Minusta köyhyys ei aina ole ihmisen omaa syytä.

Näinhän se on. Kaikilla myöskään ei ole suuria tukiverkostoja

Usein ihmiset tulevat huutelemaan, että oma vika, oma vika.... Se on tutkittu, että ihmisiä syntyy erilaisilla temparamenteilla. Esim monesta lapsesta huomaa jo pienestä miten arka verrattuna johonkin toiseen. Voi siitä jotenkin aikuisena koittaa kierrellä pois, mutta se temperamentti säilyy. Tässä yhteiskunnassa myös suositaan ulospäin suuntautuneita, äänekkäitä, puheliaita ihmisiä. vaikea löytää ujon ja hiljaisen tässä maailmassa "omaa paikkaa"

Kaikilla ei ole rikkaita vanhempia jotka avittavat elämää. Itse jouduin keskeyttämään opinnot ja menemään töihin kun rahat loppui. Nyt työttömänä. 

Harvoin täysin omaa syytä . Juuri sairas lapsuus / lähipiiri vaikuttaa pitkälle aikuisuuteen. Esim toista sisarusta palvotaan ja ostetaan hänelle kalliita asuntoja. Toista taas vainotaan ja kohdellaan paska astiana.

Vierailija kirjoitti:

Usein ihmiset tulevat huutelemaan, että oma vika, oma vika.... Se on tutkittu, että ihmisiä syntyy erilaisilla temparamenteilla. Esim monesta lapsesta huomaa jo pienestä miten arka verrattuna johonkin toiseen. Voi siitä jotenkin aikuisena koittaa kierrellä pois, mutta se temperamentti säilyy. Tässä yhteiskunnassa myös suositaan ulospäin suuntautuneita, äänekkäitä, puheliaita ihmisiä. vaikea löytää ujon ja hiljaisen tässä maailmassa "omaa paikkaa"

Kyllä, arkojen ihmisten on vaikea menestyä ja löytää välttämättä töitä, vaikka olisikin hyvä työntekijä. Se ei ole omaa syytä millainen temperamentti on ja jos sen takia ei saa työtä niin sit ajautuu köyhyyteen.

Ilmainen peruskoulu=kaikki samalla viivalla, siis.

Koulukiusaaminen jo yksistään rikkoo ihmisen sisintä. Siihen päälle vaikka alkoholistivanhempi ja oma herkkä temperamentti. Helposti nämä asiat ajaa mielenterveysongelmiin ja köyhyyteen. Kenen syytä Se sitten on? Eikai tämän henkilön ainakaan.

Tottahan toi on. Mut meidän täytyy ottaa huomioon myös se että aika useasti köyhyys on myös mielentila mihin opetetaan. Siitä pois kasvamknen vaatii järjettömän työn itsensä kanssa, tavallaan oma arvo just pitää löytää ensin sisältä, niiku sanoit että itsetunto/ luottamus on tuhottu jo pienestä, se pitää rakentaa uudestaan. Moni ei edes ymmärrä että tälläsessa maassa ku Suomi ni pahin ongelma sille miks just sinä ja minä ja me kaikki ollan köyhiä on meidän läheiset vaikka kuinka pahalta se kuulostaaki, se on mielentila mikä ohjelmoidaan kasvavaan lapseen jo hyvin nuorena. Kasvakaa pois siitä

Suomessa käytännössä jo se määrittelee elämäsi suunnan minkälaiseen perheeseen synnyt. On jokseenkin hupaista kuvitella, että lapset jotka kuuntelee vaikkapa juoppojen mölyämistä aamusta iltaan lapsena, ovat aamulla virkeänä koulussa oppimassa ja tottakai oppimistuloksetkin hipoo pilviä, kuinkas muutenkaan.

Sitten on vielä niitä vanhempia tai vanhempi joka kasvattaa sinua, joilla on itsellään ties mitä ongelmia, mt ongelmista lähtien, se onkin sitten huippu ponnahduslauta elämään, kun et saa mitään eväitä omasta kodista. On iso joukko ihmisiä jotka lähtee aivan hirvittävältä takamatkalta, eikä kaikki sitä eroa pysty ikinä kuromaan umpeen.

Yleensä ne ihmiset jankuttaa kuinka kaikki on aina oma vika, jotka itse ovat jotain hyväosaisia tai he ovat elämässä saaneet jonkun onnenpotkun jonka avulla ovat menestyneet. 

No mulla oli vaikea lapsuus päihdeperheessä. Kuitenkin vasta lapsen kuolema vei työkyvyn tai ei sekään vienyt mutta lopetin silloisen työn ja aloin tehdä vuokratöitä mitä ei nyt enää ole näköjään. 

