Missä vaiheessa seksiä?
Eli missä vaiheessa olette saaneet seksin toimimaan synnytyksen jälkeen? Meillä synnytykestä aikaa nyt 2 kuukautta, ja ei toimi. En tiedä mistä johtuu, mutta vaikka kuinka huvittaisi, ei siltikään paikat kostu ei sitten yhtään, ihan on santapaperia. JA ongelmana myöskin on, että vaikka epparihaava vaikuttaisi ihan hyvin parantuneen, sattuu aivan helvetisti yrittääkään yhdyntää. Kerran olemme onnistuneet sisään asti pääsemään, mutta takaseinämässä tuntuu pahalle. Aivan kuin siellä olisi hemmetin iso arpi tai jotain. Myöskään orgasmit eivät tunnu millekään, kun sellainen on aikaan saatu käsikopelolla. Mietin vain, että tätäkö tämä tulee koko loppuiän olemaan? Ensimmäinen lapsi siis vasta tullut. Pilasiko tuo lapsi nyt sitten seksielämän lopullisesti vai onko tämä normaalia joka menee jossain vaiheessa ohi? Miten muilla?
Kommentit (2)
liukkari? Etkö ole mitään ohjelehtisiä lukenut (äitiyspakkauksen vaikka)? Kuivuus on ihan normaalia ja siihen auttaa aika ja liukastusvoide.
kehiin ja malttia ja varovaisuutta. Etenette sinun tuntemusten mukaan ja kokeilkaa eri asentoja.
Itsellä ei tullut mitään vaurioita ja sahara vaiheen jälkeen ei ongelmia, joten tämän paremmin en osaa auttaa.