Käytännön neuvoja tarvitaan epätoivoisesti! Perheen syömisistä asiaa.
Eli meillä on tyttö, 7½-vuotias, joka on äärimmäisen nirso. Lopetti lihan syömisen 3-vuotiaana, eikä ole sittemmin sitä syönyt. Kanaa syö joskus tosi harvoin, ei juustoja, eikä tosiaan lihaa missään muodossa. Olen yrittänyt pakkomaistamista, ruoan laittoon osallistumista, lempeämpää tapaa (laitan tarjolle, mutta ei ole pakko syödä) ja kaikkea mahdollista, mutta ei ole mennyt ohi. Liha on hänelle suorastaan vastenmielistä ja ongelma on koostumus, ei maku, koska esimerkiksi lihakeittoa voi syödä, vaikka liha siinä liemessä maistuukin, kunhan ottaa ne lihat pois. Olen kysynyt neuvoa kolmelta eri terveydenhoitajalta, kahdelta eri toimintaterapeutilta, neuvolapsykologilta, perheneuvolasta ja monelta muulta ammattilaiselta, mutta en ole saanut mitään konkreettista neuvoa. Sanottakoon, että lapsella on muitakin yliherkkyyksiä ja keskittymisongelmaa, mutta ei niistä sen enempää tässä.
Tämä ei olisi niin suuri ongelma, jos koko perhe voisi syödä kalaa tai kasvisruokaa, mutta ei. Kuopuksen allergiat: kananmuna, lehmänmaito, ruis, sitrushedelmät, puolukka, pähkinät, kala. Miehen allergiat: porkkana, lähes kaikki hedelmät, kala, pähkinät.
Mitä ihmeen ruokaa voin tehdä, että kaikki söisivät? Tämä alkaa olemaan todella turhauttavaa, en keksi koko universumista yhtäkään ruokaa, mitä kaikki söisivät ja alkaa kypsyttämään tämä useamman eri ruoan teko. Kalaa tyttö söisi, mutta nuo kaksi ovat sille allergisia. En jaksa tätä tilannetta enää, onko kenelläkään mitään neuvoja esimerkiksi tuohon tytön "nirsouteen", tai mitä se sitten onkaan? Tai jotain mistä voisin vielä kysyä neuvoa? Otan kiitollisena kaiken vastaan.
Kommentit (39)
Ihanaa, että jotkut ymmärsivät pointtini, eikä syytä laiskaksi!
Tuo ruoan itse ottaminen onkin hyvä idea muuten, kokeilen sitä heti tänään, kun teen kanasalaattia! :)
Ja olenkin tukenut lasta ja tehnyt hänelle eri ruokaa, koska näen hänestä, että hän todella meinaa itkeä ja oksentaa, kun lihaa on pakko maistaa. Kaikilta kasvatusalan ammattilaisilta sain vinkiksi, että kyseessä on ohi menevä vaihe ja uhma jne. Puoli vuotta sitten kysyin psykologilta, että kun tilanne on nyt kestänyt neljä vuotta, niin koska se lakkaa olemasta vaihe ja alkaa olemaan ongelma? Sitten hän vastasi, että tytöstä tuskin koskaan tulee lihansyöjää. Masentavaa, mutta ihanaa, kun joku on vihdoin rehellinen, eikä vähättele ongelmaa.
Kiitos teille kaikille!
on pakko vastata, että miksei poika syö kasvisruokia? Itse en todellakaan jaksaisi tai edes ehtisi tehdä monenlaista ruokaa. Meillä on perheessä kaksi allergikkoa joilla on eri allergiat, itse en syö punaista lihaa. Teen aika usein kasvisruokia, ja lapset ovat oppineet syömään niitä kun ei ole muutakaan vatsantäytettä tarjonnut (leipää esim.). Nirsoilu ei ole syy jättää syömättä. Kun tarjoaa tarpeeksi monta kertaa, uusiin makuihin kyllä tottuu.
Älä anna tollaisia neuvoja, kun et ole oikeasti elänyt lapsen kanssa joka ei syö! "Nirsous" ensinnäkin kuuluu useimman lapsen kasvuun jossain vaiheessa, ja se voi olla myös psyykkistä ja fyysistä. Ei ole niin että "kyllä se syö jos sille vaan sanoo että syö, ja kyllä minä saisin lapsen syömään". Mekin ollaan ravattu lääkäreillä, kun lapsi saa oksennusreaktion jos sitä pakottaa syömään ja muitakin ongelmia tiettyihin ruokiin liittyen. Ja todellakin ollaan tarjottu kaikkea!! Meidän koko arki pyöri yhdessö vaiheessa ruokailujen ympärillä, joten niin ärsyttää tollaset neuvot mitä joku antaa, joka ei asiaa tunne ja ei sen kanssa elä.
