Onko muita täysin perheettömiä?

Mä olen joskus ollut aiemmin käytännössä perheetön. Kyllä mun joistakin ystävistäni tuli mulle käytännössä kuin perhettä. Mutta eihän se tietty sama ole. Mä itse aloin (terpaeutin avulla) miettimään mitä haluan elämältäni ja mulle kirkastui että haluan perheen. No, mä tein oikeasti siitä itselleni tavoitteen joka onkin nyt toteutunut.



Eihän kaikki halua edes mitään perhettä, mutta mieti miten haluat elämäsi elää jotta olisit onnellinen.

Jos sinulla vielä ikää riittää, niin voisit harkita adoptiota saadaksesi perheen.



Joskus elämä saattaa yllättää kypsälläkin iällä, ehkä tapaat elämäsi miehen, jolla on perhettä ja sukua myös sinulle jakaa.

En koskaan voinut kuvitellakaan parikymppisenä, että elämä voisi mennä näin, ettei minusta koskaan tulisi äitiä, perheenäitiä. Sitten se elämä ei vaan koskaan alkanutkaan ja nyt ollaan tässä. Täysin hukassa.



Olen reippaasti yli 40v, olin myös jo silloin yli 40v tullessani raskaaksi ensimmäistä kertaa elämässäni.



Uusi adoptiolaki taannoin teki asioista vieläkin pitkällisempiä ja hankalampia, en lähde, enkä oikein enää voikaan lähteä sille tielle.



Vanhempani saivat minut hieman myöhemmällä iällä ja he kumpainenkin sattuivat olemaan omien vanhempiensa myöskin myöhemmällä iällä saadut kuopukset ikäerojen olleen valtavat vanhempiin sisaruksiin. Tästä johtuu isovanhempien puute elämässäni. En ole koskaan kokenut "mummolaa".

jos olet Helsingin seudulta, kun itse olen sieltäpäin ja nelikymppinen myös. Minulla on kyllä sukulaisia, mutta olen sinkku ja lapseton, joten varsinaisesti omaa perhettä ei ole.

Se teki minut surulliseksi mutta toisaalta sai myös ajattelemaan..



En aio valehdella vaan sanon suoraan, että pelottaisi minuakin olla noin yksin kuin sinä olet, ilman perhettä, sukua..MUTTA



Vaikutat erittäin vahvalta, ajattelevalta, ymmärtäväiseltä, mukautuvaiselta ja jotenkin myös tyytyväiseltä ihmiseltä. Se jos mikä on vahvuus nykyajan maailmassa.

Lisäksi mitä kirjoituksestasi ajattelin: Olet mielettömän hyvä kirjoittamaan: jo tuo lyhyehkö aloituksesi kertoi selvästi sen että osaat kirjoittaa!!



Voisitko ajatella kirjoittavasi enemmänkin? Siinä saattaisi olla vahvuutesi mielestäni. Tämä ei siis ollut vastaus perheettömyyteen, mutta ehkä pieni vinkki vahvuuteesi =))

Voisitko löytää uusia pysyviä ihmissuhteita esim



- tukiperheenä

- sijoitetun lapsen huoltajana

- Ystävätoiminnasta

- Lapsiperheen "kummina"



Voisin kuvitella että esim tukiperheeksi lähtemällä voisit löytää apua tarvitsevan perheen joka tarvitsisi sinua ja jos kemiat ym sopisi voisit olla heidän "perhettään".



Meidän perheessä kävi viimeviikonloppuna yksi kaverini "perheterapiassa" omien sanojensa mukaan. Elelee sinkkuna ja kävi meillä nauttimassa lapsiperheen arjesta ja autteli samalla. Kiva meille ja toivottavasti myös tälle sinkulle.

Olet vapaa. Ei pakollisia sukuloimisia.

Ystäväni ei periaatteessa ole täysin perheetön, mutta käytännössä kyllä nykyään.

Hän syntyi alkoholisti äidille, eli isänsä kanssa lapsuutensa. erinäisistä syistä tilanne on nykyään se, ettei ole isänsä, sisarpuoliensa, isovanhempien taikka muiden sukulaisten kanssa tekemisissä. Syinä on mm raiskaukset/hyväksikäyttö, väkivalta.. Se ihminen jos kuka, on saanut PASKAN suvun/perheen. oikein irvikuva kyseisistä asioista.

Ystäväni elää 500km päässä "perheestään" ja omien sanojensa mukaan ei kaipaa ketään ja on tyytyväinen ilman perhettään. On työssäkäyvä ja toimeentuleva, mutta perheen perustaminen on kirosana hänelle, ymmärrän kyllä, mutta luulisi ihmisen kaipaavan toisia. On hänellä paljon kavereita, mutta on perhe aina se jokin, se ykkönen. Miessuhteet repaleisia, mitä en ihmettele vuosien hyväksikäytön jälkeen, mutta hankala elämä tulee olemaan jos antaa menneisyyden hallita loppu elämää.

Ei, en ole Helsingin seudulta. Asun pienellä paikkakunnalla Keski-Suomessa. Haaveiletko sinä, viitonen, omasta perheestä? Käytkö paljon ulkona?



Voih, kiitos kovasti, kahdeksikko! :) Sanoistasi tuli hyvä mieli ja kuule, ei sinun surulliseksi tarvinnut tulla. Hieman yllätyinkin mainitessasi kirjoitustaidon vahvuutenani. Tekstejäni on tosiaan kehuttu, ystävät, kaverit sekä opiskeluaikojen opettajat. Ilmaisen itseäni paremmin kirjoittamalla, ja kyllä, mietin ja ajattelen paljon. Olen pitkään jo pyöritellyt mielessäni kirjan juonta. Minullahan pitäisi olla aikaa kirjoittaa, kun ei ole lapsia hälisemässä ympärillä eikä parisuhdetta vaalittavana... ;)



Hyviä vinkkejä, kiitos ysi! Tukiperhe? Hmm, voiko tällainen sinkkukin toimia tukiperheenä tai pikemminkin tukihenkilönä? Entä tuo kummijuttu? Miten sellaiseen pääsisi mukaan suomalaiselle lapselle?



Ap