Lue keskustelun säännöt.
Miten te muut tavalliset pärjäätte, onko elämää yli nelikymppisenä?
19.09.2025 |
Olen 40+ ja BMI lähes 30, minulla on arpia (sektioarpi ja pari, kolme muuta), ihoni on alkanut veltostua ja käsiin tullut pari maksaläiskää, jalat turvottelevat ja käytän öisin cpap-laitetta, taitaa olla peräpukamiakin ja rinnat riippuvat kohta navassa. Tuntuu ettei minusta ole mihinkään enää, inhoan itseäni. Ihan sama että työelämässä sujuu mukavasti, kun oikeasti haluaisin vain tulisen rakkauselämän ja se on hiipumassa, koska itse inhoan itseäni niin paljon. Puolisoni tuntuu yhä innostuvan, mutta asiaa kuulema auttaisi vielä enemmän jos olisin itsevarmempi. Miten voin olla kun realiteetit on nämä?
Kommentit (22)
Eipä oikeastaan, loppui siihen kun 40 tuli täyteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä luulin, että vain teinit ja nuoret naiset stressaavat koko ajan ulkonäöstään. Elämässä on kuule paljon tärkeämpiäkin asioita.
T: ihan tyytyväinen itseensä ja muhkuroihinsa, N. 65 v, onnellisesti aviossa.
Mene salille. Hanki timmi kroppa,tissit voit korjauttaa.
Vika on korvien välissä.
Tuossa iässä lienee riittävästi hilloa mennä päälääkäriin.
Nimim. 57 ja villi meininki
Olen 70. Tottakai vuodet ennen 40. syntymäpäivääkin olivat ihania, mutta nämä viimeiset 30 vuotta ovat kyllä olleet kaikella tavalla helpompia: lapset itsenäistyneet, kotityö vähentynyt, ei taloudellisia huolia, aikaa ja varaa siis enemmän juuri siihen mitä haluan. Sitten nämä elämän ,,jälkiruoat,, eli lapsenlapset ja eläkkeelle pääsy.
Mummi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oho, ei mulla ole mitään noista paitsi tulinen rakkauselämä. Ei ole pakko mennä alamäkeen vielä tuossa vaiheessa, kannattaa yrittää muuttaa suuntaa. Vielä on vuosia edessä. N50
Ulkoisia ja sisäisiäkin pukamia voi poistaa yksityisellä, jos on rahaa joskus, ehkei kaikilla ole. Ehkä kaikki muut jutut eivät ole niin kauhea juttu. Kaikki saavat ikää, iho-ongelmien vakavuudesta riippuu, pahempia saisi myös korjattua yksityisellä ja osaa ei saa pois. Osa ihmisistä kärsii sappikivistä ellei ole ollut leikkauksessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan hyvin pärjään. Jos joku mies ei tykkää niin voi voi, olkoon tykkäämättä. Ei ne miehet tästä maailmasta lopu, jos sellaisen elämäänsä haluaa.
Itseäni pidän kunnossa ensisijaisesti itseäni varten; hyvät yöunet, liikunnallinen elämäntapa (luovuin mm. autosta ja arkiliikunta lisääntyi), syön terveellisesti mutta herkuttelen myös kun siltä tuntuu. Pukamia tuli jo 15 vuotta sitten synnytyksissä, minkäs niille mahtaa! Ihan yhtä kiinnostuneita miehet on siitä alueesta silti olleet senkin jälkeen 😂 että anna mennä vaan, tuskinpa sun miestäs haittaa sun ulkoiset viat, mut itseään varten sit voi tehdä muutoksia jos siltä tuntuu 😊
Tuossa on paljon asioita mille voit itse tehdä jotain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Live now. Life is short. Time is luck.
Runkoa on hankala muuttaa mutta aina voi ulkokuorta parantaa.
