Petteri Orpon uho päättyi nolosti.
Orpo sanoi eduskunnassa viime perjantaina, että kun Suomi on aiemmin osoittanut taloudellisuutta solidaarisuutta eteläiselle Euroopalle, nyt on muun Euroopan aika osoittaa solidaarisuutta Suomelle ja muille rajamaille droonimuurin rakentamisessa.
Kapuloita rattaisiin heitti Italian laitaoikeistolainen pääministeri Giorgia Meloni, joka vaati droonimuuria myös EU:n etelärajalle. Hänen mukaansa vain itärajaan keskittyminen on virhe.
Melonin lisäksi Espanjan pääministeri Pedro Sánchez ja Ranskan presidentti Emmanuel Macron suhtautuivat itärajan droonimuuriin epäillen. Saksan puolustusministeri Boris Pistorius on jo tyrmännyt ajatuksen droonimuurista, kertoo Politico.
Jos Ranska ja Saksa eivät innostu droonimuurista, voidaan EU:n itälaidalla alkaa hautailemaan haaveita asiasta. Käytännössä komission esitysten eteneminen vaatii suurimpien EU-maiden mukanaoloa.
Kommentit (24)
Yllättyneet?! Suomi maksaa ihan kaikesta kovimman hinnnan ja Ukrainan sota löi ison loven talouteen. Kuitenkaan EU:sta ei heru tukea ja Natokin maksaa moninkertaisesti enemmän kuin 2023 esitettiin, kun Biden oli presidenttinä. Kaikki mustat joutsenet laskeutuivat sen jälkeen Suomen päälle!
Lapanen paukutti henkseleitä. Kohta oli lakki kourassa vielä pyytämässä Riikalta anteeksi ynähdystään rasismikohusta.
Suomen asehankinnat ja muut puolustusmenot tietenkin maksavat enemmän Ukrainan sodan vuoksi, kun asetehtaat käyvät kuumina.
Noloa on vain punikkien räksyttäminen kaikesta, mitä pääministeri tekee.
Petteri ei osaa tätä EU-peliä, pelkkä patsastelu hymy korvissa yhteiskuvissa ei auta, pitää osata puhutella näitä päätäjiä kahdenkeskisissä tapaamisissa.
Suomessa tulee yllätyksenä, että naton oikea funktio onkin suojella euroopan herrakansoja, erityisesti saksaa, ranskaa sekä englantia ja suomi, baltia ja itäeuroopan maat ovat vain niiden puskurivyöhykkeitä.
Vierailija kirjoitti:
Noloa on vain punikkien räksyttäminen kaikesta, mitä pääministeri tekee.
Tule sinäkin jo 2000luvulle sieltä lahtarien juoksuhaudasta, etkö huomaa että olet siellä yksin?
Petteri vain on niin lällykkä. Se todellakin toivoo, se todellakin uskoo, että nyt on kaikki ongelmat poissa, mutta ei siinä ole miestä tekemään yhtään mitään.
Kun vertaa Sanna Mariniin, joka oli ja on terästä ja mm. vei meidät NATOon sen historian nopeimmalla aikataululla koska kansa niin halusi, alkaa melkein säälittää pieni taikinainen, tahdoton ja voimaton Petteri. Vain melkein, koska onhan hän nyt paljastunut fasistiksi itsekin hyväksyessään persujen ja KD.n vihapuheet.
Vierailija kirjoitti:
Petteri antaa, mutta Petteri ei saa.
Mitä Petteri ikinä on kellekään antanut, paitsi siittiöitä? Veikkaan että se on ollut yhtä vetelää ja nihkeää kuin Petterin oleminen muutenkin. Petteri vain on kokoaan pienempi mies.
Vierailija kirjoitti:
Yllättyneet?! Suomi maksaa ihan kaikesta kovimman hinnnan ja Ukrainan sota löi ison loven talouteen. Kuitenkaan EU:sta ei heru tukea ja Natokin maksaa moninkertaisesti enemmän kuin 2023 esitettiin, kun Biden oli presidenttinä. Kaikki mustat joutsenet laskeutuivat sen jälkeen Suomen päälle!
2023 Suomen päälle laskeutui Petteri Orpon läski perse. Siinä on kyllä historiamme saamattomin ja heikoin pääministeri.
Tuo italian paskamaa v*tuttaa. Maksettiin niiden energiaremontit ja ovat silti kiittämättömiä mulkeroita. Oikeastiko joku ajatteli että nämä maat tulisivat meidän avuksi sodassa?
Oli tyhmää liittyä natoon. Puolueettomana olimme turvassa toisin kuin nyt.
Petteri Orpolla ei ole minkään näköistä arvovaltaa tai karismaa. Pieni räkyttävä mies. Jos ei räkytä, niin on kuin joku ujo maalaispoika markkinoilla.
No, onneksi Petku Orpo ei kykene tuntemaan noloutta. Se on koulittu poliitikoista pois jo alkukarsinnoissa nuorisojärjestöissä. Miten muuten he kykenisivät elämään päätöstensä kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Petteri antaa, mutta Petteri ei saa.
Mitä Petteri ikinä on kellekään antanut, paitsi siittiöitä? Veikkaan että se on ollut yhtä vetelää ja nihkeää kuin Petterin oleminen muutenkin. Petteri vain on kokoaan pienempi mies.
Petteri jakaa kavereilleen yhteiskunnan rahoja. Saahan se itse sitten kivoja saunailtoja ja kaljaa.
Jatkaa Marinin viitoittamalla tiellä.
Vierailija kirjoitti:
Noloa on vain punikkien räksyttäminen kaikesta, mitä pääministeri tekee.
Eikö persun pienet aivot kestä totuutta? Loistavasti menee koska Purra saa saksia kaikilta, myös sinulta ja lapioida rikkaimmalle 2%:lle lisää rahaa. Tiäks, sä oot tyhmempi kuin saatoin persuista kuvitellakaan. Kehitysvammaisen tasolla.
Vierailija kirjoitti:
Petteri ei osaa tätä EU-peliä, pelkkä patsastelu hymy korvissa yhteiskuvissa ei auta, pitää osata puhutella näitä päätäjiä kahdenkeskisissä tapaamisissa.
PItää ensinnäkin olla johtajuus hallussa (ei ole) ja toiseksi pitää osata faktat (ei osaa). Petteriltähän lipsahtelee valeita kyselytunnilla. Väitti esim, että vanhustenhoitoon on osoitettu 800 miljoonaa lisää rahaa. No ei ollut, vaan oli otettu sieltä entisiäkin pois 50 miljoonaa. Pääministeri, jolta pääsee tällaisia asiavirheitä (valeita), olisi potkittu pellolle minkä tahansa aikaisemman eduskunnan toimesta.
Vierailija kirjoitti:
Tuo italian paskamaa v*tuttaa. Maksettiin niiden energiaremontit ja ovat silti kiittämättömiä mulkeroita. Oikeastiko joku ajatteli että nämä maat tulisivat meidän avuksi sodassa?
Terkut venäjälle! Kyllä, myös Italia kuuluu NATOon, vaikkei sen varsinainen mahtimaa olekaan natsipääministeri Melonin johtaessa. Siltikin sen kansantalous on suurempi kuin Venäjän :DDD
No, onhan se aika säälittävää tapaus.
Oikeasti odotti noilta rusinat pullasta-mailta jotain solidaarisuutta?