Käytännön neuvoja tarvitaan epätoivoisesti! Perheen syömisistä asiaa.
Eli meillä on tyttö, 7½-vuotias, joka on äärimmäisen nirso. Lopetti lihan syömisen 3-vuotiaana, eikä ole sittemmin sitä syönyt. Kanaa syö joskus tosi harvoin, ei juustoja, eikä tosiaan lihaa missään muodossa. Olen yrittänyt pakkomaistamista, ruoan laittoon osallistumista, lempeämpää tapaa (laitan tarjolle, mutta ei ole pakko syödä) ja kaikkea mahdollista, mutta ei ole mennyt ohi. Liha on hänelle suorastaan vastenmielistä ja ongelma on koostumus, ei maku, koska esimerkiksi lihakeittoa voi syödä, vaikka liha siinä liemessä maistuukin, kunhan ottaa ne lihat pois. Olen kysynyt neuvoa kolmelta eri terveydenhoitajalta, kahdelta eri toimintaterapeutilta, neuvolapsykologilta, perheneuvolasta ja monelta muulta ammattilaiselta, mutta en ole saanut mitään konkreettista neuvoa. Sanottakoon, että lapsella on muitakin yliherkkyyksiä ja keskittymisongelmaa, mutta ei niistä sen enempää tässä.
Tämä ei olisi niin suuri ongelma, jos koko perhe voisi syödä kalaa tai kasvisruokaa, mutta ei. Kuopuksen allergiat: kananmuna, lehmänmaito, ruis, sitrushedelmät, puolukka, pähkinät, kala. Miehen allergiat: porkkana, lähes kaikki hedelmät, kala, pähkinät.
Mitä ihmeen ruokaa voin tehdä, että kaikki söisivät? Tämä alkaa olemaan todella turhauttavaa, en keksi koko universumista yhtäkään ruokaa, mitä kaikki söisivät ja alkaa kypsyttämään tämä useamman eri ruoan teko. Kalaa tyttö söisi, mutta nuo kaksi ovat sille allergisia. En jaksa tätä tilannetta enää, onko kenelläkään mitään neuvoja esimerkiksi tuohon tytön "nirsouteen", tai mitä se sitten onkaan? Tai jotain mistä voisin vielä kysyä neuvoa? Otan kiitollisena kaiken vastaan.
Kommentit (39)
Silloin yhtä, kun se sopii kaikille.
Tyttäres ei varmaan tule kehittymään ihan nopsaan tahtiin, menkat saattaa jäädä tulematta ja äitiys kokematta.
Mutta kun ongelma oli juuri siinä, etten jaksaisi/ehtisi/viitsisi tehdä joka ikinen päivä kahta eri ruokaa, enkä usko, että kukaan haluaa syödä kalaa ihan joka päivä, vaikka useana päivänä viikosta se menisikin.
Tytär on ainakin tähän mennessä kehittynyt ihan normaalisti ja on erittäin pitkä ja normaali painoinen, proteiinia saa muustakin kuin lihasta onneksi.
Olisiko kenelläkään mitään neuvoja? Osaisikohan ravitsemusterapeutti auttaa?
Meillä teen esim. ison kattilan muusia, siihen sitten pojat ja mies ottaa sivuun nakkeja, kun taas minä ja tyttö otetaan mieluummin kalaa.
Seuraavana päivänä loppuosa muusiin paistetaan pakettii jauhelihaa sekaan. Miehelle ja pojille siihen sivuun paistettu kananmuna, kun taas mulle ja tytölle siivutan sivuun kurkkua ja tomaattia.
Meillä on sellanen kirjoittamaton kiertävä ruokalista. Että kun yhtä tekee, niin sitä voi sitten jatkaa. Ja esim. kun teen jättikattilallisen keittoa, teen sen siten että siinä on perunaa, porkkanaa ja sipulia. Miehille lisätään makkaraa sopan sekaan, mulle ja tytölle kanaa.
Seuraavana päivänä loppu soppaan paistetaan paketillinen jauhelihaa sekaan, se käy sitten kaikille.
