Miksi jotkut luulevat että kaikki on lapsenkasvatuksessa vain vanhemmista kiinni?
Meillä on uusioperhe (ei eron vaan puolisoni kuoleman takia) ja vaikka olen molemmat lapset kasvattanut aivan identtisillä metodeilla, huomiolla ja rakkaudella, toinen on rauhallinen kuin viilipytty, opiskelee ahkerasti, harrastaa musiikkia jne.
Toinen on ihan taaperosta asti ollut todella villi ja teini-iässä alkoi rötöstellä, pahoinpidellä ja on persoonaltaan ihan päinvastainen kuin esikoinen.
Mitään muuta eroa ei lapsilla ole kuin biologinen isä. Mutta esim. osa äideistä ei halua hyväksyä sitä, että persoonanpiirteetkin voivat olla periytyviä ja syyllistetään kasvatusmetodeja.
Kommentit (24)
Vika onkin sinun identtisissä metodeissasi. Ja nyt vertailet heitä toisiinsa. Hienoa.
Ihminen haluaa nähdä itsensä erinomaisena, ja lasten menestyksessä paistattelu on juuri sitä. Minä myös kasvatin lapseni rakkaudella, rajoilla ja yritin tukea koulunkäyntiä ja muutakin elämää. Heidän isästään jouduin eroamaan varhain loismaisen ja alistavan käytöksen vuoksi. Ja ninpä siinä kävi, että kumpaankin lapseen vaikea suhde. Syyllistävät molemmat minua isättömyydestään, on rötöstelyä ja kunnioituksen puute äitiinsä jota nimittelevät rumasti ja komentavat kuin pikku diktaattorit. Suuri suru on sydämessä, mutta parhaansa sitä on tehyt. Geneettisesti meillä onkin ne isommat suunnat kun ikää tulee. Ulkopuolisten on helppo syyllistää. Lapset syntyvät usein kaipuusta saada lapsia, parisuheet epäonnistuvat ja siinä joudutaan tekemään korjausliikkeitä. Emme voi kun päästää irti nuoristamme jossain vaiheessa, ja pelätä pahinta, toivoa parasta.
Toinen lapsista on siis kokenut isän kuoleman. Toisella on isä ja velipuoli. Toisella on veli- ja isäpuoli.
Ovathan miehetkin persoonaltaan metsästäjiä jotka tuovat leivän pöytään. Silti on vain paperille päätetty tasa-arvosta välittämättä vit...tuakaan seurauksista. Voit käskeä vaikka kukkoa kiekumaan jos päätät että käskemällä kiekuu, mutta se on oma ongelmasi jos ei toteudu.
Valtavat erot voi olla vaikka olisi geeneiltääkin samasta puusta, kaikki vaikuttaa, hyvä ihmistunteva vanhempi osaa myös käsitellä lapsiaan sen mukaisesti kumminkaan asettamatta mihinkään muottiin, myöhemmin elämässäkin sen huomaa jos on iso perhe että ei kaikkienkaa voi edes keskustella samoista asioista, tietää jo valmiiksi kenen luo mennä eri asioissa, tai ainakin mä tiedän, en osaa sanoa muista
Vierailija kirjoitti:
Toinen lapsista on siis kokenut isän kuoleman. Toisella on isä ja velipuoli. Toisella on veli- ja isäpuoli.
Ei ole kun oli vasta 1,5-vuotias eikä ymmärrä asiasta mitään.
Vierailija kirjoitti:
Valtavat erot voi olla vaikka olisi geeneiltääkin samasta puusta, kaikki vaikuttaa, hyvä ihmistunteva vanhempi osaa myös käsitellä lapsiaan sen mukaisesti kumminkaan asettamatta mihinkään muottiin, myöhemmin elämässäkin sen huomaa jos on iso perhe että ei kaikkienkaa voi edes keskustella samoista asioista, tietää jo valmiiksi kenen luo mennä eri asioissa, tai ainakin mä tiedän, en osaa sanoa muista
Vaikka olisi sama biologinen isä, geenilotossa voi periytyä vaikka mitä sairauksia, fyysisiä piirteitä tai ominaisuuksia vaikka 10 sukupolvenkin takaa. Meillä pojalle tuli punaiset hiukset eikä sitä esiinny missään muualla suvussa kuin kaukana 1800-luvulla äitini puolella jollain miehellä.
Vierailija kirjoitti:
Ovathan miehetkin persoonaltaan metsästäjiä jotka tuovat leivän pöytään. Silti on vain paperille päätetty tasa-arvosta välittämättä vit...tuakaan seurauksista. Voit käskeä vaikka kukkoa kiekumaan jos päätät että käskemällä kiekuu, mutta se on oma ongelmasi jos ei toteudu.
Sellaista tilannetta ei ole ollut koskaan. Keskiajalla suomalaiset naiset tekivät raskaita maataloustöitä raskaanakin. Esihistoriallisesta Suomesta ei paljoa tiedetä, mutta nykyaikaisissa alkukantaisissa heimoissa (Sentinelit, Amazonin sademetsän heimot) naiset metsästävät siinä missä miehetkin.
