Koska alkaa sujua?
meillä uusperhearkea takana nyt pari vuotta. Tuntuu että vaikeammaksi vain menee... perheeseen kuuluu siis meidän vanhempien lisäksi miehen poika joka meillä vuoroviikkosysteemillä sekä yhteinen lapsemme, vuoden ikäinen. Vuoroviikkoilu tuntuu kovin raskaalta. Tuntuu kuin perhe eläisi jatkuvaa muutostilaa, kun toinen lapsi kulkee kahden kotinsa välillä. Tuntuisi helpommalta jos lapsi olisi meillä kokoajan tai sitten paljon vähemmän. Lapsi on äitinsä luona ainokainen, saa äidin jakamattoman huomion. Paljon vapaa-ajan aktiviteettejä, aktiivista elämää. Meillä taas rauhallisempaa kotielämää ja huomiota varmasti ei saa yhtä jakamattomasti, kun meillä kumminkin poppoota enemmän. Tuntuu että lapsi tylsistyy meillä, ei osaa tehdä mitään itsekseen, kyselee kokoajan koska äiti hakee jne jne. :-( emme ole halunneet mennä siihen, että isä juoksuttaa lasta kokoajan paikasta toiseen vaan että eletään koko perheen ehdoilla.
Pelkään, että lapsi ei koe meidän kotiamme kodikseen. Äidin kaipaaminen varmasti luonnollista, mutta se on aika hallitsevaa. Pienikin vastoinkäyminen >> lapsi lähdössä äidilleen. Äidin luona kuulemma vastaavaa isän ikävää ei ole.
mistä ihmeestä apua tilanteeseen? tiedän kyllä että uusperheen ensimmäiset vuodet ovat usein rankkoja, mutta kun tuntuu että vaikeammaksi vain menee! itse yritän kovasti kohdella miehen poikaa kuin omaani, mutta tuntuu että olen kokoajan suurennuslasin alla ja paineet ovat kovat. Se heijastaa väkisinkin käytökseeni enkä välillä vaan jaksa olla miellyttävä kellekään perheen jäsenelle ja sitten on taas paha olla.
Tekstini on varmaan hyvin sekavaa, mutta kertokaa nyt joku mikä neuvoksi... kai tässä vaan kaipaa rohkaisua tai jotain. Epätoivo hiipii mieleen...
Minni
Kommentit (3)
Miksi tällaiseen ratkaisuun on päädytty, tuntuisiko vaikealta muuttaa käytäntöä?
minulle tuli myös ekana mieleen että miksi pitää pitää viikko viikko systeemiä jos se tuntuu koko perheessä stressaavalta muutokselta. Itse en suostuisi vaihtamaan kotia koko ajan, sen takia en sitä edellytä lapsiltanikaan. Suosittelisin harkitsemaan jommankumman luona asumista nykyisen järjestelyn sijaan. ainakin omalla kohdalla olen huomannut, että vaikeimpia asioita lapsilleni ovat kotien erilaiset säännöt ja käytännöt, niitä ollaan 5v pojan kanssa puitu ja paljon. toinen asia on koti hänen mielestään meidän koti on koti ja isin kotona vaan käydään. Hänelle oli todella tärkeää että on yksi pysyvä koti jossa asutaan sekä se että isin kotona vaan käydään. (isi toivoi että lapset olisivat sanoneet hänen kotiaan omaksi kodikseen) lapset eivät tähän suostuneet ja olivat ahdistuneita asiasta.
meillä on ollut uus perhe kasassa 1,5v ja ainakin yli puoli vuotta se on toiminut meidän osalta hyvin, lapset ovat sopeutuneet yms. meillä on 1 yhteinen alle vuoden ikäinen lapsi ja 5 ja 4v lapset edellisestä liitosta, he käyvät isin luona joka toinen viikonloppu + joka toinen maanantai aamu isi tapaa heitä pari tuntia.
usein lapsen oloon ja olemiseen vaikuttaa ikä mitä vanhempi lapsi sen tärkeämpiä kaverit, harrastukset yms. ovat. myöskin sosiaalisuudella yms. on vaikutusta.
tsemppiä teille ja toivottavasti saatte asian ratkaistua johonkin suuntaan jos asia stressaa sinua se oletettavasti stressaa myös lasta vaikkei hän sitä osaisi vielä tuoda selvästi esille .miettikää omalta kannalta paras ratkaisu.
murmeliitta
Meillä on uusperhe, johon kuuluu miehen 6 ja 8v lapset, minun 7v lapsi ja yhteinen 1v lapsi. Meillä on yhteistä aikaa perheenä takana reilut 2,5 vuotta. Meillä on mennyt koko ajan hyvin ja nykyään olemme mielestäni ihan normaali perhe. Meillä asiaa on tietysti auttanut se, että lapset ovat niin saman ikäisiä ja toisaalta riittävän vanhoja, ettei mitään mustasukkaisuus-reaktioita pienimpään nähden ole syntynyt. Päinvastoin nuorin on kaikkien lemmikki.
Miehen lapset ovat meillä joka toinen viikko, mutta vähän lyhennettyä viikkoa, kun meiltä on vähän pitkä matka heidän kouluun ja eskariin. Oma lapseni on meillä paria vkl ja kahta arki-iltaa lukuunottamatta.
Olemme järjestäneet niin, että lapset ovat meillä aina samaan aikaan viikonloppuisin, jotta meistä todella syntyisi perhe.
Kun en tiedä minkä ikäinen miehesi lapsi on, niin vaikea antaa täsmävinkkejä. Kuullostaa kuitenkin siltä, että hän on vähintään leikki-ikäinen. Tuon ikäinen kaipaa kavereita ja hänellä on tylsää eniten siksi, ettei ole leikkikaveria. Tähän tehtävään eivät vanhemmat voi täyspäiväisesti ruveta, eikä tarvitsekaan.. eli kartoittakaa lähinaapurusto ja mahdolliset kaverit, tutustuttakaa toisiinsa jne. Luulen, että se on paras apu teidän pulmaan. Pienimmästä ei vielä ole oikein kaveriksi ja ehkä poika on liian pieni, että tykkäisi hoivata pikkusisarusta. Ja toisaalta jotkut lapset ovat hyvin paljon äidissään kiinni. Näin oli ainakin minun lapseni kanssa, kun hän oli vähän nuorempi.
Olisiko näistä apua..