Erityislasten vanhemmat

mutta tietysti monet niistä vaativat vähän selittämistä ja erityistermien avaamista.



Lapsi on myös aina ollut mukana loppupalavereissa, joissa diagnoosi ja lausunnot on käsitelty suullisesti. Meille sanottiin jo ensimmäisten tutkimusten yhteydessä, että on lapsen perusoikeus, ihmisoikeus suorastaan, saada tietää, mitä hänestä on tutkittu ja mihin tulokseen on tultu. Ja kyllähän se näin onkin. Jos ihmiseltä salaillaan tämmöistä tietoa, niin miten hän voi oppia luottamaan terveydenhoitojärjestelmään - ja erityislapsi tulee kuitenkin tarvitsemaan luottamuksellista hoitosuhdetta vielä pitkään.

mutta ajattelisin, ettei tuollaisia aikuisten luettavaksi tarkoitettuja papereita kannata antaa lapsen käsiin. 15-16 -vuotiaalle ehkä aikaisintaan, mutta silloinkin niin, että itse istuisi vieressä ja voisi jutella heti, jos tulee jotain ihmeteltävää. Noissa lausunnoissa ja muissa voi olla kaikenlaisia sanankäänteitä ja lapsuksia, joita nuori mieli ei vielä ymmärrä ja saattaa jäädä ihan vääriä käsityksiä. Siis tyyliin että paperissa lukee että "lapsi on kömpelö ja epäsosiaalinen", ei kasvava lapsi ehkä ymmärrä, että ko. paperit koskevat mennyttä aikaa ja että nuo ovat vain tiivistelmiä, havaintoja, eivätkä tarkoita sitä että lapsi on jotenkin huono. Kannattaa ehkä olla aika tarkkana.

että totta kai lapsen kuuluu saada tietoa häntä koskevista asioista ja nimenomaan palavereissa voidaan selittää asiat sopivilla sanoilla ja niin, että lapsi ymmärtää. Sen sijaan noita diagnoosipapereita sun muita ei ole kirjoitettu lapsilukijaa ajatellen.

Minusta hänen ei tarvitse tässä vaiheessa yksityiskohtaisesti tietää, mitä ongelmia muut hänessä näkevät. Jos isompana itse pyytää nähdä ne paperit, niin annan - mutta en tyrkytä.



Toki diagnoosin hän on tiennyt alusta alkaen, sai dg:n jo alle neljävuotiaana. Olemme olleet sopeutumisvalmennuksessa ja lukeneet yhdessä alan kirjallisuutta.

Minusta hänen ei tarvitse tässä vaiheessa yksityiskohtaisesti tietää, mitä ongelmia muut hänessä näkevät.

tätä ihan jokapäiväisesä arjessaan. Huomaa taatusti. Ja se vasta syökin itsetuntoa, kun huomaa että muut näkevät ongelmia, mutta niitä hyssytellään eikä nimetä ja puhuta ääneen ja sillä tavalla oteta haltuun.

ikatajuisesti heti alusta alkaen mista on kysymys, ja niin olemme tehneet oman pitka-aikaissairaan 2-vuotiaan kanssa. Tietenkaan han ei osaa lukea tai ymmarra aikuisten termeja, mutta kylla hanen yhteistyokykyynsa sairaalan toimenpiteissa on vaikuttanut ainoastaan positiivisesti se, etta han ymmartaa, miksi niita tehdaan. Samalla filosofialla menisin isommankin kanssa, eli jos osaa lukea niin toki saa lukea (halutessaan, pakko ei tietenkaan ole) ja autetaan ymmartamaan vaikeaa terminologiaa jne. Tietysti jos on kyse esim. psykiatrisesta diagnoosista, voi olla etta asiaa taytyy miettia muiltakin kannoilta, mutta paasaantoisesti ajattelen noin.

Minusta hänen ei tarvitse tässä vaiheessa yksityiskohtaisesti tietää, mitä ongelmia muut hänessä näkevät.

tätä ihan jokapäiväisesä arjessaan. Huomaa taatusti. Ja se vasta syökin itsetuntoa, kun huomaa että muut näkevät ongelmia, mutta niitä hyssytellään eikä nimetä ja puhuta ääneen ja sillä tavalla oteta haltuun.

Minä en sanonut, etteikö lapsi tietenkin tietäisi ongelmiaan. Olemme puhuneet niistä yleisellä tasolla (sova, alan kirjallisuus) JA hänen kohdallaan.

Mutta silti on eri asia nähdä diagnoosipaperit, joissa inhorealistisesti korostetaan VAIN niitä ongelmia - onhan ne paperit laadittu pitkälti sen pohjalta, että niiden avulla haetaan vammaistukia, terapiaa ja kouluun tukitoimia.

Enkä todellakaan välitä tyrkyttää niitä lapselle - saa lukea, kun haluaa.

