HERÄTKÄÄ! Meidän pitää asettua ulkomaalaista halpatyövoimaa vastaan.
Suomen suurimpiin siivousyrityksiin kuuluva SOL pyöritti järjestelmällistä rikollista kynnysrahatoimintaa, jossa ulkomailta Suomeen tuoduilta siivoojilta perittiin maksu työpaikastaan, väittää maanantaina julkaistu uutuuskirja.
Kynnysrahatoimintaa on tapahtunut kirjan mukaan erityisesti Silja Linen ja Viking Linen risteilyalusten siivoamispalveluissa. Toiminta jatkui Solissa kirjan mukaan laajamittaisena noin 2010-luvun alkuvuosilta koronapandemiaan asti.
Suomeen tuotiin tuona aikana satoja siivoojia, jotka joutuivat maksamaan työstään, kirja väittää lähteisiinsä vedoten.
Erityisesti Bangladeshista ja Nepalista tuoduille laivasiivoojille on luvattu jopa kymmenien tuhansien eurojen kynnysrahojen vastineeksi työsopimus, jonka nojalla saa Suomesta oleskeluluvan.
Kommentit (7)
No, hyvä että näistä kirjoitellaan.
Yleisesti ottaen aihe on hankala. koska kommentit täyttyy aina aivokuolleista persu-väestönvaihto rasistimölyäjistä, joka saa koko touhun vaikuttamaan idioottimaiselta ja kritiikin motiivien vaikuttavan ainoastaan puhtaasti rasistisilta, vaikka ihmiskaupan estäminen olis ihan näiden työntekijöidenkin etu
Menkää töihin.Menkää töihin.Huudetaan pää punaisena.
Heräsin jo. Monta kertaa pitää herätä?
Marjanviljelijä Persut taas tilinsä tehneet.Orjatyövoimalla.
Ei ne ole pelkästään suomalaiset jotka riistää ulkomaalaisia! Ne ovat myös saman maan kansalaisia, jotka näitä kynnysrahoja perivät.