Lue keskustelun säännöt.
Mitä minulle on tapahtunut? En pidä enää päihtymisestä, "normaalista elämästä", erakoiduin ja rakastan aikaani itsekseni
01.09.2025 |
- Päihteet ja muut riippuvuudet = yhtä tyhjän kanssa. En halua mitään niistä enää. Lopetin vuosi sitten seinään.
- En juokse oravanpyörässä, en välitä sellaisesta elämästä. En välitä statuksesta, omaisuudesta, en välitä mitä muut minusta ajattelevat. En jaksa sitä samaa leikkiä mitä niin monet ihmiset jahtaavat.
- En jaksa pinnallisia keskusteluja paljoakaan, joten olen mieluiten itsekseni. En sano, että ihmiset olivat varsinaisesti epäaitoja mutta tuntuu, että tämä aika ja kulttuuri ei ole kovin inhimillistä tai normaalia. Minusta tätä menoa on outoa katsella. On täytynyt itsekseen olla ja syventyä pohdintoihin. Valtava tarve olla itsekseen.
Onko muita joille on käynyt vastaavasti?
Kommentit (32)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Naisille tuo tapahtuu vaihdevuosien alkaessa. Ihminen alkaa kypsyä henkisesti, sisäisesti, kun lapsentekoaika (edes teoreettisesti) on ohi.
Vierailija kirjoitti:
Olet siis masentunut, rahaton pitkäaikaistyötön, jolla ei ole ystäviä?
Typerää. Juuri tällainen "keskustelu" on turhauttavaa koska tuo on sellaista ihmisen aliarviointia ja lokeroihin työntämistä, joka näivettää tätä yhteiskuntaa. Onko mielestäsi tuollaisessa keskustelukulttuurissa oikeasti hauskaa olla osallisena?
En ole pitkäaikaistyötön, olen kuitenkin päätynyt itse monenlaisiin valtavirrasta poikkeaviin päätöksiin oman hyvinvointini vuoksi.
Aloittaja
Vierailija kirjoitti:
Ap, ikäsi?
32-vuotta.
Aloittaja
Kun lopetin alkoholin ja tupakan polton, niin en viihdy enää ravintoloissa iltaisin. Joskus saatan käydä päivin syömässä tai kahvilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla sama, ihan normaalia. Mulla on läheisiä ystäviä, tapaan heitä silloin tällöin, on työ ja perhe. Ei kiinnosta enää pätkääkään juosta missään kissanristiäisissä tai mennä oman hyvinvoinnin kustannuksella kuuntelemaan mitään paskanjauhantaa tai pitämään mukahauskaa kuppiloihin. Oma perhe ja läheiset ystävät riittää, kiitos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keho rapistuu ja mieli alkaa kaipaamaan rauhaa.
Vierailija kirjoitti:
Kun lopetin alkoholin ja tupakan polton, niin en viihdy enää ravintoloissa iltaisin. Joskus saatan käydä päivin syömässä tai kahvilla.
Tää on jotenkin huvittavaa kun ajattelee. Siis se että ihmiset ei oikeasti pysty nauttimaan elämästä ilman päihteitä. Mistähän se kertoo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut aina sellainen, että en pidä tyhjistä keskusteluista, en statuksista, enkä oravanpyörästä. Sen verran käynyt töissä, että sillä juuri pärjää.
Ihmisistä kyllä olen aiemmin pitänyt, mutta nyt en jaksa enää heitäkään.
Mutta kuten jo edellä mainittiin syy saattaa olla lähestyvät vaihdevuodet. Olen kohta 50. Masentunut en ole. Nautin elämästä.
Liittyy varmasti ikään. Mulla sama, tosin olen hieman vanhempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aikuistuminen?
Kyllä kai sitäkin. Tunnen kuitenkin itseni toisinaan ulkopuoliseksi koska moni ei ymmärrä muutoksia elämässäni.
Puhun niin eri kieltä ihmisten kanssa monessakin asiassa.
Monet katsovat minua nykyään kummeksuen kun avaan suuni ja keskustelen asioista. Minua se reaktio naurattaa. Tiedän olevani outo.
En sano, että olisin erityinen vaan enneminkin vain aika erilainen tavassani elää mutta pidän siitä. On muitakin samanhenkisiä. Piilossa kuten itsekin.
Aloittaja
Harvinaisen nuorena iskenyt vanhuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hormonitasot laskee tai jos on epävakaat niin tasoittuu, jossain vaiheessa keski-ikää. Se on kiva muutos. Alkaa tulla järkeä päähän ja itsetuhoiset harrastukset jää.
