Toimiko työkkäri joskus aikoinaan tällä tavalla? Vai onko pelkkä urbaanilegenda?
Eli työtön olisi ilmoittautunut työkkärin kijoille ja kertonut osaamisensa ja sitten kun joku yritys olisi myöhemmin tarvinnut työntekijöitä niin he olisivat olleet yhteydessä työkkäriin ja kyselleet että löytyykö heiltä tämän ja tämän asian osaajia jos ei löytynyt niin sitten kyseltiin vapaita työntekijöitä toisten alueiden työkkäreistä.
Kommentit (41)
Onhan se joskus ollut nimeltäänkin työnvälitystoimisto.
Ysärillä se meni vähän noin. Ei ollut nettiä, johtui siitä. Työntekijän löytäminen oli teknisesti vaikeampaa.
Minä sain työn tuolla tavalla vuonna melkein 10 v sitten.
Kyllä se oli näin vielä 90 luvun alkupuolella.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se oli näin vielä 90 luvun alkupuolella.
Ja 2000-luvun alussa. Mulle ainakin soitettiin tuolloin työkkäristä, että meillä olis sulle sopiva homma.
Silloin kun sen nimi oli Työnvälitystoimisto (arbetsförmedling) (ja työkkäri viittasi tuohon eikä "työvoimatoimistoon") niin sieltä tarjottiin useampaankin otteeseen ihan ok-tason suorittavia töitä joilla lyhensin mm. asuntolainaa ja hankin uuden auton.
Nykyaikana se on vain poliittinen instrumentti jolla rangaistaan ja sakotetaan köyhiä.
Joo, joskus 20-40v sitten. Ehkä sen takia vieläkin jotkut nostalgiahuuruiset sekopäät valittelee kun nykyihmiset ei ota "tarjottua työtä vastaan". Ikään kuin nykyisessä työtilanteessa kukaan kellekään mitään 'tarjoaisi'.
Sain aika hyväpalkkaista tehdastyötä 1997 ihan sillä että työkkäri sitä tarjosi. Ei mitään CV:tä tai muutakaan pyydetty, riitti että ilmaantui paikalle ja pysyi aikatauluissa.
Joo ainakin vielä 10v sitten. Sain nykyisen työpaikkani juuri noin.
Itse sain duunin vielä 2014 noin.
Työkkärin kautta tuli porukkaa töihin vielä 80-luvulla meille tilapäisiksi. Varmaan 90-luvullakin vielä. Duuni on sellaista, että siinä pärjää päivän koulutuksella. Työ on rankkaa ja vaarallistakin, mutta liksa on hyvä. Osa porukasta ei tullut töitä tekemään ja he katosivat jo mahdollisesti kesken ensimmäisen varsinaisen työpäivän tuon 8 tunnin koulutuksen jälkeen.
Tein eilen samasta aiheesta aloitukden kuin AP mutta ei kestänyt kuin kymmrnen minuuttia ja aloitus poistettiin. En jaksa enää kirjoittaa ja argumentoida uudelleen mitä irjoitin, mutta toivotan AP:lle onnea ja toivottavasti tätä ketjua ei poisteta.
On toiminut ja toimii edelleen. Työkkäri tarjoaa vapaata työvoimaa elinkeinoelämälle.
Työkkäri on paikka, johon kaikki voi ilmoittaa työnhakijaksi, oli työssä tai työtön.
Työkkäristä saa nopeasti yritykset työvoimaa, jos tarvitaan sijaisia jne. Jopa muutaman tunnin varoitusajalla. Meillä töissä hyviä kokemuksia. E
Vierailija kirjoitti:
Tein eilen samasta aiheesta aloitukden kuin AP mutta ei kestänyt kuin kymmrnen minuuttia ja aloitus poistettiin. En jaksa enää kirjoittaa ja argumentoida uudelleen mitä irjoitin, mutta toivotan AP:lle onnea ja toivottavasti tätä ketjua ei poisteta.
Tämä on tavallaan ns. tiedon harmaata aluetta sillä se oli ennen totta, mutta systeemi on muuttunut ja nykyisessä kontekstissa se ei enää ole totta ja se voidaan siksi katsoa olevan "harhaan johtavaa misinformaatiota" sillä se ei enää pidä paikkaansa ja vastaa nykyistä tilannetta.
Ennen vanhaan niitä sanottiin Työnvälitystoimistoiksi, joissa työttömät kävivät kyselemässä töitä. Virkailijat joutuivat usein tarjoamaan ei oota, ainakin lama-aikana, mutta myöhemmin ysärillä moni sai sieltä töitä. En tiedä missä vaiheessa homma muuttui siihen että Työkkäristä tuli jonkinlainen rangaistus-elin, jonka tärkein tehtävä on löytää syy antaa karenssia.
Ei se niin mene vaan työkkäristä tuli noita työnantajien ilmoituksia postissa että hae työpaikkaa. Yhteen hainkin ja olin siellä aikani. Ei tämä tapahtunut itäsuomessa. Siwllä ei ole töitä.
Vierailija kirjoitti:
Ysärillä se meni vähän noin. Ei ollut nettiä, johtui siitä. Työntekijän löytäminen oli teknisesti vaikeampaa.
Muistan lama-aikana sen työvoimatoimiston ilmoitustaulun jossa roikkuin lapulla avoimet työpaikat. Ei niitä paljoa ollut. Työkkäri tunnettiin silloin epätoivoisena paikkana, koska töitä ei vaan ollut. Virkailijat koittivat aina etsiä jotakin, mutta turhaa oli. Mitään karenssilla uhkailuja en sieltä muista. Vuoden 1995 jälkeen töitä alkoi taas ilmaantua ja vuosituhannen vaihteessa olikin jo runsaasti.
Kaverin Työvoimatoimisto työllisti hassusti. Hän oli työtön merkonomi ja meni työkkäriin. Työkkäri katsoi paperit ja sanoi että saat töitä meiltä, aloitatko ensi maanantaina. Siellä se sitten oli seuraavat kaksi vuotta tiskin toisella puolella ja sai ok palkkaa. Muistan miten olin kateellinen ja kärtin siltä voisiko se hommata minullekin jotakin "tiskin alta", mutta eihän se mitään löytänyt.
En tiedä onko aina ollut näin mutta itse sain yhden työn just tällä ap:n kertomalla tavalla. Viihdyin, kiva, itsenäinen työ. Muutin paikkakuntaa ja hain sieltä uuden paikan sitten itse. Oli kyllä toimiva systeemi.