Koululaisten kesäloman myöhäistäminen etenee
Opetusministeri puoltaa ja työryhmät " tutkii ja hutkii". Opettajat eivät siirtoa kannata: jo nyt toukokuun viimeiset viikot valuu harakoille, kun oppilaat ei jaksa enää keskittyä mihinkään. Kevätlukukausi on nykyiselläänkin pitkä . Miksi opettajia ei kuunnella? Myös iso osa vanhemmista on siirtoa vastaan. Muutos maksaisi valtavasti ja tietäisi isoja muutoksia valinta- ja yokokeisiin yms. Ja kaikki vain siksi, että matkailuala ja rikkaat hyötyisi tästä. Peruskoulu on jo paskottu, joten pitäisi vihdoin ajatella asioita pedagogisesti ja kuunnella niitä, joita asia koskee.
Kommentit (96)
Paljonkonkohan tähänkin pähkäilyyn menee kokous palkkio rahoja? Sen jälkeen päätetään,et ei siirretäkkään.
Onneksi omat lapset pääsee pois koulusta ennen tätä aivopierun voimaantuloa. Valoisin aika ja kaunein kesä kesäkuun alussa.
Aivan järjetöntä. Vielä bonuksena se, että jos loma siirtyy kaksi viikkoa kesäkuussa, saadaan yksi viikko syksyyn, koska pääsiäisen tienoille suunnitellaan lisälomaa. Ja kun pääsiäinen on pahimmillaan heti pari viikkoa hiihtolomasta. Äly hoi, mitä ihmettä tämä on?
Miten matkailuala hyötyisi? Ei ole kesän alussa huvipuistoissakaan ketään kun ollaan vielä koulussa. Ja minullakin kiertävät lomat. Lapset koulussa ja minä lomalla, ei mennä minnekään. Lapset lomalla vihdoin ja minä töissä,ei mennä minnekään.
Lisääntyvä valon määrä keväällä vaikuttaa niin ettei opiskelu enää jaksa kiinnostaa. Illat notkutaan ulkona, nukkumaanmenoajat venyy, sisätiloissa ei jaksa olla ja opiskella. Suomen kesä on lyhyt. Juhannuksena päivä jo lyhenee. Suomea ja muita Euroopan maita ei voi verrata keskenään jo sääolojen takia. Meillä on muitakin syitä kuin maatalous, minkä takia loma-ajat on eri tavalla kuin muualla.
Mieluummin pidennetään kesälomaa loppupäästä, jotta se kestää koko elokuun. Näin oli vielä aiemmin. Lomaa oli 3 kk, koko kesäkuu, heinäkuu ja elokuu, koulut alkoivat syyskuussa.
Nyt kesäkuun ekat viikot on just hyvä, että lapset pääsee lomalle.
Lomamatkat voi ajoittaa Eurooppaan just silloin, kun muu Eurooppa on vielä koulussa ja töissä.
Kesäkuun alussa saa matkat halvemmalla, ei ole turistiryysistä ja hotellitkin halvempia.
Eli nyt halutaan väkisinkin suomalaiset samaan ruuhkaan kaikkien muidenkin kanssa - miksi???
Me otetaan sitten lapsille kesäkuun alkuun omaa lomaa.
Onhan se kiva että Adlercreuzilla on jotain johon voi väittää keskittyvänsä, niin ei tarvitse vastata vaikeisiin kysymyksiin perussuomalaista politiikkaa tekevässä hallituksessa pysymisestä.
Eikö noilla poliitiikoilla ole mitään muuta tekemistä kuin hajottaa toimivia rakenteita? Muutosta, muutosta saatava aikaan hinnalla millä hyvänsä, vaikka tilanne muuttuisi huonommaksi ja maksaisi maltaita. Kaikenlisäksi kaikki nämä älynväläykset on idioottimaisen tyhmiä ja sen jo maallikkokin tajuaa.
Siinä on kevätlomalla miettimistä, että missä lapset on 2 vko, kun vanhemmilla ei ole lomaa ja 7v:n pitäisi pärjätä yksin kotona. Vastaavasti kesä alkaa toukokuun lopussa, kouluissa ei ilmanvaihto toimi, opetellaan 3 vko ajan olemaan oleskeluyhteiskunnassa, kun ei vaan jaksa!
Ja kaikki tämä siksi, että elokuussa saataisiin turisteja huvipuistoihin!
Vierailija kirjoitti:
Onhan se kiva että Adlercreuzilla on jotain johon voi väittää keskittyvänsä, niin ei tarvitse vastata vaikeisiin kysymyksiin perussuomalaista politiikkaa tekevässä hallituksessa pysymisestä.
Ja saapi taas ajaa ruotsinkielisten etua, kun perusteli ehdotustaan SAARISTON matkailulla.
Pitääkö tuon Pentikäisen paskontaa kaiken hyvän päälle tässä maassa? Ja RKP tietenkin perässä.
Kouluihin pitäis saada ainakin viiden vuoden työrauha: ei mitään muutoksia. Korkeintaan palataan ajassa taaksepäin: enemmän lähiopetusta, vähemmän hankkeita, digiä ja itseohjautuvuutta.
Ihan järkevä ehdotus tuo on. Missäs on se tilasto, että vanhemmat tätä yleisesti vastustaisivat? Loman päättymistä vaan siirretään parilla viikolla myös. Miten suomalaisten on aina niin vaikea sopeutua muun Euroopan tapoihin? Miksi juuri suomalaisten omat ulkomaan matkat on jossain erityissuojeluussa? Eikä opettajat ajattele omaa napaansa pidemmälle tässä asiassa. Koululaiset kyllä sopeutuu tähän ihan fine.
Mieluummin luovutaan kesä- ja talviaikaan siirtymisistä. Ei siihen EU:n aamenta tarvita.
Vierailija kirjoitti:
Lisääntyvä valon määrä keväällä vaikuttaa niin ettei opiskelu enää jaksa kiinnostaa. Illat notkutaan ulkona, nukkumaanmenoajat venyy, sisätiloissa ei jaksa olla ja opiskella. Suomen kesä on lyhyt. Juhannuksena päivä jo lyhenee. Suomea ja muita Euroopan maita ei voi verrata keskenään jo sääolojen takia. Meillä on muitakin syitä kuin maatalous, minkä takia loma-ajat on eri tavalla kuin muualla.
Suuri osa teineistä kuitenkin möllöttää sisällä pelaamassa, oli kesä tai talvi.
Ei hyvää päivää! Nää ministerit pitäis kaikki potkia pihalle sieltä. Järkyttävää jälkeä tulee, kun näitä " ideoita" runnotaan läpi väkisin, vaikka koulun väki= todelliset asiantuntijat on tätäkin vastaan. Asiasta on tehty laaja kysely opettajille ja enemmistö oli vastaan. Perustelut käy järkeen ja täälläkin mainittu. Silti asia etenee. Eikö rahat olekaan tiukilla, kun tällaiseen idiotismiin olisi valmiita tuhlaamaan veronmaksajien rahoja ja halutaan heikentää entisestään huonontuneita oppimistuloksia?
Ei Suvivirttä voi laulaa juhannuksena. Se kuuluu kesän alkuun, sanojensakin puolesta.
Opettajia ei kuunnella, vaikka opettajat ovat oman alansa asiantuntijoita. Kaikenmaailman pentikäisä kuunnellaan kyllä. Mikä kokemus heillä on opetus- ja kasvatustyöstä? Niinpä. Haluavat vain lihottaa omaa ja kaverinsa kukkaroa.