Silloin yhtä, kun se sopii kaikille.
Tyttäres ei varmaan tule kehittymään ihan nopsaan tahtiin, menkat saattaa jäädä tulematta ja äitiys kokematta.
lihan syönnin 10-vuotiaana, nyt vegaanina jo seitsemän vuotta.
Joten miksi se äitiys jäisi kokematta ap:n tyttäreltä?
T: Äiti jolla kolme lasta
Poika syö kyllä kasviksia ja salaattia siinä määrin missä pystyy, mutta uudet ruoat ottavat aina aikansa. Hän oli vauvana todella allerginen ja sai ensimmäistä kiinteää ruokaa 9kk iässä. Puoli vuotta ruokavalio koostui soijamaidosta, kalkkunasta, päärynästä ja kesäkurpitsasta, joten voisi sanoa, että hänen makuaistinsa ei ole ihan samalla tavalla jalostunut, kuin muilla. Mutta maistatan kyllä ahkerasti hänellä kaikkea, mitä hän vain voi syödä.
Oikeassa reunassa linkkejä, joista saa mm. maidottomia ja munattomia reseptejä:
http://www.pirkanmaanallergia.fi/ruokaohjeet/index.html
Toinen hyvä sivusto:
http://www.erimenu.fi/
Sekä tietty vegaanisivustot.
mutta käy kurkkaa kuten joku jo ehdottikin niitä vegaaniliiton sivuja, sieltä löytyy maidottomia ja munattomia helppoja reseptejä.
Ja mies voisi kasvaa aikuiseksi ja muuttaa asennettaan, saattais poikakin alkaa syömään kun isi näyttäis esimerkkiä. Tuli vaan mieleen kun joku valitti että haloo kumpi on tärkeämpää sinulle (kuin olisit kotityökone) niin kumpi on tärkeämpää miehelle: ennakkoluuloinen asenteellisuus ja sen syöttäminen lapsille vai rohkeus ja perheen eteen esimerkin näyttäminen. Kasvisruoka on hyvää, toisin kuin miehesi luulee:D
Silloin yhtä, kun se sopii kaikille. Tyttäres ei varmaan tule kehittymään ihan nopsaan tahtiin, menkat saattaa jäädä tulematta ja äitiys kokematta.
lihan syönnin 10-vuotiaana, nyt vegaanina jo seitsemän vuotta. Joten miksi se äitiys jäisi kokematta ap:n tyttäreltä? T: Äiti jolla kolme lasta
siinä se ero, mutta ei mitään hätää, kun ap:n tyttö kuitenkin saa muuten riittävästi proteiinia.
miehesi kaikkia allergioita? Onko sinulla ne listattu paperille josta tarkistat päivittäin vai miten toimit.
Miehesikin vaikuttaa nirsolta samoin poika jos eivät suostu kasvisruokia syömään, niitä joille eivät ole allergisia.
Olet tehnyt tyttären syömisestä ongelman etkä huomaa että teillä on perheessä kolme ongelmallista syöjää.
Miksi tyttären ongelma on pahempi kuin toisten? JOhtuuko hänen muista ongelmista joihin viittaat?
Halusin kysyä teiltä, koska ajattelin, että täällä olisi ihmisiä, joilla on kokemusta syömisongelmista. Ei ollut tarkoitus vaikuttaa laiskalta, mutta luulisin, että jos ei ole itse joutunut pelailemaan näiden asioiden kanssa kohta viittä vuotta, niin ei voi sanoa kuinka raskasta se on. Kyllä minä viitsin tehdä ruokaa, mutta se vaikeuttaa kaikkien elämää todella paljon. Olen arkisin kotona viiden aikaan ja siihen kahden ruoan laitto päälle, niin menee syöminen aika myöhäiseksi.
Kasvisruokia teen välillä, mutta mies ja poika (2½v) ei syö niitä. Mies nyt saa puolestani huolehtia itse omasta ruoastaan, jos tekemäni ruoka ei kelpaa, mutta poika minun on ruokittava. Mies on muillekin kasviksille, kuin porkkanalle allerginen, ainakin paprika ja tomaatti, en muista niitä kaikkia.
Mutta kiitos kaikille neuvoista, yritän saada aikaa ravitsemusterapeutille!
