ekaluokkalaisten vanhemmat
miten hoidatte kymmenen aamut? Meille tuli lukkariin kaksi, ja hiukan jo kylmää...
Kommentit (9)
Olen osittaisella hoitovapaalla lapsen koulun vuoksi ( 75%). Työvuorot saa suunnitella itse. Eio siis ole ongelmaa. Lisäksi 2 isompaa sisarusta.
Jos pitäisi lapsen itse selvitä, niin yksi kello soimaan herätystä ja toinen kouluunlähtöä. Lisäksi meistä vanhemmista voi toinen vielä soittaa jos olisi tarve.
Mutta tarvittaessa voisi mennä ns. läksykerhoon aamuisin, jos tunnit alkaa myöhemmin.
Oikeasti olen kyllä sitä mieltä, että tosi huonosti järjestetty koulussa tunnit, kun ekaluiokkalaisilla on kymppiaamuja.
Mutta jos olisi, niin sanoisin sopivaan aikaan, että nyt voit lähteä kävelemään tai sään mukaan veisin autolla. Mutta minä olenkin kotona lasten kanssa, joten meillä ei ole mistään mitään ongelmaa :)
Me sovittiin, että 10-aamuina vuorotellen tytön lähellä asuva luokkakaveri tuli meille ja tyttö meni luokkakaverin luokse. Olivat siis seurana toisilleen, katsoivat aamun lastenohjelmia ym ja menivät sitten yhdessä kouluun. Yleensä soitin, että milloin pitää lähteä koulumatkalle.
ja niin osaavat omat lapsenikin. Taitaa monet nykypenskat olla ihan avuttomia.
ekaluokkalaisella vain 9n aamuja, 4luokkalaisella olis yks 10 aamu mutta menee silti ysiin, kun ei ole muuta koulukyytiä kuin 9ltä. pitävät siis koululla "vapaatunnin", ovat koneella, tekevät lisätehtäviä tms...
tai teen pari tuntia aamusta töitä kotona, laitan lapsen menemään bussille ja lähden samassa ovenavauksessa töihin.
Onneksi on etätyömahdollisuudet, liukuva työaika ja osittainen hoitovapaa.
omatoiminen tapaus. Leikkii itsekseen, olen antanut luvan katsoa lastenohjelmat telkkarista, ja soitan töistä pari kertaa, mm kun pitää ruveta valmistautumaan lähtöön (pukea, pestä hampaat, lopetella leikkiä) ja hetken päästä uudestaan, kun pitää lähteä. Näitä aamuja on yksi, enkä koe sitä ongelmaksi. Eikä koe lapsikaan, ei ole mikään vauva enää kuitenkaan.
Olin osittaisella.