Ennennäkemätön kuvaus PS:n Tomi Immosen käytöksestä lentokoneessa
Kansanedustaja Tomi Immonen (ps) törttöili Finnairin Bangkokin-lennolla 11. tammikuuta. Finnairin purseri kuvaili Immosen käytöstä poliisille hyökkäävänä.
Immonen alkoi heti kovaan ääneen tivaamaan, että eikö me tiedetä, kuka hän on että hän on upseeri ja hän on kansanedustaja ynnä muuta.
Jankkaaminen jatkui ja jatkui, purseri kertoi poliisille.
Bangkokin-lennolla työskenteli kaksi purseria, eli matkustamon esihenkilöä. Koneeseen noususta vastannut purseri oli huomannut Immosen hoipertelevan jo putkessa ja haistanut tässä alkoholin. Immonen oli sählännyt matkalaukkunsa kanssa.
Hänelle Immonen kertoi juoneensa kaksi olutta. Toiselle purserille Immonen puhui kolmesta viskistä.
Immonen ei päässyt missään kohti omalle paikalleen, vaan hän seisoi koneen keskikeittiössä tukkeena, purseri kertoi.
Hän ei totellut oikeastaan millään tavalla ohjeistuksiamme ja käskyjämme.
Edessä oli kymmenen tunnin lento. Purseri kertoi poliisille joutuneensa pohtimaan, onko mies syytä poistaa koneesta.
Immonen ei ollut aggressiivinen, mutta hän oli hyökkäävä. Lisäksi hän kuvasi jatkuvasti minua, vaikka kielsin häntä.
Immonen oli myös repinyt [kollegan] käden hihasta, johon [kollega] oli vastannut, että minuun et koske ja repäissyt kätensä irti.
Päätös oli selvä: Immonen oli turvallisuusriski.
Sanoin hänelle, että valitettavasti hän ei voi lähteä mukanamme.
Kommentit (6)
"Ettekö te tiedä, kuka MINÄ olen" -syndrooma.
Että media jaksaa!!!!
Kun ei muuta keksitä, kaivetaan ikivanhoja asioita framille. Ja idi ootteja löytyy jotka tuovat ne tänne.
Niin surullista että kansaon tyh mää.
Mutta hänellähän oli vain persunaamari! Toisin sanoen, persunaamari tarkoittaa siis ääliömäistä öykkäröintiä. Kuka yllättyi?
Vierailija kirjoitti:
Mutta hänellähän oli vain persunaamari! Toisin sanoen, persunaamari tarkoittaa siis ääliömäistä öykkäröintiä. Kuka yllättyi?
Teemullakin on persunaamari. Öykkäröinti tulee sanallisena ulos.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f6de67b2-3363-4390-a890-e6b1dcbdb…
Videokin on.