Ärsyttävät lasten kaverit, joilta puuttuu käytöstavat!
Onko teidän lapsillanne näin tökerösti käyttäytyviä kavereita:
Kaveri tulee kysymään meidän ovelle meidän lasta, samanikäistä, kaveriksi ulos. Lapsi ei halua lähteä, joten kaveri kysyy pienempää sisarusta. Pienempi on takapihalla leikkimässä oman kaverinsa kanssa (kaikki nämä lapset tästä naapurustosta eli tuttuja keskenään), jolloin minä kehotan tätä kaveria menemään sinne takapihalle ja kysymään haluaako meidän pienempi lapsi leikkiä hänen kanssaan. Kaveri menee ja hetken päästä oma lapsi tulee itkien sisään, kun se kysymään tullut kaveri ja hänen kanssaan aiemmin leikkinyt kaveri lähtivät pois meidän pihalta eivätkä halunneetkaan leikkiä hänen kanssaan!
Minusta tuollainen käytös on todella huonoa, suorastaan ilkeää tulla "varastamaan" kaveri toisten pihalta, leikeistä pois. Mainittakoon että tuo kysyjä on jo 7-vuotias, kun nämä pienemmät ovat 5-vuotiaita eli aika lailla isomman johdateltavia.
Miten toimisit tuollaisessa tilanteessa? Puuttuisitko mitenkään? Itse olen vastaavia tilanteita katsonut aiemmin läpi sormien, mutta tämä kyseinen tapaus oli niin räikeä ja pahoitti kovasti lapseni mielen, että kävin juttelemassa näiden kahden naapuruston lapsen kanssa. Kysyin miksi he toimivat niin, että lähtivät ja jättivät lapseni kuin nallin kalliolle. Vastaus oli, että halusivat olla kahdestaan. Kumpikin snaoi, että se oli toisen idea. Minä sanoin lapsille, että on todella rumaa tehdä yhdelle kaverille tuollainen temppu. Isommalle kaverille selitin, että ei saa tehdä niin, että ensin tulee kysymään yhtä lasta ja sitten viekin tältä kaverin.
Tämä ei valitettavasti ole ainut tapaus. Tapauksen 7-v kaverilla on yleensäkin tyylinä se, että jos asiat eivät mene hänen haluamallaan tavalla, hän sanoo, että ei sitten enää leiki kaverin kanssa eli kiristää kaveruudella jo tässä iässä! Kyseisen tapauksen jälkeen tämä kaveri ei ole käynyt meillä kertaakaan vaikka siitä on jo aikaa pari viikkoa. Mahtoi sitten loukkaantua puhuttelustani, vaikka olin aivan asiallinen...
Kommentit (10)
Kannattaisikohan sinun puhua ongelmasta lapsen vanhempien kanssa ?
jolloin minä kehotan tätä kaveria menemään sinne takapihalle ja kysymään haluaako meidän pienempi lapsi leikkiä hänen kanssaan. ...
Ikäänkuin yksi vaihtoehto olisi se, että lapsesi sanoo kaverille, ettei halua leikkiä tämän kanssa??
Tuossa tilanteessa itse sanoisin, että Maija ja Liisa ovat takapihalla, mene sinne mukaan leikkimään. Tuossahan on voinut käydä niin, että oma lapsesi on sanonut, ettei halua leikkiä ko kaverin kanssa ja toinen kaveri on sanonut, että kyllä se mulle käy.
jolloin minä kehotan tätä kaveria menemään sinne takapihalle ja kysymään haluaako meidän pienempi lapsi leikkiä hänen kanssaan. ...
Ikäänkuin yksi vaihtoehto olisi se, että lapsesi sanoo kaverille, ettei halua leikkiä tämän kanssa?? Tuossa tilanteessa itse sanoisin, että Maija ja Liisa ovat takapihalla, mene sinne mukaan leikkimään. Tuossahan on voinut käydä niin, että oma lapsesi on sanonut, ettei halua leikkiä ko kaverin kanssa ja toinen kaveri on sanonut, että kyllä se mulle käy.