Ei kaikkien tarvitse syödä samaa ruokaa, vaikkei olisi allergioitakaan. Mä tekisin tytölle kalaa, tai sitä voi ostaa valmiiksikin tehtynä. Laitat sitä sitten sille ruualle tytölle, mitä kaikki muutkin pystyy syömään.
Proteiinien riittävä määrä ym syytä tarkistaa. Samalla saat käytännön neuvoja ruoanlaiton suhteen. Meillä tehtiin paljon ruokaa pakkaseen ja syötiin kahta eri ruokaa. Samasta ruoasta voi joskus tehdä myös kaksi eri versiota, tehdään siis kahdessa kattilassa. Tämä nopeuttaa
tehdä jauheliharuokien "korvike" soijarouheesta, se voisi kelvata koko perheelle.
Syökö tyttö nakkeja/makkaraa? Niitäkin voi joskus tarjota, ei ne myrkkyä ole, vaikka täältä sellaisen kuvan saakin.
a) kaikki saavat kunnon ateriat
b) sinun viitsimisesi
Elämä on!
en ymmärrä, miten nuo allergiat niitä rajoittavat. joo, porkkanaa ei mies voi syödä, mutta onhan niitä muitakin kasviksia.
käytä proteiinin lähteenä papuja, linssejä, kikherneitä jne. kastikkeissa, tomaattipohjaisia tai soijakermaa, kookosmaitoa tms. sekaan kesäkurpitsaa, paprikaa. kasviskeittoja raejuuston kanssa (kuopukselle ilman). ja tosiaan niinkuin joku muu ehdotti, välillä esim. perunamuussia ja siihen kalaa sitä syövile ja muille muuta lihaa.
ne tietää paljon hyvästä ravitsemuksesta kasvisruuan piirissä. Kerro niille teidän ongelmat ja rajoitteet ja pyydä voisiko ne ehdottaa esim. 10-20 ruokaa joita kannattaisi tehdä. Niiden lisäksi kun on sitten tietyt liharuuat ja silloin tällöin kalaa niille ketkä sitä syö, niin pärjäätte jo pitkälle. Joku kirjoittikin, että tofut, pavut, linssit, soijarouhe jne. käyttöön, ja hyvät reseptit niihin saat tuolta vegaaniliitosta.
Ruuassa pitää olla proteiinia. Sitä on ensisijaisesti lihassa, kalassa, maitotuotteissa, pähkinöissä, siemenissä ja palkokasveissa.
Teillä jää näistä liha tytön vuoksi pois, kala, maitotuotteet ja pähkinät allergioiden vuoksi pois, joten jäjelle jää nuo palkokasvit:
Linssipataa, (kasvis)hernekeittoa, soijarouhetta jauhelihan sijaan jne.
Oletko kokeillut tytöllesi kaikenlaiset lihavalmisteet läpi? Menisikö esim. nakit tai kinkkusuikaleet alas, nehän on koostumukseltaan aika erityyppisiä kuin kokoliha? Tai ihan eri tyyppiset esim. kananugetit?
Ruokina kannattaa suosia sellaisia, missä on osat erikseen, eli esim. keitetyt perunat ja toiselle kalapala, toisille jauhelihapihvi ja sitten vaikka kermaviilikastike niille, joille maito sopii. Näin sinun ei tarvitse tehdä koko ateriaa kaikille erikseen, vaan ainoastaan se liha/kalaosuus.
Meillä on allergiselle lapselle ostettu hänelle sopivia nakkeja ja lihapullia pakastimeen ja pakastettu irrallisena. Kun teen muulle perheelle jotain hänelle sopimatonta, minun on helppo ottaa sieltä hänelle yksi annos ja laittaa vain mikroon. Suosittelen teille jotain samantapaista ratkaisua, niin pääset ainakin toisinaan helpommalla.
- teet ruokia jatkossa isompia määriä ja pakastat annoksina ja tilanne helpottuu.
