Miksi niin moni avustettava tekee tätä?
Olen huomannut henkilökohtaisen avustajan töitä tehdessä miksi työ ei tosiaan kannata. Kyllähän minua varoiteltiinkin mutta reippaana nuorena kuitenkin opintojen ohella olen työtä nyt tehnyt kaksi vuotta.
Moni avustettava on tyly ja suorastaan orjuuttaa avustajaa. Tätä hän ei usein itse edes huomaa. Sitten ihmettelee kun yksi sun toinen avustaja lopettaa. Eikö olisi ihan jees joskus olla iloinen saamastaan avusta?
Avustajakin ansaitsee rauhallisen ruokatauon työajallaan. Sen aikaa varmaan pärjää itsekseen?
Varmasti samaa voivat sanoa hoitajat monen hoidettavan kohdalla mutta avustajan kohdalla on vielä se että hän on minunkin tapauksessani koko päivän saman ihmisen käytettävänä. Apuna. Tai orjana :D
Niitä mukavia käy useammin sukulaiset auttamassa, joten ammattilaisen tarve on pienempi.