en uskalla avata ketjua, kuinka paljon synnyttäminen sattuu

Mutta yllättäen melko realistista, tyyliin "sattuu mutta kas, silti mulla on näitä kolme". Pelko pois, se saa kivunkin huippuunsa :o)

Kun menin itse synnyttämään ekaa kertaa, päätin etten lue muitten kokemuksia enkä katso mitään synnytysvideoita. Jälkikäteen totesin että se oli hyvä päätös.



Ota kivunlievitystä heti kun vähänkään tuntuu siltä. Siis pyydä sitä heti, sillä sen saaminen kestää ja siinä odotteluajassa ehtii kipu jo koventua.



Siksi sanon, että jos et halua kärsiä, niin ota kaikki tarjottu kivunlievitysvastaan ja jos eivät huomaa tarjota, niin pyydä itse. Pyydä ajoissa ja muistuttele kätilöitä aina vähän väliä että haluat kivunlievitystä.



Tämä ohje ei niille, jotka haluavat luomuna mennä.

ja voisin sanoa, että ei siinä oltu lähelläkään sietokyvyn äärirajoja. Olin varautunut paljon pahempaan. Kaikissa omat erityisominaisuutensa. eka oli raskas pituutensa vuoksi. Kolmannessa ehdin vartin verran miettiä, että mitenhän tässä aamun asti selviää (kello oli vähän yli puolenyön), ja sitten vauva jo syntyikin :) Neuvoisin että mene avoimin mielin, ja ota kokemus kokonaisuutena. Se on niin paljon muutakin kuin lapsen ulos puskeminen tyylillä tai toisella, ja kuinka kipeältä tuntuu.

lisää vielä, että jokaisella kerralla käytin vain ilokaasua. Enkä ole sankariäiti, vaan nössö joka pelkää piikkejä (enemmän kuin synnytystä). Siltikään en pitänyt kovin pahana.

se on niin yksilöllistä tuo synnyttäminen. Itse en pelänny ennakkoon vaikka olin kuullu vaikka mitä. Kun ne supistukset alkavat, sitä vaan menee "virran mukana", ei sitä tule ajateltua miten paljon se kenties sattuu, sitä tavallaan turtuu siihen eikä ajattele juurikaan. Mutta tosiaan niin yksilöllistä on. Älä turhaan mieti ja ressaa etukäteen, kyllä se siitä!

Lisäksi minulla on ollut lapsesta saakka todella hirveät menkkakivut. Yleensä oksensin aina, nuorempana myös pyörryin ja kivut vetivät jalat alta.



Vaikka tähän ketjuun ei saisi näin sanoa, niin synnytyskivut olivat kyllä kamalampia, koska ne jatkuivat ja jatkuivat, aina astetta pahempana. Olo ei siis helpottunut kovan kivun jälkeen vaan sitä piti kärvistellä tosi pitkään. Sain myös taistella sen kipulääkkeen saamisen kanssa, koska synnytys oli hidas ja se avautumisvaihe siis kesti. Kaksi synnytystä olen käynyt läpi lähes samalla kaavalla ja yhtä kauankin kesti.



Mutta mitään repeytymisiä tai siihen liittyviä kipuja ei minun tarvinnut pelätä. Kivuliainta oli avautumisvaihe, eikä siinäkään mene paniikkiin, koska ne kivut voimistuvat tasaisesti eikä kerralla ja yllättäen (kaikilla ei tietysti näin mutta siis minulla). Ponnistusvaihe oli tosiaankin paljon miellyttävämpää, vaikka ekalla kerralla kesti 25 min. ja toisella kerralla kaksi tuntia ja päädyttiin lopulta sektioon. En revennyt edes ekalla kerralla lainkaan.



Joillakin se avautumisvaihe on helpompaa, toisilla ponnistusvaihe, mutta pelkoa ei siinä oikein ehdi kokemaan, kun vain luottaa kätilöiden ammattitaitoon. En pelännyt edes ennen sektiota, vaikka lapsen sydänäänet romahtivat. Kyllä oli vahva luottamut suomalaiseen sairaanhoitoon! :) Taisin tosin olla aika pöhnyssä älyttömästä ilokaasun vetämisestä ja kahdesta epiduraalipiikistä.

Itse pelkäsin synnytyksen olevan paljon kamalampaa ( 2 takana, ekassa epiduraali, toinen luomuna). Ekasta jäi niin hyvät muistot ettei pelottanut htään mennä toista synnyttämään.



Luomusynnytyksessä 1 supistus oli sellainen että meinasi paniikki iskeä. Sitten pääsikin jo ponnistamaan ja pahin oli takana.



Kaikki synnytykset on niin yksilöllisiä, itsellä ei ole kummallakaan kerralla tullut esim. ajatusta että kuolen tähän. Siinä on kuin jossain transsissa, ja vaan menee sen kivun mukana.

että vaikka se ihan kiistatta sattuu, se ei ole yhtään sama asia kuin mikä tahansa muu kipu.



Itselläni ollut kaikki 3 nopeita ja todella rajuja synnytyksiä, ja kipu on ollut aivan valtavaa. MUTTA jotenkin niinä hetkinä olen "irtautunut" ruumiistani, en tarkoita nyt mitään katossaleijumista, vaan sitä, että ruumiini tekee mitä sen täytyy tehdä täysin nupistani riippumatta. Ja se on tehnyt kokemuksista jotenkin hyviä. Koskaan ei ole pelottanut, vaikka kontrollin menetys on ollut todella kokonaisvaltaista.



Selitykseni on tosi huono, tätä on niin vaikea kuvailla..joku mainitsikin "transsin", ehkä se on ihan ytimekäs kuvaus:)