- lisäisin kasvisruokien käyttöä
- paistat jauhelihaa ja sipulia ja maustat, pakastat annospusseihin
- valmistat kasvisruokapohjan joka käy kaikille ja sitten erotat kahdteen osaan ja toiseen lisäät jauhelihaa
- kokeilet soijarouhetta se sopisi kaikille.
- lisäät keittoja ruokavalioon, myös kasvissosekeittoja
Meillä on usein kaksi kattilaa tulilla enkä koe sitä suurena ongelmana. Nuorin lapsista ei syö nautaa eikä possua ei lammasta. Kanaa ja kalkkunaa syö sekä tietysti kasviksia. Soijarouhe on otettu käyttöön.
Täytyy asennoitua uudelleen ja ottaa liharuokarajoite yhtä vakavasti kuin allergiatkin.
Minun tilanne toki helppo koska olen ruoan valmistamisen ammattilainen joka on tottunut jo työelämässä siihen että on useampi kattila tulilla.
Halusin kysyä teiltä, koska ajattelin, että täällä olisi ihmisiä, joilla on kokemusta syömisongelmista. Ei ollut tarkoitus vaikuttaa laiskalta, mutta luulisin, että jos ei ole itse joutunut pelailemaan näiden asioiden kanssa kohta viittä vuotta, niin ei voi sanoa kuinka raskasta se on. Kyllä minä viitsin tehdä ruokaa, mutta se vaikeuttaa kaikkien elämää todella paljon. Olen arkisin kotona viiden aikaan ja siihen kahden ruoan laitto päälle, niin menee syöminen aika myöhäiseksi.
Kasvisruokia teen välillä, mutta mies ja poika (2½v) ei syö niitä. Mies nyt saa puolestani huolehtia itse omasta ruoastaan, jos tekemäni ruoka ei kelpaa, mutta poika minun on ruokittava. Mies on muillekin kasviksille, kuin porkkanalle allerginen, ainakin paprika ja tomaatti, en muista niitä kaikkia.
Mutta kiitos kaikille neuvoista, yritän saada aikaa ravitsemusterapeutille!
Soijarouhe on ollut käytössä, mutta tyttö ei syö sitäkään, koska hänen mielestään se on kuin jauhelihaa. Kokeilen sitä kuitenkin vielä!
Tyttö syö nakkeja ja makkaraa, mutta en niitä mielelläni hirveän useasti tarjoaisi.
Tiedättekö mitään hyvää allergiasivustoa, missä olisi maidottomia ja munattomia reseptejä?
Kiitos oikeasti paljon teille, jotka annoitte oikeita neuvoja! Niistä on todella paljon hyötyä minulle, koska tämä tilanne on kohtuullisen rasittava.
yritän saada aikaa ravitsemusterapeutille!
Me ainakin olemme saaneet hyviä neuvoja ja ennen kaikkea kannustusta ja tsemppausta ravitsemusterapeuttikäynneiltä.
Poikamme oli pienenä todella, todella nirso (ja vielä omituisesti nirso niin, että inhosi monta "tavallsita" ruoka-ainetta). Vähitellen inhokkiruoat ovat vähentyneet oikeastaan ihan itsestään. Palkitsemme pikkuruisen palan maistamisesta. Saa sylkäistä pois suussa pyörittelyn jälkeen jos on tosi etovaa.
Poikamme ei jossain vaiheessa syönyt lihaa oikeastaan lainkaan. Ainoastaan jauheliha ihan pieneksi hakattuna kelpasi joten kuten. Parempi vaihtoehto meillä on edelleen kuitenkin soijarouhekastike, jota kaikki syövät "jauhelihakastikkeena", mutta jossa ei ole mitään inhottavia lihamöykkyjä.
Mies ei ekaksi oikein välittänyt tuosta soijasta, mutta nopeasti hän tottui sen makuun, ja nyt päin vastoin ihmettelee ruoan outoa makua jos jauheliharuoka onkin täysin oikeasta jauhelihasta.
lämmität edellisen (tai sitä edellisen) päivän tähteitä.