Jos on kyse esimerkiksi jalkojen toiminnasta, ei kouluikäistä tietenkään haittaa lukea paperista, että "vasen polvi ei toimi kunnolla". Kyllähän sen lapsikin tajuaa, eikä paperissa lue mitään sen kummempaa. Sen sijaan käyttäytymiseen, mielialaan jne. liittyvä teksti voi olla vähän liian rankkaa luettavaa pikkulapselle. Se, että polvi on sökö on lapselle ihan ok ja asian voi töräyttää noin suoraan, mutta jos lapsella on esim. ongelmia käyttäytymisen kanssa, on minusta aika kettumaista laittaa pieni lapsi lukemaan diagnoositekstiä, joka ei tosiaankaan lukemalla avaudu lapselle.



Mietin tätä asiaa siltä kantilta, että läheiseni sairastui mielenterveydeltään. Hän jäi jotenkin kiinni diagnoosiin, ei päässyt yli siitä mitä papereissa luki ja alkoi vähitellen kuitata kaikkea käyttäytymistään sillä, että "mulla on kato diagnoosi". Jos lapselle vain antaa paperin, jossa lukee että "olet tyhmä, kiusaat kavereita ja oot huono koulussa", niin kyllähän sitä helposti uskoo olevansa juuri sellainen. Sen sijaan jos paperin laittaa pois ja kertoo lapselle, että "sinulla voi olla välillä vähän vaikeata koulussa, mutta me kyllä autamme sinua ja olet tosi hyvä kaveri Kimmo-Leenalle", niin lapsi ajattelee asiaa ihan eri kulmalta.

Jos on kyse esimerkiksi jalkojen toiminnasta, ei kouluikäistä tietenkään haittaa lukea paperista, että "vasen polvi ei toimi kunnolla". Kyllähän sen lapsikin tajuaa, eikä paperissa lue mitään sen kummempaa. Sen sijaan käyttäytymiseen, mielialaan jne. liittyvä teksti voi olla vähän liian rankkaa luettavaa pikkulapselle. Se, että polvi on sökö on lapselle ihan ok ja asian voi töräyttää noin suoraan, mutta jos lapsella on esim. ongelmia käyttäytymisen kanssa, on minusta aika kettumaista laittaa pieni lapsi lukemaan diagnoositekstiä, joka ei tosiaankaan lukemalla avaudu lapselle. Mietin tätä asiaa siltä kantilta, että läheiseni sairastui mielenterveydeltään. Hän jäi jotenkin kiinni diagnoosiin, ei päässyt yli siitä mitä papereissa luki ja alkoi vähitellen kuitata kaikkea käyttäytymistään sillä, että "mulla on kato diagnoosi". Jos lapselle vain antaa paperin, jossa lukee että "olet tyhmä, kiusaat kavereita ja oot huono koulussa", niin kyllähän sitä helposti uskoo olevansa juuri sellainen. Sen sijaan jos paperin laittaa pois ja kertoo lapselle, että "sinulla voi olla välillä vähän vaikeata koulussa, mutta me kyllä autamme sinua ja olet tosi hyvä kaveri Kimmo-Leenalle", niin lapsi ajattelee asiaa ihan eri kulmalta.

ma luulen etta toi aloituksen "erityislapsi" hamaa tassa, koska se on niin yleistava termi. Kaikki "erityiset" eivat ole psykiatrisilla diagnooseilla vaikka erityisyys kaytokseen saattaa siltikin vaikuttaa. Eli osa puhuu tassa ketjussa aidasta ja osa aidan seipaista...

paperin, jossa lukee että "olet tyhmä, kiusaat kavereita ja oot huono koulussa",

mutta ei ne diagnoosipaperit tätä tyyliä todellakaan ole.

juurikin ikätasoisesti ne asiat mitä on tutkimuksissa ja yhteisissä palavereissa lapsen läsnäollessa tullut ilmi.

Diagnoosipapereita ei tosiaan ole tarkoitettu pikkulasten luettavaksi, teini-ikäisten kanssa asioita voi jo käydä läpi, jos tarvetta on.

Mutta paperithan on tosiaan tarkoitettu lapsen huoltajalle, ei lapselle.



Meillä on kaksi erityislasta ja kyllä ne aika raakaa tekstiä välillä on niissä papereissa vaikka osin onkin terminologiaa. Nyt aikuisiällä lukevat omat paperinsa itse ja selitämme edelleenkin, jos jää jotain epäselvää. Lapsillamme on mm. aspergerin oireyhtymä.

ma luulen etta toi aloituksen "erityislapsi" hamaa tassa, koska se on niin yleistava termi. Kaikki "erityiset" eivat ole psykiatrisilla diagnooseilla vaikka erityisyys kaytokseen saattaa siltikin vaikuttaa. Eli osa puhuu tassa ketjussa aidasta ja osa aidan seipaista...

Minulle ainakin "erityislapsi" tarkoittaa pitkälti sellaisia lapsia, joilla on tuen tarvetta esim. sosiaalisella puolella, tunne-elämän alueella tai on muuten sellaisia ongelmia (esim. tietty oppimisvaikeus), jotka helposti heijastuvat myös käyttäytymiseen tai ryhmässä pärjäämiseen. Ehkä tässä sitten puhutaan hieman ristiin. :)