Mihin asioihin miehesi rakastui sinuun?
Itselläni mies on sanonut rakastuvansa luonnollisuuteen. Käytän todella kevyttä meikkiä ja minulle ei ole ongelma lähteä minnekkään rönttävaatteissa ja meikittä. Ja se etten mieti muiden mielipiteitä, vaan olen oma aito itseni ja ilmaisen mielipiteeni suoraan kuitenkin loukkaamatta muita.
Kommentit (58)
Mahollisuus päästä naimaan aitoa pillua.
Enpä ole tullut koskaan kysyneeksi.
Rektioiden vahvaan ja järjestelmällisyys hallinnassa.
Olen sanonut naiselleni vaikka mitä syitä mihin rakastuin, mutta ainoa oikea syy on hänen aivan taivaallisen hyvännäköinen peppu. Etenkin takaapäin parempaa ei ole. Nautin joka sekunti.
Välillä hän valittaa vaikka mistä, mikä vituttaa aika kympillä, mutta peppu voittaa senkin.
Oletan, että hait ap todellisia vastauksia?
Takapuoleen kuulemma. Sen lisäksi sitten kertoi myöhemmin että meidän jutut kävi niin hyvin yhteen. Puhuttiin paljon ekoilla treffeillä.
Peppu täälläkin. Nice ass club, woo!
Ja kuulemma myös älykkyyteen ja kauneuteen.
Mies sanoi ihastuneensa ensin ulkonäkööni, myöhemmin rakastuneensa luonteeseeni ja siihen, että olen ahkera ja aikaansaava ihminen.
Sisuun, itsenäisyyteen ja siihen että olen aikaansaava enkä mikään kauko-ohjattava. Hänen silmissään haluttava, aina sanonut myös kauniiksi
30v yhdessä
Mies ihastui isoihin tisseihini. Sen jälkeen kiimiasta seksiä aamuun saakka. Siinä se oli.
Vierailija kirjoitti:
Mahollisuus päästä naimaan aitoa pillua.
Monilla nykyään silikonipillu ite tykkään luomusta ja mies kans
Nää kommentit kieltämättä nauratti. Pick me kokoontumiset on aina yhtä viihdyttäviä.
Vierailija kirjoitti:
Nää kommentit kieltämättä nauratti. Pick me kokoontumiset on aina yhtä viihdyttäviä.
Mieti että innostutaan siitä, kun mies rakastuu per see seen. Jipii..
Vierailija kirjoitti:
Peppu täälläkin. Nice ass club, woo!
Ja kuulemma myös älykkyyteen ja kauneuteen.
🤣
Mitä hittoo nää kommentit on 😅
Eikö naiset oikeesti tiedä mihin niiden miehet on ihastuneet ennen seurustelua
Äänekkääseen hersyvään nauruuni. Nauran paljon ja olen iloinen.
Laihuuteeni. Myöhemmin tuli ero.
T. +30 kg
Ei harmainta aavistusta. Ehkä se oli intuitio joka sanoi hänelle, että tuo se on.