Vierailija kirjoitti:

Harvoin täysin omaa syytä . Juuri sairas lapsuus / lähipiiri vaikuttaa pitkälle aikuisuuteen. Esim toista sisarusta palvotaan ja ostetaan hänelle kalliita asuntoja. Toista taas vainotaan ja kohdellaan paska astiana.

Minun tarinani. Lähisukulaiset on myös maalittanut työpaikoilleni, missä ihmiset on sitten kiusannut minua heidän puolestaan. Maalitettu myös vuokranantajille, terveydenhuoltoon, kouluihin. Terveisiä sinne Savoon.

Tämä on kyllä totta, aika moniin asioihin ihminen ei voi vaikuttaa elämässään itse. Toki sellaiset jotka ovat aina onnistuneet elämässään varmaan ajattelee, että kaikki menestys on itse aiheutettua.

Mun ihanat naiivit vanhempani olivat kommunisteja ja heidän mielestä köyhyys oli hyve. 

Vierailija kirjoitti:

Tämä on kyllä totta, aika moniin asioihin ihminen ei voi vaikuttaa elämässään itse. Toki sellaiset jotka ovat aina onnistuneet elämässään varmaan ajattelee, että kaikki menestys on itse aiheutettua.

Tottakai, menestys on omasta mielestä itse aiheutettua. Katsokaapa vaikka noita rikkaita tuolla Usassa, melkein kaikkien tarina noudattelee samaa kaavaa, iskällä oli paljon rahaa jonka hän antoi pojalleen. Eli kun on pankissa 10-100 miljoonaa millä mällätä, niin onhan se pikkuisen eri lähtökohta elämään. Kannattaa myös muistaa, että jo ihan perussuhteet jotka on olemassa, on Suomen kaltaisessa maassa todella isossa roolissa, hyväosaiset auttaa toisia hyväosaisia, työpaikkoja ja muitakin mahdollisuuksia on läpi elämän ihan jo sillä kun isi ja äiti tuntee oikeita ihmisiä.

Mitä pidempään on elänyt, sen vähemmän uskoo noihin ryysyistä rikkauksiin tarinoihin, ne on lähinnä äärimmäinen poikkeus. Kun se yleisin tarina menestykseen on lähinnä peritty jollain tavalla raha/suhteet tai on onnekas.

Aikuisena voisi vähän ottaa vastuuta elämästään ja lopettaa sen lapsuuden jutuissa rypemisen. En tajua näitä, jotka määrittävät itsensä lapsuuden asioiden mukaan tyyliin "olin vitosluokalla huono matikassa, joten en voi aikuisenakaan oppia matikkaa". 

Kyllä osasyynä köyhyyteen voi ihan hyvin olla pelkästään huonot geenit. Jos jotain vakavaa sairautta, tai mt-ongelmaa, pukkaa heti parikymppisestä, niin voi olla opiskelu tai työpaikan saaminen hiton hankalaa...

Vierailija kirjoitti:

Aikuisena voisi vähän ottaa vastuuta elämästään ja lopettaa sen lapsuuden jutuissa rypemisen. En tajua näitä, jotka määrittävät itsensä lapsuuden asioiden mukaan tyyliin "olin vitosluokalla huono matikassa, joten en voi aikuisenakaan oppia matikkaa". 

No joo o mutta mulla ainakin oli jo valmiiksi traumaperäinen stressihäiriö ja sitten kun menetin vielä lapsen niin en todellakaan pystynyt jatkamaan enää silloista työtäni niin moni asia vaikuttaa..

Traumatisoitunut ihminenhän ei tavallaan välttämättä kasva ikinä kokonaan aikuiseksi. Eli jää vähän lapsetasolle, siinä et tarvii paljon tukea, turvaa ja neuvomista. Taantuu vaan aina lapsekkuuteen, päätöksentekokyky olematon ja vastuunkanto myös. Mutta se ei ole itseaiheutettua.

Kasvatustyyli ja perheen arvot myös vaikuttavat. Vaatimattomuus voi olla ennemminkin hyve kuin se että yhtään saisi kehua itseään. Siitä alkaa huijarisyndrooma, eikä enää tiedä missä on oikeasti hyvä ja menestystä on vaikea silloin itselleen luoda. Köyhästä vaatimattomasti perheestä, jossa kannustetaan vain duunarihommiin omissa jalanjäljissä, eikä osata edes ajatella mitään suurempaa koulutustakaan, on hieman erilaista kasvaa kuin esim. akateemisessa hyvätuloisessa perheessä. Toki osaltaan voi aikuisena itseään kehittää, mutta sanotaanko että eväät ovat joillekin hiukan paremmat, ja ne suhteet.......