Lue keskustelun säännöt.
Mitä minulle on tapahtunut? En pidä enää päihtymisestä, "normaalista elämästä", erakoiduin ja rakastan aikaani itsekseni
01.09.2025 |
- Päihteet ja muut riippuvuudet = yhtä tyhjän kanssa. En halua mitään niistä enää. Lopetin vuosi sitten seinään.
- En juokse oravanpyörässä, en välitä sellaisesta elämästä. En välitä statuksesta, omaisuudesta, en välitä mitä muut minusta ajattelevat. En jaksa sitä samaa leikkiä mitä niin monet ihmiset jahtaavat.
- En jaksa pinnallisia keskusteluja paljoakaan, joten olen mieluiten itsekseni. En sano, että ihmiset olivat varsinaisesti epäaitoja mutta tuntuu, että tämä aika ja kulttuuri ei ole kovin inhimillistä tai normaalia. Minusta tätä menoa on outoa katsella. On täytynyt itsekseen olla ja syventyä pohdintoihin. Valtava tarve olla itsekseen.
Onko muita joille on käynyt vastaavasti?
Kommentit (32)
Kysymys kuuluu esittää toisinpäin eli mitä muille ihmisille on tapahtunut, että ovat menneet materialismin lankaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lopetin alkoholin käytön noin 8v sitten, käytännössä se tarkoitti sitä, että ei ole enää ystäviä. Soittelut loppuivat jossain vaiheessa, kun selvisi että olen laittanut korkin kiinni. En ole myöskään jaksanut pitää yhteyttä, ei vain kiinnosta kenenkään seura.
Ihmisten kanssa seurustelu ja oleminen on raskasta, kun ei jaksa teeskennellä, että kiinnostaa joku jonninjoutuva höpinä. En myöskään nykyään jaksa miellyttää ketään tai pitää seuraa sen kummemmin. En vain saa mitään irti ihmisten kanssa kanssakäymisestä. Olen onnellinen, kun ei tarvitse kuunnella ketään, rakastan hiljaisuutta ja luontoa, viihdyn omien juttujeni parissa.
Luulen, että alkoholinkäytön lopettaminen oli se viimeinen piste milloin ymmärsin kuin turhanpäiväistä muiden ihmisten elämä ja heidän juttunsa on.
Samoja asioita havaitsin lopetettuani alkon käytön ja yöelämässä hillumisen. Huomasin myös, ettei mitään ystävyyksiä ollutkaan, pelkkiä bilekamuja. Asia ei harmita. Ainut asia mikä hieman harmittaa, on se, että koskaan edes biletin ja käytin alkoa. Nyt on niin kuin asioiden kuuluu olla, mulla on hyvä olla.
Tiedättekö mistä olen iloinen? - Siitä, että te nuoret tajuatte tuon jo nyt; itse vasta näin 6-kymppisenä tajuan.
Siis kuinka turhaa se baareissa luuhaaminen on. Se on sitä "kemiallista iloa", tulee vähäksi aikaa hyvä olo ja sitten taas masentaa. Ja sitäpaitsi, ei siellä ole enää edes hauskaa, tullut sellanen tunne, että kaikki on joko hiljaisia tai äkäisiä, kilahtelevat milloin mistäkin asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Lopetin alkoholin käytön noin 8v sitten, käytännössä se tarkoitti sitä, että ei ole enää ystäviä. Soittelut loppuivat jossain vaiheessa, kun selvisi että olen laittanut korkin kiinni. En ole myöskään jaksanut pitää yhteyttä, ei vain kiinnosta kenenkään seura.
Ihmisten kanssa seurustelu ja oleminen on raskasta, kun ei jaksa teeskennellä, että kiinnostaa joku jonninjoutuva höpinä. En myöskään nykyään jaksa miellyttää ketään tai pitää seuraa sen kummemmin. En vain saa mitään irti ihmisten kanssa kanssakäymisestä. Olen onnellinen, kun ei tarvitse kuunnella ketään, rakastan hiljaisuutta ja luontoa, viihdyn omien juttujeni parissa.
Luulen, että alkoholinkäytön lopettaminen oli se viimeinen piste milloin ymmärsin kuin turhanpäiväistä muiden ihmisten elämä ja heidän juttunsa on.
Se on sinun mielipiteesi. Minä en ole alkoholin käyttöä lopettanut koskaan enkä lopeta. Olen myös onnellinen, kun ei tarvitse kuunnella ketään ja toisinaan rakastan hiljaisuutta ja aina luontoa, viihdyn usein omien juttujeni parissa. Silti palaan perheen ja ystävien pariin jatkuvasti.
