Laminaattilattian haju
Olen muuttanut lokakuussa vuokra-asuntoon, johon oli laitettu uusi laminaattilattia loppukesästä. Olen siis ensimmäinen asukas lattianlaiton jälkeen.
Vähän muuttoni jälkeen silmäni alkoivat oireilemaan. Luomet tulivat punaisiksi ja tuntui aivan kuin niitä polttaisi. Lattiasta lähtee edelleen "tuoksu".
Lähdin viikoksi ystäväni luokse ja ja silmät tulivat taas normaaliksi. Poissaolessani jätin asunnossa ikkunan rakoselleen ja ajattelin, että hyvä tuuletus auttaisi tilannetta.
Nyt olen ollut taas vuorokauden asunnossa ja koska en voi pitää koko aikaa ikkunaa auki koko huusholli "tuoksuu" uudelle lattialle. Myös silmät tuntuvat alkamaan uudelleen ärtymään.
Sain vuokranantajalta tiedon, että lattianlaitossa ei ole käytetty liimaa. Luin myös netistä, että laminaatti harvoin aiheuttaa allergiaa.
Onko kenelläkään tietoa kuinka kauan uusi laminaattilattia "tuoksuu"? Ja onko kenellekkään tullut allergiaoireita laminaattilattiasta? Millä pystyisin todistamaan, että silmäoireeni johtuvat lattiasta?
Kommentit (20)
Mistä tiedät, että se johtuu lattiasta, jos olet juuri muuttanut siihen?
Kuivalla tai vähän kostealla pyyhit tai lastalla vain, myös pölyä keräävät liinat on hyviä. Lattia näköjään vetää pölyä puoleensa että joka päivä liinaan tulee villakoiria. (Erehdyin alkuun laittamaan kostutusveteen mäntysaippualiuosta pisaran ja tuli outo imelä haju lattiaan. )
Laminaattaa ei saisi märällä pestä ollenkaan kuin vain vähän kostutetulla liinalla.
Voi myös tulla muualta haju esim naapurista.
Rivitalo vai kerrostalo, milloin rakennettu?
Voisiko olla kosteutta laminaatin alla ja se alkaa haisemaan?
Jos saat oireita jossain asunnossa, muuta veke. Mikään muu ei auta voimakkaisiin oireisiin.
Jätä se uusi ripsiväri pois viikoksi.
Ei meillä laminaatti haissut millekään, eikä kenenkään tuttavienikaan luona. Millaisella pohjalle se on laitettu, tuleeko sieltä. Jos käsittelemätön lastulevy pohjalla tulee formalehydin hajua.
Vierailija kirjoitti:
Kerrostalo, rakennettu 1991.
Onko laminaatin alle jätetty haiseva muovimatto.
Minä asuin joskus asunnossa, jossa oli "haiseva" laminaatti. Siis selvä muovimainen haju, joka tuli laminaatista. Ei se kyllä elämää haitannut eikä aiheuttanut mitään oireita. Totuin hajuun ja asumisen myötä se tuntui hälvenevän. Tosin kun muutin pois ja tyhjensin asunnon, haju tuntui taas voimistuvan.
Veikkaan, että sinun tapauksessa uusi materiaali vaan haisee. Ajan kanssa haju hälvenee, mutta kauan se voi viedä.
Täytyy alkaa selvittämään, mitä laminaattilattian alla on. Kiitoksia monipuolisista vastauksista.
Muutin vastaremontoituun asuntoon, johon oli juuri laitettu uusi laminaattilattia. Ei ole haissut yhtään millekään, eikä aiheuttanut mitään oireita. Sun lattiassa on jotain vialla, varmaan sen laminaatin alla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerrostalo, rakennettu 1991.
Onko laminaatin alle jätetty haiseva muovimatto.
1991 ei ole enää yleensä pahaa muovimattovuosikertaa. Kaseiinipitoiset lattiatasotteet jäi pääsääntöisesti kasarille.
Vierailija kirjoitti:
Muutin vastaremontoituun asuntoon, johon oli juuri laitettu uusi laminaattilattia. Ei ole haissut yhtään millekään, eikä aiheuttanut mitään oireita. Sun lattiassa on jotain vialla, varmaan sen laminaatin alla.
Myös niitä laminaatteja on erilaisia. Ei voi materiaali olla samaa jos maksaa 7€/ neliö tai 27€/neliö.
Saatat olla oikeassa. Laminaatti voi olla itsessään sellaista materiaalia, joka ärsyttää. Itse oireilen uusista rakennusmateriaaleista ja huonekaluista. Materiaalista riippuen sitä kestää useimmiten 3kk-6kk, joskus pidempään. Silmätipat auttaa jonkun verran.
Huh, 6kk on kyllä pitkä aika oireilla. Silmäluomet tosiaan punaiset ja niitä " polttelee". Täytyy yrittää löytää joku ratkaisu aikaisemmin. Tässä tullut kyllä hyviä vastauksia, joita alan selvittämään; laminaatin laatu, puhdistustapa, lattianalus jne.
Ei se välttämättä johdu kämpästä. Mulla oli nuorena silmäluomi-ihottumaa välillä. Ne turposivat ja iho punoitti ja hilseili. Ei liittynyt mihinkään paikkaan, asuin eri paikoissa. Eikä vuodenaikoihin, saattoi olla pahana keskellä kesää kuin myös syksyllä. Kokeilin kaikkia mahdollisia hoitovoiteita eikä mitään tulosta. Sitten kerran netistä jälleen turhautuessani etsiskelin kokemuksia ja törmäsin maitohappobakteereiden syömiseen. Päätin kokeilla ja tadaa, ongelma poistui eikä ole sen koommin palannut.
Mulla kyllä pakko johtua oireet juuri tästä asunnosta, koska oireet alkoivat välittömästi tänne muuton jälkeen ja paranivat kun olin toista viikkoa ystäväni luona. Ikkuna oli koko tämän ajan rakosellaan, mutta haju ei ollut lähtenyt minnekkään. Pystyin olemaan kolme päivää asunnossa (silmäluomet taas punaiset/ polttelevat) ja sitten lähdin takaisin ystäväni luokse.
Epäilen kyllä "tuoksuvan" lattian aiheuttavan oireet. Täytyy vaan yrittää se jollain tavalla saada todistetuksi. Olen tehnyt vuoden kestävän vuokrasopimuksen ja jos lähden aikaisemmin, joudun maksamaan kahden kuukauden ylimääräisen vuokran. Se on iso raha minulle varsinkin kun olen juuri maksanut muuttofirmalle. Terveydellisistä syistä pääsisi asunnosta eroon, mutta täytyy pystyä todistamaan, että oireet tulevat juuri tästä asunnosta.
Kiitos kuitenkin myös maitohappobakteeri-vinkistä. Aion kyllä kokeilla myös sitä. Ei siitä pitäisi ainakaan mitään haittaa olla.
tuuleta ja imuroi ja anna pölyn laskeutua ja moppaa