Miksi kiinalaisia elokuvia ei näytetä Suomen televisiossa?
En ole koskaan nähnyt kiinalaista elokuvaa Suomen televisiossa.
Kommentit (23)
En ole oikein viime vuosina seurannut Ylen elokuvaohjelmistoa, mutta kyllä niitä ainakin 90-luvulla näytettiin.
Koska niissä on kiinalaista propagandaa.
Kanavien johtajat ja omistajat haluavat Suomen kansan katselevan eniten amerikkalaisia ohjelmia.
Koska kukaan ei katsoisi niitä, ei niihin myöskään myytäisi mainoksia. Suomen telkasta ei tule myöskään Bollywood-leffoja samasta syystä.
Koska täällä näytetään jatkuvasti vuodesta toiseen pelkästään samoja elokuvia uusintoina eikä yksikään niistä ole kiinalainen
Meitä on aivopesty USA:n opetuslapsiksi. Kyllä tämä jo 80-luvulla alkoi.
Netflixistä löytyy satoja aasialaisia sarjoja ja leffoja.
Eikun etsimään sieltä.
Vierailija kirjoitti:
Koska kukaan ei katsoisi niitä, ei niihin myöskään myytäisi mainoksia. Suomen telkasta ei tule myöskään Bollywood-leffoja samasta syystä.
Sitäkään kieltä/aksenttia ei pysty kuuntelemaan ilman lääkkeitä.
Nelonen näytti ysärin ja 2000 luvun alussa paljon ulkomaalaisia ei-länsimaalaisia leffoja ja niille oli varattu oma aikataulukin. En muista sen nimeä.
Minä olen nähnyt ensimmäisen kerran jo 2009 ja sinäkin vuonna useamman.
Suomi on Eurooppaa ja länttä. Suomella ei ole mitään yhteistä Kiinan kanssa. Eipä siellä liiemmin ole etelä-amerikkalaisia, afrikkalaisia tai muitakaan aasialaisia elokuvia.
Bollywood-leffatkin loistavat täällä poissaolollaan, vaikka niiden katsojamäärät ovat huikeita.
Vierailija kirjoitti:
Suomi on Eurooppaa ja länttä. Suomella ei ole mitään yhteistä Kiinan kanssa. Eipä siellä liiemmin ole etelä-amerikkalaisia, afrikkalaisia tai muitakaan aasialaisia elokuvia.
Mitä varten elokuvien katsomiseen täytyy kuulua johonkin tiettyyn osaan maapalloa? Suomella ei ole mitään samaa jenkkilän kanssa vaikka suomalaiset haluaakin kipeästi (alhainen itsetunto?) olla osa anglokulttuuria. Suomalaiset eivät edes näytä ulkoisesti samalta kuin britit, jenkit, saksalaiset yms.
Monet ulkomaalaisetkin sanovat että tunnistavat suomalaiset jo ulkonäön perusteella.
Torrent ja elokuvat kovalevylle, se on kunk fuuuuuuu perk, niissä elokuvissa ei politiikkaa puhuta vaan monotetaan.
Valitettavan yksipuolista on kyllä TV:n elokuvatarjonta.
No eikö se nyt perkele riitä että se televisio on kiinalainen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi on Eurooppaa ja länttä. Suomella ei ole mitään yhteistä Kiinan kanssa. Eipä siellä liiemmin ole etelä-amerikkalaisia, afrikkalaisia tai muitakaan aasialaisia elokuvia.
Mitä varten elokuvien katsomiseen täytyy kuulua johonkin tiettyyn osaan maapalloa? Suomella ei ole mitään samaa jenkkilän kanssa vaikka suomalaiset haluaakin kipeästi (alhainen itsetunto?) olla osa anglokulttuuria. Suomalaiset eivät edes näytä ulkoisesti samalta kuin britit, jenkit, saksalaiset yms.
Monet ulkomaalaisetkin sanovat että tunnistavat suomalaiset jo ulkonäön perusteella.
Kysymys taisi olla kulttuurisesta yhteydestä. Demokratia ja markkinatalous vs diktatuuri ja roistovaltio. Tuskinpa nenän koolla ja muodolla on kovinkaan suurta merkitystä. Haluanko katsoa tyrannien propagandaa?
koska ne on kaikki samannäköisiä, niin ei erottaisi kuka on kuka
Koska ketään ei kiinnosta katsoa jotain vino silmiä.