pitkät purjehdukset
Täällä oli aiemmin kirjoitus, jossa keski-ikäinen nainen kertoi olleensa miehensä ja kolmen miehen kanssa purjehtimassa Atlantin yli. Tuulet olivat haastavat pitkine tyynine kausineen, ja matkateko oli verkkaista.
Nainen oli purkanut miehensä esityksestä, ilmeisesti miehensä, muidenkin paineita ja olivat päässeet perille ilman sen kummempaa konfliktia.
Kuinkahan yleistä tuollainen on?
Kommentit (17)
Pitkillä purjehduksilla on tärkeää, että miehistön jäsenet saavat vuoroillaan nukuttua hetken. Mikään ei auta nukahtamaan paremmin kuin kassit tyhjentävä suihinotto, ja sen takia olisi enemmän kuin tärkeää, että nainen hoitaisi jokaisen miehen ennen heidän lepovuoroaan. 5 - 15min imuttelun pitäisi olla riittävä jos nainen on taitava. Ja pitkällä purjehduksella kyllä oppii, jos ei sitä ennen osannut.
Siteeraan arvostettua valtiomiestä: Nussittuna nukkuisit sikeästi.
Jos kansanedustaja arvostaa vaginapenetraatiota niin samaa mieltä olen silloin itsekin.
Naisilla on vagina nussimista varten.
Suuhun voi penistä ottaa jokainen.
Muuten; kassit eivät tyhjene ejakulaatiossa. Eivätkä ne myöskään täyty missään vaiheessa.
Tuo aikaisempi kirjoitus oli aivan ok fantasia. Jos olisi oikeasti oltu pitkällä purjehduksella, niin moni asia tarinassa olisi kirjoitettu ja kuvailtu eri tavalla.
Ei seksiaddikti voi lähteä purjehtimaan. Ei edes oman puolison kanssa.
Purjehdusporukkaa kiinnostaa lähinnä ilmastonmuutos ja päästötön matkustusmuoto.
Sellaista purjevenettä ei kyseisessä kisassa ollut mukana! Muuten hyvää runkkaustarinaa.
Mies voi halutessaan, juuri niin, ottaa kullin suuhun itseltään mutta nainen tarvitsee vähintään omat sormet pl. tyynynylkyttäjät.
Aloittaja, mikä on äidinkielesi?
Tämä kohta aloituksessasi särähti kielikorvaani: Nainen oli purkanut miehensä esityksestä
Ei kukaan suomea suvereenisti puhuva kirjoittaisi tai sanoisi noin. Esityksestä?
Tällä olevat kirjoitukset ovat melkein kaikki féminististä manipulaatiota, etenkin ne joissa menopausaalinen vanhusnainen, joka siis on menettänyt libidonsa sekä kykynsä, kertoo olevansa seksuaalisesti aktiivinen ja/tai tavalla tai toisella halventaa taikka alistaa miestä/miestään.
Tuo on oivaltava huomio!
Millaiselle vulvalle sinun nuorekas ja komea liiketalousneron peniksesi erektoituu terhakkaimmin?
Bonus: bodycount (vain vaginapenetraatio) kuluvana tertiaalina?
Pitkillä purjehduksilla on aina kannella tynnyri, jossa on kyljessä reikä.
Sinne sitten jokainen menee vuorollaan. Eikä kukaan tiedä kuka tynnyrissä on. Sinne saa sitten lykkiä rauhassa.
Ei tunnu niin homolta, kun ei tiedä kuka siellä on vastaanottamassa. Aina parempi, jos on myös naisia miehistössä, niin voi huijata, että just nyt siellä sattuu olemaan joku mirkku, eikä Markku.
Tämä on varma tieto.
Vierailija kirjoitti:
Pitkillä purjehduksilla on aina kannella tynnyri, jossa on kyljessä reikä.
Sinne sitten jokainen menee vuorollaan. Eikä kukaan tiedä kuka tynnyrissä on. Sinne saa sitten lykkiä rauhassa.
Ei tunnu niin homolta, kun ei tiedä kuka siellä on vastaanottamassa. Aina parempi, jos on myös naisia miehistössä, niin voi huijata, että just nyt siellä sattuu olemaan joku mirkku, eikä Markku.
Tämä on varma tieto.
Kun reiästä pilistää perseensilmä ei tiedetä onko se Matruusi-Markun vai Mirkun perseensilmä.
Mites ne sun panot eri naisten kanssa 1.8. - 30.9. aikavälillä? Montako varvia purkkarissa / moottoriveneessä? Säälittävintä olisi nussia risteilyaluksella.
Eihän se järvi soutamisesta kulu 😊
Mikäli kippari antaa miehistölleen parastaan, omaa vaimoaan, on miehistö yhteenhitsattu.
Kunpa voisin joskus tehdä saman uroteon omalle miehistölleni, joka koostuu hyvistä ystävistämme vuosikymmenten takaa.
M49
Mites tuon feministi-tutkan omat panemiset; oliko niitä?
Osallistat meidät seksifantasiaasi (tämähän on seksipalsta), se on hyvä se!
Tuo on yleistä varsinkin viivapilluisilla naisilla jotka antavat panettaa itseään miehistön jäsenistä aluksen päällystöön saakka.