Silloin yhtä, kun se sopii kaikille. Tyttäres ei varmaan tule kehittymään ihan nopsaan tahtiin, menkat saattaa jäädä tulematta ja äitiys kokematta.
lihan syönnin 10-vuotiaana, nyt vegaanina jo seitsemän vuotta. Joten miksi se äitiys jäisi kokematta ap:n tyttäreltä? T: Äiti jolla kolme lasta
On tainnut joltain muulta jäädä äityis kokematta. Voi että noita uhkakuvia. Mun sisko eli ensimmäiset 15 vuotensa käytännössä leiväll' ja voilla ja oli laiha kun luuviuu, ja ihan on mukavasti se äityis siltäkin mennyt.
sattuneesta syystä tiedän että kannattaa itse hankkia tietoa puolueettomasti ja tehdä vertailuja, ravitsemusterapeutin koulutus on puolueellista eikä edes kattavaa kaikkien ruokavalioiden suhteen.
On siis hyvin paljon kiinni ravitsemusterapeutista kuinka paljon tämä on itse ottanut asioista selvää, minkälainen tietopohja on, saako asiakas "tämän päivän tietoa" vai asenteellisesti väritettyä propagandaa.
Paras ratkaisu on lukea itse, tietoa on paljon saatavilla mm. erilaisia tutkimuksia ja tieteellisiäkin julkaisuja, netissäkin.
Tämä siksi että ravitsemusterapeuttia tunnutaan hehkuttavan oman alansa rautaisena ammattilaisena (valitettavan usein näin ei ole) ja ihmiset tuntuvat ottavan ammattilaisen sanan todesta kyseenalaistamatta sitä saati ajattelematta omilla aivoillaan.
Vähän ot mutta kuitenkin:)
että rakas mieheni on myös ongelma. Olen vain ajatellut sen niin, että koska hän on aikuinen ihminen, niin en tee hänen ongelmasta omaa ongelmaani, kun lasten ongelmissa on ihan tarpeeksi. Tiedän, että kuulostaa hassulta, etten tiedä mieheni allergioita, mutta osa on yliherkkyyksiä ja osa allergioita ja osalle on vain raakana allerginen ja osa menee kypsänä jne. Hänet on kasvatettu niin, että saa syödä mikä maistuu, kun taas meillä piti syödä mitä eteen laitettiin, maistui tai ei. Itse olen kaikki ruokainen ja siksi minun on todella vaikea ymmärtää nirsoutta.
Keskustelen asiasta tänään mieheni kanssa ja yritän saada hänet ymmärtämään asian tärkeyden.
Toivon, että ravitsemusterapeutti olisi ammattitaitoinen, koska olen saanut suoraan sanottuna todella huonosti apua tähän asiaan muilta ammattilaisilta. Kouluterveydenhoitaja sanoi kuukausi sitten, että liha pitää vain pikkuhiljaa lisätä takaisin ruokavalioon. Olin vähän kummissani, ihan kuin olisin tarkoituksella ottanut sen pois ja nyt sen voi vain "pikkuhiljaa lisätä"? Hmm... Mutta lääkärintarkastus tulee olemaan tässä 1. luokan syksyn aikana, niin pyydän ravitsemusterapeutille lähetteen!
ravitsemusterapeutista vois olla apua, ainakin osaisi katsoa, että tyttö saa kaikkea, mitä tarvitsee. Me ollaan rampattu ravitsemusterapeuteilla, mutta eipä sieltä sen enempää löydy ideoita tuohon juttuun. Meillä neljä superallergista ja joka päivä on tehtävä se kaksi ruokaa vähintään, usein kolmekin. Mutta oon yrittäny tehdä niin, että teen vaikka makaronilaatikon sillain, että paistan ne eri kipoissa. Alun teen samalla kaikille, mutta sitten mausteet ym. laitan vasta niissä omissa kulhoissa. Makaronilaatikosta kun voi tehdä vaikka pelkän kasvisversion, laittaa vaan jauhelihan tilalle jotain kasviksia. Ite suosin sellaisia ruokia, joita voi soveltaa, että ruuanlaitto ei tunnu liian hankalalta. Kastikkeenkin voi tehdä saman kaikille, mutta sitten lisukkeet erilaiset. Ja jos kalaa tykkää syödä, niin sitä on aika helppo laittaa vaan uuniin eikä vaadi ihan kauheita. Muita teidän ruokia en muista.
www.erimenu.fi on hyvä paikka
Mä oon ihan googlettanu maidoton ja munaton ruokavalio, sieltä voi löytyä yllättäviäkin nettisivuja.