-Aloita mieluinen liikuntaharrastus
-Käy ruokavalio läpi
-Päivitä hiustyyli, meikki ja vaatetus
Kun tuo alkaa puremaan niin paranee fiilis, kun peilissä näyttää kivemmalta ja olo elinvoimaisempi. Saat itseluottamusta ja tunteen, että voit yhä olla seksikäs. Hyvälläö tuurilla ukkokin inspiroituu kun näkee, että nainen panostaa ja se kannustaa sinuakin. Siitä sitten toinen toistaan boostaten eteenpäin :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On tietysti elämää, elän mielestäni parasta aikaa. Olemme akateeminen vela-pariskunta erityisasiantuntijatehtävissä ja elämä on todella nautinnollista. Viihdyn työssäni ja hyvän palkan sekä lapsettomuuden tuomien säästöjen vuoksi voimme elää kivaa elämää. Käymme vähintään kuukausittain hotellilomilla ja kulttuuririennoissa. Minulla on jäsenyys kuntosalilla ja tennisklubilla ja töiden jälkeen on kiva käydä vähän urheilemassa. Usein viikonloppuisin akateemiset ystävämme tulevat iltaa istumaan tai menemme yhdessä ravintolaan.
Ulkonäkö menettelee (kaunis en ole koskaan ollut), ja parisuhteessa menee hyvin. Kaikenlaista pikkukremppaa polvivaivat, nivelet, väsymys etc on alkanut tulla. Kestän ne kyllä, kaikki me vanhetaan. T 45v nainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan hyvin pärjään. Jos joku mies ei tykkää niin voi voi, olkoon tykkäämättä. Ei ne miehet tästä maailmasta lopu, jos sellaisen elämäänsä haluaa.
Itseäni pidän kunnossa ensisijaisesti itseäni varten; hyvät yöunet, liikunnallinen elämäntapa (luovuin mm. autosta ja arkiliikunta lisääntyi), syön terveellisesti mutta herkuttelen myös kun siltä tuntuu. Pukamia tuli jo 15 vuotta sitten synnytyksissä, minkäs niille mahtaa! Ihan yhtä kiinnostuneita miehet on siitä alueesta silti olleet senkin jälkeen 😂 että anna mennä vaan, tuskinpa sun miestäs haittaa sun ulkoiset viat, mut itseään varten sit voi tehdä muutoksia jos siltä tuntuu 😊
Eivät ole🙂
Naisen kukoistuskausi on todella lyhyt🙂
46-vuotiaana painoindeksini oli 31. Olin töissä. Voin kaikin tavoin huonosti. Kuljin joka paikkaan autolla. Nyt 49-vuotiaana painoindeksi 21. Olen työtön. Kuljen joka paikkaan kävellen tai pyörällä. Elämä tuntuu useimmiten mukavalta.
Itse suorastaan odotan sitä että tulee jokunen vuosi lisää, lapset alkavat aikuistua ja itse pääsee käyttämään enemmän aikaa ja energiaa omiin juttuihin. Vanheneva naama ja kroppa ei haittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan hyvin pärjään. Jos joku mies ei tykkää niin voi voi, olkoon tykkäämättä. Ei ne miehet tästä maailmasta lopu, jos sellaisen elämäänsä haluaa.
Itseäni pidän kunnossa ensisijaisesti itseäni varten; hyvät yöunet, liikunnallinen elämäntapa (luovuin mm. autosta ja arkiliikunta lisääntyi), syön terveellisesti mutta herkuttelen myös kun siltä tuntuu. Pukamia tuli jo 15 vuotta sitten synnytyksissä, minkäs niille mahtaa! Ihan yhtä kiinnostuneita miehet on siitä alueesta silti olleet senkin jälkeen 😂 että anna mennä vaan, tuskinpa sun miestäs haittaa sun ulkoiset viat, mut itseään varten sit voi tehdä muutoksia jos siltä tuntuu 😊
Eivät ole🙂
Kyllä ovat, tietäisitpä vain 🥲
Vierailija kirjoitti:
Naisen kukoistuskausi on todella lyhyt🙂
Ja sulla ei sellasta koskaan ollutkaan 🙂🙂
Ajattelet, että muillakin on omat haasteensa. Sillä tavalla kestät elämää.
Luin vasta teinitytöstä, jolla roikkui rinnat navassa. Suri sitä. Mietin, että mitä meillä oikeasti vanhoilla on oikeasti suremista? Kuka sen edes määrittää, että meidän pitää surra tällaisia asioita kuin tissit? Nuorella sen vielä ymmärtää, mutta minkä takia me vanhat naiset ollaan samalla tasolla kuin teinitytöt, henkisesti?