EN minäkään jaksa monia ruokia vääntää joka aterialle, mutta meidän perheessä se "ongelma" olenkin minä itse. Eli minä en voi syödä punaista lihaa mutta teen kuitenkin perheelleni perusmakaronilaatikoita yms., ja silloin syön itse jotain muuta mitä (jää)kaapista löytyy.
Tai sitten esim sotken siihen spagetin joukkoon purkkitonnikalaa + juustoraastetta + vihanneksia silloin kun muille on tarjolla jauhelihakastiketta.
meillä tehdään eriteltyä ruokaa. Jolloin kaikki kokoava omat annokset. Siihen on menty vastaavista syistä kuin teillä.
En siis tee tiettyä ruokalajia, vaan monia erillisiä. Tässä yksinkertainen esimerkki:
-perunaa (keitettynä)
-pihviä (pannulla)
-kastike eri kipossa
-salaattia eri kipoissa (tomaattia, kurkkua, ja niin edelleen)
-leipää
-levitteet
jokainen sitten kokoaa oman annoksen. Joe ei syö lihaa, niin sitten vaan peunaa ja salaattia ja leipää. Tai pihviä ja salaattia ja niin edelleen.
Jos tyttösi kasvukäyrä ja paino on kunnossa, niin älä liikaa murehdi ruokia. Kyllä se teini-iässä tasaantuu se syöminenkin tai sitten aikuisena.
Noihin ruanlaitto ongelmiin oletkin saanut mielestäni jo hyviä ehdotuksia, niihin en sisi lisää mitään :) Mutta mun mielestä on ihan turha ruveta pakottamaan siinä lihansyönnissä. Itsekkään en syö lihaa, kun tosi satunnaisesti, sen epämiellyttävän koostumuksen takia ja myös "rakeinen" ruoka on tuntuu inhottavalta (raejuusto, linssipata, hernekeitto). Minulla on myös aistiyliherkkyyksiä (erityisesti tuntoaisti), joten ehkä silläkin on vaikutusta asiaan!?
Vanhemmillani on ollut syömisiini kokoajan sellainen "toi vaan teppuilee" asenne ja "meillähän syödään sitä mitä on tarjolla", mikä ei hirveesti helpottanut asiaa.
Sinun tilateessasi koittaisin vain jaksaa venyä ja tehdä tytölle lihaton variaatio ruuasta jota muut syö.
niin ja lapset tykkäävät kun saavat itse ottaa ruokaa. Meidänkin nirso poika on huomaamattaan ottanut lautaselle inhokkiruokaaineita ja syönytne sitten vahingossa tai ainakin maistanut.
Mutta unohda se kahden ruoan laittaminen, se ei ole kenellekään kestävä ratkaisu. Kyllä kaikkien on myös opittava ettet sinä voi paasata kaikkia ja tehdä erikoisruokia tilauksesta. On hyvä opettaa että sitä syödään mitä on pöydässä (ellei ole allerginen) ja ellei syö, niin sitten ei syö vaan odotellaan seuraavaa ateriaa.
Vaikeaa tuo on, mutta meidän arkea tuo erillisruokajuttu ja tiukka periaate, ettei kokkailla kaikille erikseen on auttanut huomattavasti.
on pakko vastata, että miksei poika syö kasvisruokia? Itse en todellakaan jaksaisi tai edes ehtisi tehdä monenlaista ruokaa. Meillä on perheessä kaksi allergikkoa joilla on eri allergiat, itse en syö punaista lihaa. Teen aika usein kasvisruokia, ja lapset ovat oppineet syömään niitä kun ei ole muutakaan vatsantäytettä tarjonnut (leipää esim.).
Nirsoilu ei ole syy jättää syömättä. Kun tarjoaa tarpeeksi monta kertaa, uusiin makuihin kyllä tottuu.
joka aterialle; kala tulee nopeasti ja myös aikuisten tulisi syödä kalaa 3 kertaa viikossa.
Allergisille lapsille tietysti jotaon muuta kalan sijaan.