Jos nyt tarkkaan muistan, taisin sanoa, että mene takapihalle katsomaan, siellä leikkii X (oma lapsi) Y:n (se oman lapsen kaveri) kanssa...
ap
jos oma lapsesi olisi valinnut tämän uuden kaverin ja jo pihalla ollut kaveri olisi lähetetty kotiin? Mikset ehdottanut heti että kaikki leikkisivät keskenään pihallanne?
Aina silloin, kun olen kuullut tällaisesta. En tosin muista, että juuri näiden lasten kohdalla olisi koskaan tapahtunut nin päin, että oma lapsi olisi ollut tuollainen "kaverivaras".
ap
Kannattaisikohan sinun puhua ongelmasta lapsen vanhempien kanssa ?
Jos tilanne pahenee, sitten kyllä. Minusta tällaisissa tapauksissa vanhanaikainen "koko kylä kasvattaa" -ajatus toimii ja minusta en tee väärin, jos sanallisesti ojennan (nätisti) tuttuja lapsia.
ap
Tuossahan on voinut käydä niin, että oma lapsesi on sanonut, ettei halua leikkiä ko kaverin kanssa ja toinen kaveri on sanonut, että kyllä se mulle käy.
Kaksi pois lähtenyttä kaveria sanoivat itse aivan yksiselitteisesti, että he lähtivät pois, koska halusivat olla kahdestaan. Minusta se on kuvaamassani tilanteessa väärin.
Ja kyllä, olisin opastanut lapsia leikkimään yhdessä, jos olisin osannut ennakoida tilanteen. Siinä vaiheessa, kun oma lapsi parkui kavereiden hylkäämisestä, ei yhteisleikki enää tuntunut hyvältä idealta. Normaalisti meillä leikkii iso porukka naapuruston lapsia yhdessä, joko meidän tai muiden pihalla. Jos joku/jotkut siitä lähtee omiin touhuinsa, se ei haittaa. Mutta kun yksi jätetään ulkopuolelle, se on kurjaa. Aivan sama onko se minun vai naapurin lapsi.
ap
Joitakin poikkeuksia lukuunottamatta ovat apaattisia möllöttäjiä jotka eivät osaa katsoa silmiin, tervehtiä edes pyynnöstä tai kysyä lupaa mihinkään. Lasten ylivalta kodeissa on järkyttävää ja jokainen sitä kritisoiva on vähintäänkin lastenvihaaja. Sitäkin pidetään hyväksyttävänä, että kouluikäinen lapsi huutaa rumasti 4 vuotta nuoremmalle ettei hänen leluihinsa saa koskea- kun ne lelut ovat puiston eivätkä hänen...
Ihmissuhteiden hallinnan taidot ovat puutteellisia lapsilla. Ei se ole huonoa käytöstä, ihan normaalia vielä tuossa iässä, kun opetellaan ihmissuhteita.
Lapsille oli varmasti pelottava tilanne, kun menit heitä ojentamaan, eivät he loukkaantuneet.
Ihmissuhteiden hallinnan taidot ovat puutteellisia lapsilla. Ei se ole huonoa käytöstä, ihan normaalia vielä tuossa iässä, kun opetellaan ihmissuhteita. Lapsille oli varmasti pelottava tilanne, kun menit heitä ojentamaan, eivät he loukkaantuneet.
Isommalle lapselle ehkä outoa, häntä ei kotona juuri puhuteta. Nuorempi näistä kahdesta ei ollut moksiskaan ja on leikkinyt meidän lasten kanssa ihan normaalisti sen jälkeen.
ap
jos oma lapsesi olisi valinnut tämän uuden kaverin ja jo pihalla ollut kaveri olisi lähetetty kotiin? Mikset ehdottanut heti että kaikki leikkisivät keskenään pihallanne?