En tiedä, mutta minulle tapahtui samankaltaisia asioita kun kasvoin ulos yhdestä elämänvaiheesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiva lukea miten ihmiset muuttuvat elämänsä varrella. Toiset eivät muutu koskaan. Hauskaa miten erilaisia me olemme.
Minulle tuo tapahtui 40 ikävuoden jälkeen. Alkoholikin maistuu nykyään suussa pahalta ja siitä tulee lähinnä vaan huono olo. No parempi kai näin kuin, että maistuisi liikaa. Enimmäkseen olen vaan kotona kissojen kanssa, ei oikein jaksa muita ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla tuli tuo vaihe 50 v. Aivan ihanaa kun ei tarvitse kaikkeen hölmöön lähteä. En jaksa olla sosiaalinen en mitään turhaa tavaraa kotiin. Yksinkertaista ruokaa teen ja elän aika askeettisesti.
Tismalleen samat oireet alkoivat minulla n.2 vuotta sitten. Jotenkin rupesin kokemaan vaan vahvaa heräämistä ilman mitään erityistä syytä. Elämässä meni ihan hyvin, mutta jokainen keskustelu, ajatukseni, ihmissuhteeni ja kaikki unelmani ja tavoitteeni rupesivat tuntumaan täysin tyhjiltä ja merkityksettömiltä.
En tiedä mistä sinun tapauksessasi on kyse, mutta minulla se oli Jumalan kutsumista. Askel kerralla uskallauduin antautumaan täysin Jeesukselle välittämättä enää tippaakaan mitä muut ihmiset asiasta ovat mieltä ajatuksella, että miksipä ei tätäkin voisi testata, koska eivät nämä vanhatkaan asiat enää anna minkaanlaista tyydytystä. Koko ajan olo oli vaan tyhjä.
Nykyään olen jo niin pitkällä hihhuloinnissani että olen täysi Helluntaiseurakunta-aktiivi ja saanut semmoisen elämän, jota en tiennyt edes olevan olemassa. Koko sisäinen maailmani, tavoitteeni ja ajatukseni ovat täysin uudistuneet, ja ainoa asia mitä ihmettelen että miksi ihmeessä haaskasin 40v elämästäni sekulaariin maailmaan, kun olisin aina voinut elää näin täyttä elämää suhteessa Jumalaan mihin meidät on luotukkin.
Osa vanhoista ystävistäni tietysti ihmettelee miksi en halua lähteä heidän kanssaan kaljalle puhumaan jotain täysin yhdentekeviä asioita ja juoruavat seläntakana, kuinka olen suorastaan menettänyt järkeni, enkä tosiaankaan olisi muutama vuosi sitten itsestäni koskaan voinut uskoa että minusta joku uskovainen tulee, mutta näin siinä vaan kävi ja olen siitä kiitollinen joka päivä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos tarinastasi! Olipa mielenkiintoinen kertomus.
Kaikkea hyvää myös jatkoosi!
Minulla kyse on kyllä myös siitä, että elämänkatsomus on mullistunut.
Aloittaja
Olen saman ikäinen ja aika samanlainen. Jollain tapaa aina ollutkin, mutta on tietysti kestänyt hetki löytää itsensä ja saada hyvä itsetunto. Näennäisen tai todellisen paineen takia biletysjaksotkin olen käynyt läpi. Uskon että erilaisia mielenkiinnonkohteita tulee ja menee kausittain, mutta ehkä tämä on sitten se oma "perustaso".
Ei siinä mitään nepsyä, diagnoosia tai mullistavaa tarvitse olla. Kypsymistä omaksi itsekseen se on, ja siinä mukavuuden löytämistä.
Luonnollisesti, itsekseen viihtyviä ihmisiä on hankala nähdä tai löytää. Itse koitan vähentää sitä oman erilaisuuden ajattelua, siis ettei mieltäisi itseään oudoksi muiden silmissä ja keskittyisi liikaa siihen, kuinka erilaisia ihmiset ovat itsestä. Siitä voi huomaamatta tulla aika kyynistynyttä ja negatiivista itselle, ja voi tehdä vääriä ennakko-oletuksia muista. Ihmiset ovat kuitenkin yllättävän ymmärtäväisiä ja tiedostavia, että meitä on erilaisia. Toki sydänystävien ja kumppanin suhteen on yleensä tärkeää, että molemmat kokevat olevansa samalla aaltopituudella.