Vaatii paljon mielikuvitusta tehdä monta ruokaa, tiedän mitä se on. Eipä aina jaksaisi ja joskus olis tosi ihanaa, kun sais ostettua edes joskus jonkun valmisruuan. Mutta kun kaikki tarttee tehdä alusta saakka itse, niin kyllä se harmittaa. Meillä on ihan muutama ruoka-aine, mitkä sopii koko perheelle, niitä ei aina jaksa ite syödä samoja, silloin pakko tehdä itselle oma ruoka. Toivottavasti saatte jostain jotain apua tilanteeseen, ei ole kyllä kauheen kivaa. Ja väkisin ei kenellekään saa mitään menemään. Jaksamista sinne!!
lämmität edellisen (tai sitä edellisen) päivän tähteitä. EN minäkään jaksa monia ruokia vääntää joka aterialle, mutta meidän perheessä se "ongelma" olenkin minä itse. Eli minä en voi syödä punaista lihaa mutta teen kuitenkin perheelleni perusmakaronilaatikoita yms., ja silloin syön itse jotain muuta mitä (jää)kaapista löytyy. Tai sitten esim sotken siihen spagetin joukkoon purkkitonnikalaa + juustoraastetta + vihanneksia silloin kun muille on tarjolla jauhelihakastiketta.
Jos syöt niin miksi et käytä broilerin/kalkkunanjauhelihaa? Näin meillä tehdään, meillä syödään vain kanaa,kalkkunaa ja kalaa.
Hei ap.
En jaksanut lukea kaikkia neuvoja ja moitteita.
Minä olin lapsena kranttu. Ehkä noin yhden käden sormilla pystyi luettelemaan mitä suostuin syömään. Esim makaronia ja jauhelihaa inhosin. Nykyään syön silloin tällöin molempia, yhdessä ja erikseen, mutta mitään kulinaristisia nautintoja ne ei edellenekään ole.
Lihapullia, pihvejä tai mureketta en ymmärrä olenkaan. Kuinka kukaan voi sellaista syödä?! Tai joku jauhelihakastike! Aivan kamala!
En syönyt niitä lapsenakaan.
Meitä oli 4-lapsinen perhe sen 70-luvun maailmassa, missä ei pakastearkkuja ollut... äiti teki minulle eri ruuan, toisinaan söin pelkkää perunaa.
Olen nyt aikuinen, lapsia on 4, olen ihan normisti kehittynyt, terve ja hyvävointinen :)
Olen kiitollinen, ettei äiti pakottanut syömään, ei edes maistamaan ! Sain tehdä sen omassa tahdissa aikuisena.
Olen käynyt talouskoulun, ja lapsena tykkäsin leipoa, mutta eivät nämä itse tekemiset ja osallistumiset ole saanut minua innostumaan kaiken ruuan syömisestä tai edes maistamisesta.
Vinkkejä:
Tee valmiita annoksia pakkaseen, lämmitä sieltä. Hyödynnä puolivalmisteita. Tai sitten tyttö jättää sen lihan tms. ateriasta pois, syö muuta.
Huolehdi kalsiumista.
Mies huolehtikoot itse omista syömisistään, aikuinen ihminen.
Valmispusseissa on, ja itsekin voi tehdä esim. juusto- tai juusto-kinkkupastaa.
Valmiita kasvispihvejä, pinaattilettuja esim. Tai oletko koskaan tehnyt kanakeittoa? No, broileista minä sen teen, mutta kuitenkin.
Ja valmiskeittojahan on, ne ovat yllättävän hyviä.
Myös kerma-juustoperunaa, vaikka valmispussesista.
Pavut ovat ihan hyviä, niitä voi kokeilla maistattaa-
Puhun nyt iomasta krantusta ja valikoivasta ruokamaustani, että mitkä minulle kelpaisi.
ruokalajeja joita hän syö on 5-7. Syy nirsouteen kyllä tiedetään (sairaus). teilläkin ongelma ilmeisesti liittyy kehitysongelmiin. Meillä tehdään pojan ruuat erikseen ja muulle porukalle jotain muuta. Voisiko miehesi osallistua ruuan tekemiseen niin vastuu ei ole vaan sinulla? Ravintoterapeutit voivat auttaa vain vähän jos ollenkaan. Siellä tarjotaan erittäin laihalle lapselle lisäravinteita ja juomia ja niitä taas ei meillä todellakaan saada alas (no ehkä nenämahaletkulla, sitäkin on kokeiltu). jos kasvussa on ongelmia, niin anna sitä mitä syö. Jos ei niin teet jo nyt oikein. Jaa vastuuta.