Mitään "kotiäiti"-yhteiskuntaa ei ikinä ole ollut kuin tradwife-hullujen psykooseissa ja kokeiluluontoisesti Yhdysvalloissa noin sadan vuoden ajan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toinen lapsista on siis kokenut isän kuoleman. Toisella on isä ja velipuoli. Toisella on veli- ja isäpuoli.
Ei ole kun oli vasta 1,5-vuotias eikä ymmärrä asiasta mitään.
Se kokemus on _hieman_ pitkäaikaisempi, kuin se päivä, kun isä sattui kuolemaan.
Ei kaikki ole omasta itsestä kiinni. Ei kai kukaan sano downina syntyvällekään (jolla neurologinen kehitys jää 3-5v asteelle) että sen kun tsemppaat lukiotason matikkaa aivan kuten veljesi niin kyllä se onnistuu. Tsemiä vaan äläkä laiskottele!
Ihmisiä syntyy ihan erilaisilla älykkyysosamäärillä, persoonanpiirteillä ja taipumuksilla.
Ei lapsia kuulukaan kasvattaa samalla tavalla! Jokainen on persoona, joka vanhemman pitää selvittää ja kohdella ja kasvattaa lasta sen mukaisesti. Ohjata lapsia harrastuksiin, jotka tukevat heidän temperamenttiaan.
Itselläni on kaksoset, joista minulle sanottiin, että opeta ne samaan rytmiin. Miten yön ja päivän voi opettaa samaan rytmiin? Voin kertoa, ei mitenkään. Mutta hyviä lapsia, nyt jo aikuisia, näistä tuli. Rajat on sitä rakkautta. Moni sanoo, että meillä oli rajat. Sitten sivusta seuranneena tiedät, että ei ollut. Lapselle annettiin periksi kiukuttelulla jne. Ei ei ollutkaan ei jne.
Eli se toinen olisi tarvinnut enemmän rakkautta ja rajoja.
Kummalta on isä kuollut ja minkä ikäisenä? Millaista oli sen ensimmäisen isän kasvatus?
Muista, että olosuhteet lapsilla ovat olleet erilaiset ja myös muut ihmiset ympärillä. Toiselta on isä kuollut ja nyt on isäpuoli. Se on ihan tilanne suhteessa toiseen lapseen, jolla oma isä joka hengissä. Isien iät ja kasvatusmetodit vaikuttavat myös. Yms.
Geenit ja ympäristö vaikuttavat molemmat suurin piirtein 50/50. Lapsi voi olla esim. jossain asiassa lahjakas, mutta ilman harjoittelua tai tukea tai pääsyä tarvittaviin välineisiin se ei välttämättä kehity.
Olet oikeassa en halua hyväksyä sitä ettei kasvatuksella voi vaikuttaa lapseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toinen lapsista on siis kokenut isän kuoleman. Toisella on isä ja velipuoli. Toisella on veli- ja isäpuoli.
Ei ole kun oli vasta 1,5-vuotias eikä ymmärrä asiasta mitään.
Todellakin on vaistonnut mahdollisen hädän ja surun yms. Miten joku voi ajatella että pieni lapsi ei tajua mistään mitään. Tajuaa kyllä. Nimenomaan mitä pienempänä traumaattisia tapahtumia, sitä enemmän se vaikuttaa psyykeen. Narsistin traumat ovat peräisin vauva-ajalta. Vauva jätetty esim. yksin yöt pimeään huutamaan.
Vierailija kirjoitti:
Eli se toinen olisi tarvinnut enemmän rakkautta ja rajoja.
Toinen lapsistani on eloisa ja teen hänen kanssaan enemmän töitä. Jokaisella lapsella on oikeus tulla nähdyksi sellaisena kuin he ovat.
Eli on tehty se vanhempien yleisin virhe, kasvatettu aivan identtisillä metodeilla.
Vierailija kirjoitti:
Vika onkin sinun identtisissä metodeissasi. Ja nyt vertailet heitä toisiinsa. Hienoa.
Tämä mullekin tuli mieleen. Ei koko katrasta voi kasvattaa samalla kaavalla lasten erilaisten persoonallisuuksien takia. Jotkut tarvitsee enemmän kuria ja kaitsemista, ja jotkut lempeämpää otetta.
Esimerkiksi minä olen saanut teininä todella paljon vapauksia tulla ja mennä miten haluan, koska olen luonteeltani rauhallinen, harkitseva, järki päässä oleva ihminen. Äitini tiesi, että minuun pystyi luottamaan enkä tee tyhmyyksiä tai vehtaile pitkin kyliä. Jos olisin ollut persoonaltani kokeilunhaluinen, villi, auktoriteettivastainen, niin tuskin olisin samaa vapautta ja luottamusta nauttinut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toinen lapsista on siis kokenut isän kuoleman. Toisella on isä ja velipuoli. Toisella on veli- ja isäpuoli.
Ei ole kun oli vasta 1,5-vuotias eikä ymmärrä asiasta mitään.
Totta hitossa ymmärtää. Ei hän ikuisesti ole 1,5 vuotias.
Unohtavat, että lapset eivät ole pelkkää muovailuvahaa, jossa lopputulos on vanhempien tekemä. Oma persoona, oma tahto, oma kaveripiiri ja muu sosiaalinen verkosto, kaikki vaikuttavat. Tosin tällä palstalla usein on kyse vaan v*ttuilusta, että vanhempi ei oo kasvattanut kunnolla.