Miten jaksaa huonossa työpaikassa? (Kunnallisen puolen johtajat kelvottomia, mutta heistä ei eroonkaan pääse)
Olen töissä eräällä kunnalla/kaupungilla, keskikokoisesta kaupungista kyse. Organisaatiota jossa työskentelen, johdetaan tosi huonosti, ja johto tekee kaikkensa osoittaakseen, ettei työntekijöiden panostusta arvosteta ollenkaan. Ylimmät johtajat ovat tietenkin vakiviroissa (mielestäni heidän virkojen pitäisi olla kuten yritysten toimitusjohtajien virat, eli jos tulos on huono, niin silloin toimitusjohtaja lähtee vaihtoon, mutta näin ei kunnallisella puolella ole), ja vaikka tunaroisivat mielinmäärin, niin mikään ei muutu. Yksikkömme tekee huonoa tulosta, mutta kokoajan johtajat vetoavat "huonoon suhdanteeseen" tai "laiskoihin työntekijöihin" -> koskaan ei voida puuttua huonon tuloksen oikeaan syyhyn, eli huonoon johtamiseen, koska ylimmän johdon suoritumista ei arvioi kukaan, eikä kukaan voi heitä irtisanoakaan. Työntekijöiden oikeuksia ja työnkuvia on muutettu kokoajan, aikaisemmin teimme asiantuntijatyötä, nyt työnkuvaan kuuluu esimerkiksi siivoamista. Olen tosi turhautunut. Samalla avoimia työpaikkoja on huonosti auki, joten uutta työtä olisi tosi vaikea löytää, jos irtisanoutuisin.
Kommentit (4)
Minä tein sen, että irtisanouduin asiantuntijatehtävästä kunnalla huonon johtamisen (pelolla johtaminen ja psykologinen turvattomuus) vuoksi. Nyt olen työttömänä ollut 4 kk. Kovasti olen hakenut töitä, mutta kunnan papereilla ei yksityiselle puolelle pääse. Nyt olen kuitenkin päässyt kolmeen haastatteluun eri kunnille ja toivon kipinä työllistymisestä on tullut.
Tsemppiä sinulle! Ikävään ja kamalaan työpaikkaan ei kannata jäädä.
Mitä tulosta teidän pitäisi siellä kunnassa tehdä? Miten teidän tulosta mitataan?
Vierailija kirjoitti:
Mitä tulosta teidän pitäisi siellä kunnassa tehdä? Miten teidän tulosta mitataan?
Tähänkin löydät vastauksen ihan googlella.
Nostan tätä! Jospa jollain muullakin on paska työ ja huonot johtajat (joiden toimintaa ei valvo kukaan).