Tuskin ravitsemusterapeutista haittaa olisi. Mutta yhtä hyvin voit saada neuvoja vaikka kotitalous-martoilta.
Mikä ongelma on syödä joka päivä kalaa? Melko moni syö sen enempää ihmettelemättä joka päivä lihaa. Kalaa kun on olemassa muutakin kuin pakasteseitiä tai kirjolohta. Paista muikkuja, tee seitistä uunikalaa, tee kalakeittoa, kalapottuja - vai onko se liian vanhanaikaista? Käytä pakastekalaa, säilykkeitä, tuoretta aina sen mukaan, mikä kauppasi kalatiskillä parhaalta näyttää. Voit kysyä vihjeitä kauppiaalta.
Voit tehdä yhden, esim. juuri lihakeiton tai muun liharuuan siten, että lapsesi voi syödä siitä osan ilman lihaa. Esim. merimiespihvit siten, että yksi kulma jää kokonaan ilman lihaa.
Jos ruokana on sellaista erikseen valmistettavaa lihaa, esim. pihviä, jota lapsi ei syö, ei ole kovin suuri vaiva laittaa samaan aikaan liedelle toinen paistinpannu ja paistaa siinä hänelle kalaa.
Sinun sijassasi tekisin sellaisia ruokia, joihin voi vaivattomasti tehdä lihattoman tai kalaversion, kuten perunamuusi+kastike, keittoja, tai keitetyt perunat+kastike, jossa erikseen joko lihapullat tai kalapullat, ei kastikkeeseen sekoitettuna.
ja soseuta sitten hienoksi niin kuin vauvoille, ja sekoita ruoan sekaan.
Niin saa tehtyä monenlaisia ruokia.
Näille silmienpyörittelijöille sanoisin sen, minkä jokainen erityislapsen äiti tietää. Sitä tulee tehtyä yhtä jos toista, mitä ei olisi ikinä uskonut tekevänsä, jos lapsen kanssa joku asia on oikeasti ongelmallinen.
Meillä on ruokailuissa vähitellen ajauduttu siihen suuntaan, että kaikki ruoat ovat tarjolla erillään ja jokainen ottaa sitä, mitä syödä voi ja haluaa. Perheen kaikkiruokaiset antavat yleensä niiden valikoivammin syövien valita ensin.
Jossain vaiheessa meillä tarjottiin makaronilaatikonkin kanssa perunaa ja lapsi söi lähinnä sitä perunaa, mutta pikku hiljaa ne nirsoimmatkin lapset alkavat laajentaa ruokavaliotaan. Esimerkiksi veljeni oli lapsena hyvin nirso, mutta nykyään harrastaa matkailua ja yksi iso juttu siinä tuntuu olevan paikalliseen ruokakulttuuriin tutustuminen. Japaniin hän ei mene, koska koulussa pakotettiin syömään kalaa ja siitä jäi elinikäinen kammo.
Ongelmana tytön kannalta on erityisesti proteiinin saanti, jos lihan syöminen on vaikeaa. Pavut, linssit yms, voisivat korjata tätä vajetta.
Tai sitten teet vaan kaksi ruokaa, muille lihaa ja yhdelle lihan korvikkeena jotain palkokasvipohjaista. Teet vaikka mureketta, kasvispyöryköitä, kasvispihvejä, falafelejä yms. pakkaseen valmiiksi, josta voi kaivaa ruoan seuraksi. Kannattaa etsiä reseptejä vegaanisivustoilta (niissä kun otetaan huomioon proteiinin tarve, eikä kasvispihvit ole pelkkää porkkanaa yms. proteiiniköyhää). Voit myös katsoa saisiko niistä sovellettua sellaista, joka sopisi kaikille. Vegaanisivustoilla kun on neuvoja myös kananmunan ja maitotuotteiden välttämiseen juuri esim. kasvismurekkeessa.
Tätä kautta saisitte ehkä kaikille monipuolista ja ravitsevaa ruokaa, perheenne allergisillakin saattaa tulla helposti vajausta ruoan ravintoarvoissa, kun on noin paljon pois käytöstä ruoka-aineita. Eli ehkä kaikki hyötyisivät.
Suosittelen pyytämään lähetettä, tai käymään vaikka omalla rahalla, ravitsemusterapeutilla. Ihmetyttää, jos teitä ei ole sellaiselle ohjattu. Hän voisi osata neuvoa miten pääsee nirsoudesta yli ja toisaalta millaista ruokaa voi tehdä, jotta koko perhe saa ravitsevaa ruokaa. Noilla allergioillakin kannattaisi ehkä käydä joka tapauksessa.