useimmiten kyseessä on kuitenkin ihan vaan keskusteluapu, missä ammattilaisen kanssa jäsennellään omia ajatuksia ja tunteita.

Aloituksesta saa jotenkin sellaisen kuvan, että jollei terapiaan hakeudu jonkun ihan järkyttävän vaikean traumataustan tai vastaavan takia, kyseessä on sitten "höpöhöpöjuttu". Kai sitä nyt kevyemmistäkin asioista voi ammattilaisen kanssa käydä juttelemassa? Ei kaikilla ole sellaisia läheisiä joiden kansa voisi asiasta kuin asiasta keskustella tai vaikka olisi, aina ei ole sellainen elämäntilanne itsellä tai läheisillä, että omat vähemmän vakavat ongelmat on siinä hetkessä järkevää tuoda esiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset haluavat pikaratkaisun ongelmiinsa terapiasta. Asiat eivät vain ole niin yksinkertaisia.

Itse asiassa yhteiskunta haluaa näitä pikaratkaisuja. Ne terapiat mitä yleisesti suositaan ovat tuloshakuisia laastareita sen sijaan että keskityttäisiin tutkimaan ihmisen henkilökohtaista kärsimystä ja sen sisäistä logiikkaa itseymmärryksellisesti.

Yleisesti psyykenlääkkeistä sanotaan että ne hoitavat oiretta ja eivät juurisyytä. Sama pätee myös käyttäytymisterapioihin, myös niiden jalostetummissa muodoissaan.

Minä voisin käydä rstkaisukeskeisessä terapiassa. En halua velloa lapsuudessa tai vaikeissa asioissa vaan löytää ratkaisun sillä hetkellä olevaan ongelmaan. Osaan itse reflektoida mistä kaikki juontuu, en tarvitse siihen terapeuttia,

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu, että ne joilla ei ole suuria ongelmia käyvät terapiassa. Ne joilla on todella vaikeita juttuja taustalla eivät edes osaa sanoittaa koska on liian suurta käsiteltäväksi. Korjatkaa jos olen väärässä. 

Ei kyllä pidä paikkansa. Mutta jotkut ei saa Kelan avustamaa terapiaa jos Kela katsoo että on "liian huonossa kunnossa". 

Eikö se just silloin kuuluisi?

Ne meinaa, ettei kovin huonossa kunnossa ole kapasiteettia käsitellä ongelmia terapiassa, joten tarjotaan vain lääkehoitoa. Toinen raadollinen asia on, että terapia on ensisijaisesti "työkykyä säilyttävää". Jos on kunnossa jossa ei ensinkään pysty olemaan töissä, ei työkyky ole uhattuna, eikä terapiaa tahdo saada.

Vierailija kirjoitti:

Terapia tarkoittaa ihan hirveän monia eri asioita. Useimmiten kyseessä on kuitenkin ihan vaan keskusteluapu, missä ammattilaisen kanssa jäsennellään omia ajatuksia ja tunteita.

Aloituksesta saa jotenkin sellaisen kuvan, että jollei terapiaan hakeudu jonkun ihan järkyttävän vaikean traumataustan tai vastaavan takia, kyseessä on sitten "höpöhöpöjuttu". Kai sitä nyt kevyemmistäkin asioista voi ammattilaisen kanssa käydä juttelemassa? Ei kaikilla ole sellaisia läheisiä joiden kansa voisi asiasta kuin asiasta keskustella tai vaikka olisi, aina ei ole sellainen elämäntilanne itsellä tai läheisillä, että omat vähemmän vakavat ongelmat on siinä hetkessä järkevää tuoda esiin.

Yleensä näistä arjen ongelmista jutellaan juuriki ystävien kanssa tai sitten haetaan vaikka vertaisapua täältä tai ylilaudalta tai jostain.

En ymmärrä miksi joku haluaisi avautua asioistaan maksullisen keskustelusession aikana tuiki tuntemattomalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu, että ne joilla ei ole suuria ongelmia käyvät terapiassa. Ne joilla on todella vaikeita juttuja taustalla eivät edes osaa sanoittaa koska on liian suurta käsiteltäväksi. Korjatkaa jos olen väärässä. 

Eiköhän tuo riipu enemmän ihmisen kyvystä sanoittaa ajatuksiaan ja tunteitaan kuin kokemuksista itsessään.

Tiedän useita ihmisiä jotka eivät ole lahjakkaita artikuloimaan tai tunnistamaan haasteitaan. Ovat käytännössä tuuliajolla koska kuitenkin kykenevät päällisin puolin itsenäiseen asumiseen ja kotitöihin.