Millaisia kokemuksia teillä on työnarkomaaneista.

HK eli jelena kipper on työnarkomaani tällä vauviksella. Ja muutenkin, valehtemisessa. 

Ex-puoliso oli työnarkomaani ja hänellä oli adhd. Lähes jatkuvasti töissä, haali kaikki mahdolliset ylityöt ja sairaslomasijaisuudet. Perhe ja lapset eivät kiinnostaneet. Vapaapäivinään vei lapset päivähoitoon kokopäiväisesti jotta sai tuhertaa omia projektejaan. Minulle työkaverini kettuilivat siitä kun mies vie lapsia hoitoon vaikka on vapailla. Minun syynihän se toki oli. Ja se oli nimenomaan mies kumpi enemmän lapsia halusi. Mies otti kaikenmaailman luottamustehtäviä ja harrastustoimintaa ja vaikka mitä ja lisäksi sitten puuhasteli noita projektejaan joista minulle tuli sitten lisätyötä kun siivoilin ja korjailin hänen jälkiään. Pakko oli tämä tehdä jotta koti olisi turvallinen lapsille hänen haistapas*a projektien jälkeen. Jatkuvasti oli pakko olla liikkeessä, ei pystynyt telkkariakaan katsomaan paikallaa, koko ajan piti pyöriä ja möyriä tuolilla, heilutella jatkoja jne. Omasta mielestään hän sai paljon aikaan ja oli hyvinkin puuhakas, mutta se puuhakkuus aiheutti muille lisätyötä jota hän ei nähnyt.

Exä oli opettaja, ja tykkäsi työstään kovasti. Mutta minua vitutti, kun hän teki mieluummin oppilailleen jotain jänniä lisätehtäviä kuin vietti aikaansa minun kanssani. Erottiin sitten, ja nyt saa sitten tehdä niitä ihan rauhassa. 

Työnarkomaani eli vain työlleen, perhe oli haittatekijä josta ei kuitenkaan halunnut luopua. Teki paljon yövuoroja, eli tuli kotiin klo 7 jälkeen, nukkui klo 15 saakka, lähti harrastamaan, tuli kotiin ja kävi nukkumaan pariksi tunniksi ennen töihinlähtöä. Nukkui juuri kun oli lasten iltatoimien aika ja jos ei saanut nukuttua, kävi huutamassa ja haukkumassa. Päivät hän sai nukuttua kun muu perhe oli poissa. Oli tosi kuormittavaa elää tuollaisen kanssa. Hän oli käytännössä viikon ajan irti perheestä. Ennen yövuoroja hän valvoi kotona edellisen yön ja piti muita hereillä mekastuksellaan. Harrastusten paljouden perusteli sillä että hän ei muuten jaksa käydä töissä. Muiden jaksamisella ei sitten ollut hänelle mitään väliä. Äärimmäisen itsekäs ihminen ja kaikenlisäksi pihi rahoistaan, vaikka meidän muiden kustannuksella teki työtään. Ei "ehtinyt" tehdä kotitöitäkään.

Olen entinen työnarkomaani. Tuo aloittajan kuvailema tyyppi ei ole. Työnarkomaani tekee, tekee, ja tekee. Työn tekeminen on se elämän pääsisältö, ja siitä saatava nautinto. Yhden työn kun saa valmiiksi siitä saa hetken ilon, ja seuraavaan heti kiinni. Toki se stressaa, sitä kiroaa, ja se väsyttää mutta lopettamaankaan ei pysty. Aivan kuten alkoholisti tai narkomaani, tässä sen tyydytyksen saa siitä työstä.

Nyt jälkeenpäin kun muistelen en käsitä miten ja miksi, ja miten pitkiä työpäiviä olen tehnyt. Kävin niin ylikierroksilla jatkuvasti, etten pystynyt illalla (tai aamulla jos olin ollut yölläkin töissä) nukahtamaan ilman nukahtamislääkettä. 

Vierailija kirjoitti:

Olen entinen työnarkomaani. Tuo aloittajan kuvailema tyyppi ei ole. Työnarkomaani tekee, tekee, ja tekee. Työn tekeminen on se elämän pääsisältö, ja siitä saatava nautinto. Yhden työn kun saa valmiiksi siitä saa hetken ilon, ja seuraavaan heti kiinni. Toki se stressaa, sitä kiroaa, ja se väsyttää mutta lopettamaankaan ei pysty. Aivan kuten alkoholisti tai narkomaani, tässä sen tyydytyksen saa siitä työstä.

Nyt jälkeenpäin kun muistelen en käsitä miten ja miksi, ja miten pitkiä työpäiviä olen tehnyt. Kävin niin ylikierroksilla jatkuvasti, etten pystynyt illalla (tai aamulla jos olin ollut yölläkin töissä) nukahtamaan ilman nukahtamislääkettä. 

Miksi kutsuisit aloituksen henkilöä. Olisiko työnjohtaja syndrooma.

Tiedän tyypin. Nyt eläkkeellä hyppii turhautuneena seinille. Työ on ollut ainoa asia elämässä ja se ainoa juttu, "mikä kiinnostaa edes". Ei ole oikein itseensä ihmisenä ehtinyt tutustua, eikä oikein nyt tiedä mikä harrastus tai tekeminen kiinnostaisi että saisi ns. purettua "energiaa". Murjottaa ja kuormittaa muita. Ramppaa jatkuvasti muiden luona ja haluaa "viihdytystä". On vähän kuin pikkulapsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen entinen työnarkomaani. Tuo aloittajan kuvailema tyyppi ei ole. Työnarkomaani tekee, tekee, ja tekee. Työn tekeminen on se elämän pääsisältö, ja siitä saatava nautinto. Yhden työn kun saa valmiiksi siitä saa hetken ilon, ja seuraavaan heti kiinni. Toki se stressaa, sitä kiroaa, ja se väsyttää mutta lopettamaankaan ei pysty. Aivan kuten alkoholisti tai narkomaani, tässä sen tyydytyksen saa siitä työstä.

Nyt jälkeenpäin kun muistelen en käsitä miten ja miksi, ja miten pitkiä työpäiviä olen tehnyt. Kävin niin ylikierroksilla jatkuvasti, etten pystynyt illalla (tai aamulla jos olin ollut yölläkin töissä) nukahtamaan ilman nukahtamislääkettä. 

Miksi kutsuisit aloituksen henkilöä. Olisiko työnjohtaja syndrooma.

Ei välttämättä mikään syndrooma vaan se eläkkeelle jääminen. Työ on aiemmin tuonut päiviin järjestyksen, aikataulut, ja sisältöä. Kun se kaikki otetaan pois moni menee raiteiltaan. Yhtäkkiä onkin paljon pelkkää aikaa, ja olisi aikaa toteuttaa ne suunnitelmat mitä teki silloin kun oli töissä ja ajatteli että "olisipa aikaa tehdä tuota ja tätä." Eläkkeelle jääminen on iso muutos elämässä sellaiselle jolla on ollut vakituinen työpaikka. Jotkut jopa kuolevat ensimmäisen kahden vuoden sisällä.