Itsellä paljon samoja pohdintoja ja olen myös 32v. Erosin viiden vuoden suhteesta juuri ja huomasin että (entisestä minästä poiketen), ei kiinnosta tutustua kehenkään mieheen tai hankkia mitään säpinää, yksin viihdyn oikein hyvin. Ainakin yleensä siis, toisinaan koen kyllä raastavaa yksinäisyyttä kun tuntuu ettei ole samanhenkistä keskusteluseuraa.
Ystävä kehui juuri jotain naisten höpinäpodcastia, jossa puhuttiin siitä että ei ole pakko suorittaa ja ei tarvitse ottaa paineita toisilta tai kokea mitään muitakaan tällaisia suorituspaineita ja on ok levätä yms itsestäänselvyyksiä ja hän oli jotenkin valaistunut että onko tosiaan näin ja kehui sitä miten ihana sitä oli kuunnella. Itse mietin että blaah, en jaksaisi hetkeäkään kuunnella kun mielestäni olen oivaltanut nuo asiat jo ajat sitten ihan itse, enkä muutenkaan koe mitään näitä yleisiä elämän suorituspaineita.
Minäkään en enää kaipaa alkoholia yhtään, välillä kyllä maun vuoksi saatan lasillisen nautiskella mutten tarvitse mitään nollausta tai muutenkin tuntuu ettei alkoholi enää anna mitään.
Ja työelämässä tärkeintä on että on riittävästi vapaa-aikaa ja sopivasti rahaa tehdä silloin mitä haluan. Toki olen siinä mielessä onnekas että olen mieluisassa työssä jossa saan haastaa itseä myös älyllisesti. Opiskelen myös korkeakoulussa oppiakseni lisää ja osin ajankuluksi, tätäkään ei moni tunnu ymmärtävän kun olettavat että aion tähdätä eteenpäin ja ylemmäs, en todellakaan. Korkeintaan silloin jos se tuo vapautta ja rahaa enemmän, mutta eteneminen tuo myös isompia vastuita ja tätä kautta vähemmän vapaa-aikaa, joten ei kiitos.
Jo 10 v sitten lopetin viihteellä käymisen ja karsin ystäväpiirini kovalla kädellä.
Töissä käyn ja liikuntaa harrastan.
Suosittelen kaikille turhien tuttavuuksien ja päih teiden karsimista elämästä.
Vierailija kirjoitti:
Harvinaisen nuorena iskenyt vanhuus.
No joo. Aloittajan viimeisestä viestistä huokuu läpi nepsy. Nepsyn vanhuus voi tulla nuorempana kuin muilla. Toisaalta se vanheneminen voi sitten myös pysähtyä siihen ja jäädä nuorekkaan vanhan tasolle. Muut rupsahtaa ohi jossain vaiheessa. ;)
Vierailija kirjoitti:
Harvinaisen nuorena iskenyt vanhuus.
Ei tämä ole vanhuutta. Minusta tämä on tärkeää ja rehellistä sivusta katsomista. Minä katselen elämää ympärillä ja ihmettelen paljon. En vain käsitä miksi ihmiset tekevät kaikkea sitä mitä tekevät.
Tuntuu kuin vain katsoisi ohjelmoituja päitä, jotka puhuvat tietämättä miksi edes he sellaisia puhuvat. Vain koska ympäristö on niin opettanut.
Minusta ihmiset eivät katso rehellisesti elämää ja itseään. Minä tykkään mennä syvälle ja ihmetellä. Olen tottakai myös osa kaikkea tuota mitä ihmettelen.
On mielenkiintoista tiedostaa asioita. Millaisessa hulluudessa sitä elää. Jokaisella roolinsa.
Aloittaja
Lopetin alkoholin käytön noin 8v sitten, käytännössä se tarkoitti sitä, että ei ole enää ystäviä. Soittelut loppuivat jossain vaiheessa, kun selvisi että olen laittanut korkin kiinni. En ole myöskään jaksanut pitää yhteyttä, ei vain kiinnosta kenenkään seura.
Ihmisten kanssa seurustelu ja oleminen on raskasta, kun ei jaksa teeskennellä, että kiinnostaa joku jonninjoutuva höpinä. En myöskään nykyään jaksa miellyttää ketään tai pitää seuraa sen kummemmin. En vain saa mitään irti ihmisten kanssa kanssakäymisestä. Olen onnellinen, kun ei tarvitse kuunnella ketään, rakastan hiljaisuutta ja luontoa, viihdyn omien juttujeni parissa.
Luulen, että alkoholinkäytön lopettaminen oli se viimeinen piste milloin ymmärsin kuin turhanpäiväistä muiden ihmisten elämä ja heidän juttunsa on.
Olet siis masentunut, rahaton pitkäaikaistyötön, jolla ei ole ystäviä?