Holkerin hautajaiset
Eikö nuo ihmiset usko jälleennäkemiseen kun ovat noin totisia ja surullisen näköisiä? Ovat olevinaan kristittyjä, mutta olemus kertoo etteivät usko.
Miksi kaikki ovat mustissa vaatteissa?
Kommentit (12)
Kauniita sinivalkoisia seppeleitä, protokollaan noudatetaan, arvokasta.
Valtiolliset hautajaiset ovat saaneet myös mm. jalkaväenkenraali Adolf Ehrnrooth, Kalevi Sorsa (sosdem) ja Johannes Virolainen (kesk.).
Kyllä mä ainakin viimeksi hautajaisissa itkin pää punaisena ja olin surun murtama. Harvemmin toisen kuolema aiheuttaa kicksejä, vaikka toinen kuinka pääsisi taivaaseen.
Ja osoittaa myötätuntoa Harri Holkerin omaisille, jotka ovat menettäneet miehensä, isänsä, isoisänsä, veljensä, ystävänsä.
Voitaisiinko jättää leikinlasku ainakin hautajaisten kohdalla?
En muista että olisi ollut ystävällinen kenellekään koskaan. Päällimäisenä Holkerista jäi muistiin se kun nöyryytti sitä nuorta toimittajaa suorassa lähetyksessä.
Niin ja sekoittihan hän Suomen taloudenkin pääministerikaudellaan. Aivan samanlaisen tuhlailevan vaalibudjetin teki muuten Jyrki Katainenkin, josta paljolti voidaan syyttää Suomen ongelmia nyt. Eli se siitä isänmaan edusta. Puolueen etu ajaa kokoomuksessa aina isänmaan edun edelle
edes joskus tällä sivulla. Musta on kanssa mielenkiintoista seurata valtiollisia hautajaisia. Hyvin erilaista kuin tavalliset. Täytyy sanoa, että vaatii omaisilta paljon enenmmän. Mutta varmaan ovat tottuneet, että on tilanteita, joissa täytyy noudattaa protokollaa.
vaikka demari olenkin. Hautajaiset ovat olleet arvokkaat, ja Jaakko Ryhäsen upea laulu kruunaa kaiken.
vaikka demari olenkin. Hautajaiset ovat olleet arvokkaat, ja Jaakko Ryhäsen upea laulu kruunaa kaiken.
8 jatkaa. Sanoin, että kunnioitan Holkerin uraa, vaikka demari olenkin. Totta kai politiikkaa seuraavana tiedän, että Holkeri oli kokoomuslainen.
eiköhän kirjoittaja nro 8 tarkoittanut sitä, että vaikka hän itse on demari, hän kunnioitti kokoomukselaista Holkeria...
10 pyytää anteeksi. Itsekin demari ja kunnioitus Holkeriin myös.
ja kunnioitin kyllä Holkeria, yleensä kokkarimiehstä kuoriutuu vanhemmiten varsin vasemmistolainen, vrt Niinistö.
kun meillä päin hautajaisissa on aina tavattu riemuita siitä, että joku on kuollut, ja pukeutua vaaleanpunaiseen.